Pian Liisa kirjoittaa

Pian aloitan -parin vuoden tauon jälkeen -kirjoittaa blogeja. Aiheita on valtavasti – maailman tapahtumista kotoiseen politiikkaan ja sen tunnelmiin.Yritän löytää persoonallisen näkökulman ajankohtaisista asioista, ja yhdistää tämän päivän ja joskus myös eilisen- omiin kokemuksiini tässä ja nyt.

Pian Liisa kirjoittaa Lue lisää

Haavisto teki onnistuneen Venäjän vierailun

Kuuntelen Eduskunnan keskustelua EU:n elpymispaketista. Valitettavan paljon vanhan kertausta. Liian vähän Euroopan unionia uudistavia elementtejä. Euroopan unioni on poliittinen projekti, jolla on sekä eettinen että oikeudellinen ulottuvuus. Kaikki kolme ulottuvuutta -poliittinen, oikeudellinen ja eettinen -ovat yhtä tärkeitä. Toista ei ole ilman toista eikä kumpaakaan  ilman kolmatta. Euroopan yhteiset elpymisratkaisut ovat välttämättömiä  koronakriisistä selviämiseksi. Euroopan eettinen

Haavisto teki onnistuneen Venäjän vierailun Lue lisää

Voittajien historiaan ei saa tyytyä

Toisen maailmansodan päättymisestä Euroopassa on kulunut 75 vuotta.Äitini odotti minua ja synnyin maailmaan 2.syyskuuta 1945, kun atomipommit putosivat Hiroshimaan ja Nagasakiin. Olisipa upeaa, jos vielä olisi mahdollista keskustella äitini kanssa tuon historiallisen ajankohdan mielialoista. Tyttö syntyi, mutta mihin maailmaan? Muistan kyllä, että äitiäni vaivasi toisen maailmansodan tapahtumat ja se absoluuttinen paha mistä vähitellen alkoi tihkua

Voittajien historiaan ei saa tyytyä Lue lisää

2019 – naisten vuosi politiikassa?

Vuosi 2019 on tärkeä politiikan vuosi Suomessa ja Euroopassa. Keväällä käydään eduskuntavaalit ja EU-vaalit, kesällä valitaan uusi komissio ja loppuvuodesta Eurooppa-neuvostolle uusi puheenjohtaja. Voisiko 2019 olla osaavien naisten vuosi? Euroopan tasa-arvoindeksin mukaan tasa-arvo on edistynyt Euroopassa, mutta epätasaisesti. Paras tilanne on pohjoismaissa, häntäpäätä taas pitävät Kreikka, Unkari ja Romania. Vaikka tasa-arvon edistämiseksi on otettu monta

2019 – naisten vuosi politiikassa? Lue lisää

Euroopan parlamentti haluaa lopettaa kellojen siirtelyn vuoteen 2021 mennessä

Euroopan parlamentin liikenne- ja viestintävaliokunta äänesti tänään 4.3. lakialoitteesta, joka lopettaisi kellojen siirtelyn EU-maissa. Valiokunta vastaa lakialoitteen pääkäsittelystä parlamentissa. Valiokunta tukee kellojen siirtelyn lopettamista vuoteen 2021 mennessä, mutta ei ota kantaa kumpaan aikaan jäsenmaiden tulisi jäädä pysyvästi. Aikavyöhykkeestä päättäminen on kunkin jäsenmaan käsissä. Liikenne- ja viestintävaliokunnan ehdotuksen mukaan jäsenmaiden tulee huhtikuussa 2020 ilmoittaa mitä normaaliaikaa

Euroopan parlamentti haluaa lopettaa kellojen siirtelyn vuoteen 2021 mennessä Lue lisää

Ehtoopuolen eriarvoisuus

Suomalaiset vauvat syntyvät terveempinä kuin koskaan aikaisemmin. Äitiyspakkaus herättää ihastusta maailmalla. On siis oikeasti lottovoitto syntyä Suomeen. Jos syntyminen Suomessa on lottovoitto, niin miten ihmeessä elämän ehtoopuolella hyvinvointivaltion kasvot ovat rumat ja tylyt, kuten vanhusten hoivaan liittyneet skandaalit ovat osoittaneet?  Heti alkuun haluan sanoa, että syitä on niin sysissä kuin sepissä: julkisella ja yksityisellä puolella.

Ehtoopuolen eriarvoisuus Lue lisää

100 päivää EU-vaaleihin

Seuraaviin EU-vaaleihin on 100 päivää jäljellä. Vaalipäivänä 26.5. suomalaiset valitsevat 14 meppiä Euroopan parlamenttiin. Edellisten vaalien äänestysaktiivisuus on liikkunut vajaassa 40 %:ssa. Tähän on varmasti monta eri syytä, mutta ehkäpä yksi syy on se, etteivät ihmiset kunnolla tiedä mikä Euroopan parlamentti on ja miten se toimii. Jos äänestysprosentti vielä laskee, populistit saavat vettä myllyynsä: EU

100 päivää EU-vaaleihin Lue lisää

Digisivistys kunniaan

Nyt kun kenties pahin demagogia Oulun ja Helsingin hirveiden raiskausrikosten ympärillä on  hieman  laantumassa, on aika siirtyä  pääasiaan: miten vastaavanlaiset rikokset voidaan  ehkäistä. Nostan yhden asian esille, vaikka tiedän saavani ne piirit ja trollit kimppuuni, joilla on vain yksi ratkaisu: rajat kiinni. Kaikilla tasoilla tarvitaan kiireesti- digitaalista sivistystä. On käynyt jo nyt ilmi, etteivät  pahantekijät

Digisivistys kunniaan Lue lisää

Loppu digijättien verovälttelylle?

Euroopan parlamentti äänesti torstaina 13.12. digijättien verotuksesta koskevasta direktiivistä. Parlamentti kannattaa oikeudenmukaisempaa verojärjestelmää, jossa myös digiyritykset maksaisivat veroa. Tämänhetkisiä verosääntöjä ei ole suunniteltu globaalisti ja virtuaalisesti toimivia yrityksiä varten. Tämä on johtanut siihen, että Euroopan komission arvion mukaan digiyritykset maksavat keskimäärin vain noin 9 % veroa, kun muut yritykset maksavat keskimäärin 23 %. Tilanne on

Loppu digijättien verovälttelylle? Lue lisää

Angela Merkel Euroopan tulevaisuudesta

Odotettu vieras Saksan liittokansleri Angela Merkel osallistui keskusteluun Europopan tulevaisuudesta parlamentin töysistunnossa tiistaina 13.11. ja sai suosionosoituksia jo ennen kuin aloitti puheensa. Harvinaista Euroopan parlamentissa. Hän puolusti voimakkaasti Euroopan integraatiota.   Minulla oli reilut 20 vuotta sitten mahdollisuus tutustua Merkeliin, kun olimme molemmat puhumassa Berliinissä eräässä seminaarissa. Vieressäni istui vaatimattoman oloinen saksalainen kansanedustaja Angela Merkel.

Angela Merkel Euroopan tulevaisuudesta Lue lisää

Nuoret rakentamaan solidaarisempaa Eurooppa

Syksy on optimistisen uuden alun aikaa. Opiskelun aloittaminen, vanhojen ja uusien kavereiden morjestaminen ovat syksyn säveliä. Nuori, jos olet päättänyt pitää vapaavuoden tai  jäänyt ilman opiskelupaikkaa, niin yksi mahdollisuus on  liittyä solidaarisuusjoukkoihin! Saat arvokasta kokemusta viettämällä  muutaman kuukauden vapaaehtoistyössä ympäri Eurooppaa. Väitän, että ne kuukaudet tulevat olemaan sinulle ainutlaatuisia, ja “ansioluettelossasi” merkittäviä, kun haet opiskelupaikkaa

Nuoret rakentamaan solidaarisempaa Eurooppa Lue lisää

Trumpia ei ymmärrä kukaan enää

On ollut aika tuskallista seurata Yhdysvaltojen presidentin Donald Trumpin vierailua Britanniaan. Ainahan USA on pyrkinyt vaikuttamaan muiden maiden sisäpolitiikkaan ja on ollut kaatamassa hallituksia ja istuttamassa mieluistaan henkilöitä muiden maiden johtoon. Näin on tapahtunut Etelä-Amerikassa, mutta 2010-luvun Euroopassa se on ennen kuulumatonta. Ensimmäisellä  vierailullaan Iso-Britanniassa Trump antoi ensitöikseen haastattelun The Sun – lehdelle, jossa hän ilmoitti, ettei UK-USA vapaakauppasopimusta synny,

Trumpia ei ymmärrä kukaan enää Lue lisää

Rikkooko tekijänoikeusuudistus internetin?

Euroopan parlamentin täysistunto äänesti tänään tekijänoikeusuudistuksesta. Mepit päättivät palauttaa lakiehdotuksen takaisin oikeudellisten asioiden valiokuntaan. Valiokunnan laatimaa esitystä kannatti vain 278 meppiä ja 318 meppiä piti esitystä nykyisessä muodossaan hieman ongelmallisena. En muista saaneeni tämän parlamenttikauden aikana mistään muusta asiasta niin valtavasti sähköpostia ja puhelinsoittoja kuin tekijänoikeusuudistuksesta. Huolenaiheena on, että uudistus esitetyssä muodossa rajoittaisi sananvapautta ja innovaatioita ja

Rikkooko tekijänoikeusuudistus internetin? Lue lisää

Trumpin kauppasota on uhkapeliä

Yhdysvallat on Trumpin johdolla laskenut vapaan kaupan liehuvan lipun alas ja käpertyy entistä enemmän itseensä. Trumpin populistinen ja nationalistinen politiikka ulottuu nyt myös kauppapolitiikkaan. Ensin USA yritti kiristää EU:lta myönnytyksiä uhkailemalla tulleilla, kun myönnytyksiä ei herunut, Yhdysvallat ilmoitti asettavansa kesäkuun alusta teräs- ja alumiinitullit EU:ta vastaan. Tullit koskevat kaikkia maita, myös USA:n naapureita Kanadaa ja Meksikoa. Tulleja

Trumpin kauppasota on uhkapeliä Lue lisää

Samasta työstä sama palkka toteutuu vihdoin

Euroopan parlamentti äänesti tällä viikolla uusista säännöistä, joiden myötä väliaikaisesti toisessa EU-maassa työskentelevät työntekijät eli niin kutsutut lähetetyt työntekijät ovat oikeutettuja samaan palkkaan ja työehtoihin kuin paikalliset työntekijät. Työlainsäädäntöä kiertävät yritykset eivät enää saa kilpailuetua polkemalla lähetettyjen työntekijöiden palkkoja ja oikeuksia. Esimerkiksi virolaista tai puolalaista rakennusmiestä ei saa enää palkata halvemmalla kuin suomalaista rakennusmiestä. Samasta

Samasta työstä sama palkka toteutuu vihdoin Lue lisää

Menetetty mahdollisuus

Euroopan parlamentin täysistuntoviikko on käynnistynyt Strasbourgissa. Tällä viikolla äänestämme ns. lähetettyjä työntekijöitä koskevasta direktiivistä. Siinä on kysymys  jäsenmaasta toiseen lähetettyjen työntekijöiden oikeudesta tulla kohdelluksi tasavertaisesti kohdemaan työntekijöiden kanssa. Suomeen lähetetyille työntekijöille on jo tähän saakka pitänyt maksaa työehtosoimusten mukaista palkkaa, mutta tiukan valvonnan puuttuessa meilläkin on ns. kahdet työmarkkinat. Aina sillon tällöin paljastuu myös tapauksia, joissa

Menetetty mahdollisuus Lue lisää

Romanien vaiettu historia

Emännöin tällä viikolla Euroopan parlamentissa Drom ry:n tuottamaa ”Miranda – mustalaisten holokausti” taidenäyttelyä. Taiteilija Veijo Baltzarin koostama näyttely kertoo romanien kohtaloista toisen maailmansodan aikana. Näyttely kertoo Euroopan keskitysleireiltä selviytyneen slovakialaisnaisen Mirandan koskettavan tositarinan ja avaa uusia näkökulmia Euroopan historiaan. Menneisyyden hallinta on tärkeää ja Euroopassa on käsitelty runsaasti fasismin kauheuksia, mutta monesti varjoon on jäänyt se,

Romanien vaiettu historia Lue lisää

Make Europa great again

Euroopan parlamentti on aloittanut työstä joulutauon jälkeen.Viime vuoden pessimismi on vaihtunut optimismiksi. Erityinen ilonaihe on, että Saksan hallitusneuvottelut näyttävät etenevän ja uusi sosialidemokraattien ja konservatiivien koalitio on syntymässä. Vaikka demarit vannoivat vaalitappion jälkeen, että suuren koalition tarina on loppu,  sosialidemokraattien DNA:ssa oleva vastuuntunto ja vastuunkanto ovat nyt viemässä voiton. Eurooppa tarvitsee juuri nyt vakaata Saksaa

Make Europa great again Lue lisää

Ihmisoikeudet aina ykkössijalla

Pitkän prosessin jälkeen Euroopan parlamentti on antanut hyväksyntänsä EU:n ja Kazakstanin väliselle kumppanuus- ja yhteistyösopimukselle (EPCA) tiistaina 12.12. Strasbourgin täysistunnossa. Toimin yhteistyösopimuksen ja siihen liittyvän parlamentin päätöslauselman esittelijänä. Parlamentti puolsi sopimusta, mutta edellyttää ihmisoikeustilanteen parantamista. Talouden intressit eivät saa polkea ihmisoikeuksia vaan niiden on kuljettava käsi kädessä. Eurooppa menettää ideansa ja sielunsa, jos muut prioriteetit

Ihmisoikeudet aina ykkössijalla Lue lisää

Herätys hallitus – EU kääntää suuntaa

Kun puhutaan Euroopan sosiaalisesta pilarista, kuten nyt huippukokouksessa Göteborgissa, niin mistä oikein puhutaan? Euroopan maat ovat erilaisia, ja niiden sosiaalijärjestelmät ja työolot ovat erilaisia. Ei ole olemassa yleiseurooppalaisia työmarkkinoita tai yleiseurooppalaista sosiaaliturvajärjestelmää, mutta tarvitsemme toimia, joilla voidaan estää sosiaalinen polkumyynti ja eriarvoisuuden kasvu. Siitä on kysymys. Nyt tapahtuu. Komissio on lähtenyt liikkeelle ja tehnyt asiasta aloitteen.

Herätys hallitus – EU kääntää suuntaa Lue lisää

Kulttuurien yhteentörmäys

Kauan sitten osallistuin Maailman Naisten konferenssiin Moskovassa. Paikalla oli Mihail Gorbatshov. Perestroika ja glasnost ottivat ensimmäisiä askeleitaan silloisessa  Neuvostoliitossa. Konfrenssin pääpuhuja oli Zimbabwen  presidentti Robert Mugabe. Siitä on reilusti yli 30 vuotta, mutta maan presidenttinä on – sama mies. Mugabe puhui pitkään ja ylisti naisia. Yleisö ei olisi voinut olla enemmän väärä, sillä konferenssiin oli kokoontunut suuri joukko

Kulttuurien yhteentörmäys Lue lisää

EU on huolissaan uskonnollisten vähemmistöjen kohtelusta Venäjällä

Kysyin heinäkuussa EU-komissiolta kirjallisen kysymyksen muodossa uskonnonvapauden ja rauhanomaisten uskonnollisen yhteisöjen asemasta Venäjällä. Kirjalliset kysymykset ovat yksi europarlamentaarikkojen keinoista nostaa tärkeitä asioita keskusteluun. Samalla kysymykset ohjaavat EU-komission toimintaa. Venäjän lainsäädäntö takaa uskonnonvapauden kaikille kansalaisille, mutta tästä huolimatta Venäjän korkein oikeus on hyväksynyt 20. huhtikuuta 2017 vaatimuksen, jonka mukaan Jehovan todistajien uskonnollinen järjestö tulisi julistaa ääriliikehdinnäksi sekä

EU on huolissaan uskonnollisten vähemmistöjen kohtelusta Venäjällä Lue lisää

Kuka keksi Brexitin?

Kuka keksi rakkauden, kysyy Kaija Koo laulussaan, mutta vastausta ei ole löytynyt. Sen sijaan kuka keksi Brexitin -kysymykseen vastaus on selvä: konservatiivipääministeri David Cameron. Hän lupasi kansanäänestyksen tarkoituksena koota oman puolueensa repeileviä rivejä. Siis yhden puolueen sisäiset ongelmat johtivat myllerrykseen niin Britanniassa kuin koko Euroopassa. Opetus numero yksi lienee, että kansanäänestyksillä ei pidä leikkiä. Toinen opetus on, että

Kuka keksi Brexitin? Lue lisää

Merkelin humanismi palkitaan vaaleissa

Viikonvaihteessa pidettäviä Saksan vaaleja pidetään tylsinä, mutta jännittävänä. Kävin itse Berliinissä haistelemassa vaali-ilmastoa ja tuo tylsä-jännittävä -paradoksi on totta. Merkelin valintaa pidetään varmana eikä Martin Schulzin hopeatilaa juuri epäillä. Jännitys piilee pronssissa eli kipuaako kolmannelle sijalle populistipuolue AfD vai onko liberaalipuolue Fdp voittajien joukossa. Myös vihreillä on mahdollisuus olla kolmantena. Saksassa on tyytymättömyyttä, joka voi

Merkelin humanismi palkitaan vaaleissa Lue lisää

Helvetti maan päällä

Olen syntynyt pahaan maailmaan. Äitini oli viimeisimmillään, kun Yhdysvallat pudotti Hiroshimaan ja Nagasakiin valtavaa tuhoa aiheuttaneet ydinpommit. Helvetti tuli viime sunnuntaina uudelleen maan päälle, kun Pohjois-Korea teki vaarallisen ydinkokeen. Nyt Yhdysvaltain presidentti puhuu tosissaan, että ydinaseet eivät ole enää pelote vaan niitä voidaan myös käyttää. Pohjois-Korean johtaja uhkaili maailmaa tuhovoimaltaan kymmenen kertaa Hiroshimaa ja Nagasakia suuremmilla pommeilla, Yhdysvallat kovensi kielenkäyttöään ja uhkasi

Helvetti maan päällä Lue lisää

Hampuri 2017

Saksalainen ystäväni lähetti viestin ja kysyi, kirjoittiko Suomen media mitään niistä G20:n ympärille järjestetyistä lukuisista seminaareista ja rauhanomaisista mielenosoituksista, joissa vaadittiin inhimillisempää talouspolitiikkaa maailman eriarvoisuuden vähentämiseksi. Pysähdyin miettimään omaa mielikuvaani Hampurin tapahtumista. Eipä juuri silmiini osunut tai korviini kantautunut muuta kuin poltettuja autoja, loukkaantuneita poliiseja, väkivaltaa ja kaaosta. Ja tietenkin paheksuntaa muutamaa Hampuriin matkustanutta suomalaista kohtaan. Käsitykseni

Hampuri 2017 Lue lisää

Kirjallinen kysymys EU-komissiolle Jehovan todistajien vainosta Venäjällä

Venäjän korkein oikeus on hyväksynyt 20.4.2017 vaatimuksen, jonka mukaan Jehovan todistajien uskonnollinen järjestö tulisi julistaa ”ääriliikehdinnäksi” sekä yhteisön toiminta kieltää ja lakkauttaa. Olen saanut useita huolestuneita viestejä Venäjältä ja Suomesta. Monien omaisuus on takavarikoitu, uskonnolliset kokoontumiset kielletty ja jopa koteja tuhopoltettu. Ulkomailla asuvat Jehovan todistajat eivät uskalla enää matkustaa Venäjälle, koska pelkäävät vangitsemista. Venäjän korkeimman oikeuden

Kirjallinen kysymys EU-komissiolle Jehovan todistajien vainosta Venäjällä Lue lisää

Korjaaminen – osa kiertotaloutta

EU on lähellä ihmistä. Tiedän, että moni epäilee tätä, mutta annan tuoreen esimerkin. EU yrittää luoda pohjaa uudelle taloudelle, mikä säästää luontoa, vähentää jätteitä ja luo työpaikkoja. Mahdotonta? Ei. Kymmenen vuoden kuluttua kiertotalous on totta. Euroopan on oltava uuden talouden suunnannäyttäjä. Yksi osa kiertotaloutta on luoda tuotteista pitkäikäisempiä ja korjattavia. Melkein jokaisella meistä on kokemuksia pesukoneesta, joka

Korjaaminen – osa kiertotaloutta Lue lisää

Viro johtaa pian EU:ta

Viro on heinäkuun ensimmäisestä päivästä lähtien EU:n puheenjohtajamaa. Kiertävä puheenjohtajuus ei ole niin iso juttu kuin ennen, mutta uskon Viron ottavan tulevista kuukausista  kaiken irti. Kalle Päätälon kielellä: ” Viroa ei ujot nakkele”. Se tarkoittaa reipasta otetta, itsevarmuutta ja kykyä hahmottaa tulevaisuutta. Viroa pidetään maana, joka on ehkä parhaiten tarttunut uuden infrmaatioyhteiskunnan  mahdollisuuksiin. Tarua vai

Viro johtaa pian EU:ta Lue lisää

Halla-aho on väärässä

Perussuomalaiset ovat muuttaneet periaatteitaan ja linjaansa selkeästi. Puheenjohtaja Jussi Halla-ahon mukaan puolue on nyt kansallismielinen puolue, joka “puolustaa omaa kansaa ja hakee yhteistyötä Euroopan oikeistopopulististen kanssa.” Jos sanoja kuorii kuin sipulia, niin toden totta: Ranskan Marine Le Pen puhuu ihan samaa – paitsi että Suomen tilalla on Ranska. Uusi puheenjohtaja tekee massiivisen virheen: Suomen kansaa

Halla-aho on väärässä Lue lisää

Uskomaton luku

Terrorismin kylvämän surun, tuskan ja pelon maailmassa ainoa tapa selviytyä on uskoa parempaan maailmaan. Rajojen sulkeminen, eristäytyminen ja pelkääminen ovat juuri sitä, mitä terroristit haluavat. Enemmän on kuitenkin tehtävä terrorismin kitkemiseksi. Viimeisimmätkin hanat terrorismin rahoittamiseksi pitää kansainvälisellä yhteistyöllä tukkia. Tiedustelua on tehostettava ja maiden on jaettava nopeasti toisilleen pienimmätkin vihjeet terroritekoja suunnittelevista. Minua on jo

Uskomaton luku Lue lisää

Turhautuneiden äänestäjien voima

Maanjäristys ja vallankumous ovat sanoja, joilla kuvataan Ranskan presidentinvaalien ensimmäistä kierrosta. Systeemi kärsi tappion. Protesti voitti. Turhautuneet äänestäjät näyttivät nyt voimansa Ranskan presidentinvaalien 1.kierroksella. Hätää kärsimässä oli maltillinen oikeisto, mutta kysymys on myös eurooppalaisen sosialidemokratian kriisistä. Mieleen tulee väistämättä saksalaisen sosiologin Jurgen Habermasin teoria systeemistä ja elämismaailmasta, jotka loittonevat toisistaan. Systeemillä Habermas tarkoittaa yhteiskunnallisia instituutioita: puolueita, kirkkoa ja

Turhautuneiden äänestäjien voima Lue lisää

Populismi on ooppiumia kansalle

Iloa Hollannin vaaleista ja oikeistopopulismin selkärangan taittumisesta  himmentää sosialidemokraattien kokema suuri vaalitappio. Sosialidemokraateista vasemmalla olevat pärjäsivät paremmin. Euroopassa on pelätty, että Yhdysvaltoja ravisuttanut Trump-hirmumyrsky saapuu Eurooppaan. Sitä halusi myös Trumpia ihaileva, äärioikeistolainen populisti Gert Wilder. Onneksi virus ei sittenkään taida äityä Euroopassa  epidemiaksi, joskin Ranskan vaalit ovat vielä edessä. Vaaleissa on aina kysymys – ei menneestä,

Populismi on ooppiumia kansalle Lue lisää

Suomi – entinen edelläkävijä?

Vakava keskustelu Euroopan unionin tulevaisuudesta on alkanut. Päädytäänkö ”useamman nopeuden” ydin-Eurooppaan vai minkälainen on tulevaisuuden EU? Haluaako Suomi olla EU:n uudistumisen veturissa vai riittääkö meille makuuvaunu? EU-piireissä Suomea luonnehditaan ”jämähtäneeksi edelläkävijäksi.” Onko totta, että entisestä EU-ytimiin pyrkivästä maasta on tullut katseella seuraaja? Nyt on aika ryhdistäytyä, sillä EU:n tulevaisuudesta päätetään tänään. Akava on julkaissut mielenkiintoisen keskustelualoitteen Euroopan unionin tulevaisuudesta. Se on

Suomi – entinen edelläkävijä? Lue lisää

Muureja vai vapautta?

Olen saanut satoja pyyntöjä vastustaa ensi viikolla Euroopan parlamentissa käsittelyssä olevaa EU:n ja Kanadan välistä vapaakauppasopimusta CETA:a Kiitos viesteistä. Ne ovat esimerkki siitä, että kansalaisyhteiskunta toimii. Kysyn kuitenkin, miksi juuri vapaakauppasopimuksia vastustetaan niin kiivaasti? Onko jo vapaakauppa terminä harhaanjohtava? Kysymys ei ole mistään ketun ja kanatarhan vapaudesta, vaan globalisaation hallinnasta ja kapitalismin kesyttämisestä vapaakauppasopimuksin. Talous on globaalia – politiikan on oltava

Muureja vai vapautta? Lue lisää

Parlamentilla ymmärrystä Suomen ongelmille – uusi asedirektiivi etenee

Suomessakin paljon keskustelua herättänyt uusi asedirektiivi on tänään hyväksytty Euroopan parlamentin sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnassa. Parlamentti äänestää direktiivistä maaliskuun istunnossaan. Pariisin terrori-iskujen jälkeen vuonna 2015 Euroopan komissio pisti vauhtia uuden asedirektiivin edistämiseksi. Direktiivin tarkoituksena on estää laittomien aseiden leviäminen, mutta keskustelu kääntyi nopeasti kansallisiin ongelmiin, jotka on nyt ratkaistu. Uusi direktiivi ei merkittävästi hankaloita tavallisten kansalaisten

Parlamentilla ymmärrystä Suomen ongelmille – uusi asedirektiivi etenee Lue lisää

Trump vallassa, Brexit totta – mitä aikaa on tämä?

USA:n presidentinvaalien jälkeen moni ajatteli toiveikkaasti, että vaalipuheet ovat vaalipuheita, mutta nyt vaikuttaa siltä, että Donald Trump tarkoittaa todella kaikkea sitä, mitä hän on sanonut.  Yhdysvallat kääntyy sisäänpäin. Vapaakauppasopimuksia puretaan ja äärikonservatiiveille annettuja lupauksia mm. naisten oikeuksien kaventamisesta ryhdytään toteuttamaan. Kansainvälinen yhteisö on shokissa. On selvät merkit siitä, että YK:n turvallisuusneuvoston, WTO:n, NATO:n ja monien muiden kansainvälisten järjestöjen ja instituutioiden luomat pelisäännöt

Trump vallassa, Brexit totta – mitä aikaa on tämä? Lue lisää

Traumaterapiaa 100-vuotisjuhliin

“Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuonna olisi parempi läpivalaista terapeuttisesti Suomen sisällissodan traumat kuin tehdä taas uusi versio Tuntemattomasta”, ehdottaa kansanedustaja Juhana Vartiainen (kok). Olen samaa mieltä. Loistava ehdotus. Ottaako Sorsa-säätiö kopin? Historiantutkijat tekivät valtavan urakan 90-luvulla selvittämällä vuoden 1918 kansalaissodan joukkohautojen uhrit. Se oli Lipposen 1. hallituksen yritys pureutua vuoden 1918 traumoihin. Muistan hyvin kuinka paljon sain silloin puhelinsoittoja, joissa kansalaiset

Traumaterapiaa 100-vuotisjuhliin Lue lisää

Maailmaa ei voi ymmärtää ilman historiaa

On ollut outoa lukea Suomen uusista opetussuunnitelmista, jonka mukaan lukion voi käydä lukematta historiaa lainkaan. Eräs lukion rehtori perusteli hanketta kertomalla, että oppilaat kyllä tietävät, mitä kannattaa opiskella ja mitä ei. Onkohan niin? Samainen rehtori kuitenkin täsmensi, että lahjakkaimmat oppilaat ottavat myös historian kurssisuunnitelmiinsa. Jotta ymmärtäisimme elämää, niin mielestäni kaikkien koulunsa päättäneiden pitäisi tietää historiasta edes jotain yksinkertaisesti ymmärtääkseen nykyajan

Maailmaa ei voi ymmärtää ilman historiaa Lue lisää

Kyyneleitä täysistunnossa

Tänään koko europarlamentaarikon urallani ensimmäistä kertaa kyyneleet tulivat silmiini täysistunnossa. Uskomattoman rohkeat, Isisin väkivaltaa paenneet Nadia Murad ja Lamiya Aji Bashar vastaanottivat täysistunnon alussa vuoden 2016 Saharov-palkinnon. Tämä mielipiteenvapauspalkinto myönnetään vuosittain ihmisoikeuksia puolustaville yksilöille ja tahoille. Nämä naiset toivat kertomuksellaan ilmi sen julmuuden, jota liian monet naiset ja tytöt joutuvat kokemaan Daeshin vallan alla joka

Kyyneleitä täysistunnossa Lue lisää

Trump ja eurooppalainen populismi

Kerrankin on syytä toivoa, että joku EI PIDÄ kiinni vaalilupauksistaan. Jos niin ikävästi kävisi, Donald Trumpin valinta USA:n presidentiksi tarkoittaisi katastrofia ilmastosopimuksille, kauppasopimuksille ja erityisesti ihmisoikeuksille. Trumpin kärkiteema vaaleissa oli maahanmuuttopolitiikka. Ei siis ihme, että ensimmäisten onnittelijoiden joukossa olivat pelottavat eurooppalaiset populistit kuten britti Nigel Farage, Ranskan Marine Le Pen ja Hollannin Geert Wilders. He kaikki, mutta konkreettisimmin Donald

Trump ja eurooppalainen populismi Lue lisää

Vihavaalit USA:ssa

Yhdysvalloissa käydään vihavaaleja. Riippumatta siitä kuinka vaaleissa käy, trumpismi on jo jättänyt jälkensä.  Poliittinen järjestelmä natisee kaikkialla liitoksistaan. On vaikea kuvitella, miten katkeran vaalikamppailun jälkeen – valittiinpa presidentiksi kumpi tahansa – poliittinen järjestelmä kykenee määrätietoisiin päätöksiin. Yhdysvaltojen kykyä selviytyä kriiseistään on Euroopassa aina aliarvioitu. Monet ylivoimaisilta tuntuneet ongelmat ovat siellä jo muutaman vuoden kuluttua historiaa. Demokratia myös osaa korjata virheitään, jos niikseen tulee. Yhdysvallat

Vihavaalit USA:ssa Lue lisää

Luther-jytky 500 vuotta sitten

Suomi täyttää ensi vuonna 100 vuotta. Muitakin juhlia on tiedossa: reformaatiosta eli uskonpuhdistuksesta tulee ensi vuonna 500 vuotta. Reformaation seurauksena Suomesta tuli maailman luterilaisen maa. Se on olennainen osa suomalaisena olemisesta. Luther-jytky syntyi kyllästymisestä katolisen kirkon rappioon, erityisesti anekauppaan.Köyhiltäkin nyhdettiin rahat valehtelemalla, että oman ja sukulaisten kiirastulessa oloaikaa voi lyhentää ostamalla aneita. Luther- jytkyä auttoi

Luther-jytky 500 vuotta sitten Lue lisää

Ei omaatuntoa, ei sydäntä

Olen käynyt Turkmenistanissa ja Uzbekistanissa ja tavannut kansalaisjärjestöjä, mutta harva järjestö kuitenkaan uskalsi tulla tuohon Suomen eduskunnan ulkoasianvaliokunnan kutsumaan tapaamiseen. Kaikkialla oli presidentin silmiä ja korvia. Maassa on edelleen hirvittävä, todellinen pelon ilmapiiri. Turkmenistan on yksi maailman synkimmistä diktatuureista, missä ihmisoikeudet ovat nollatasoa. Suomen hallitus vie maahan aseita vastoin kaikkia kansainvälisiä sopimuksia.. Myös Uzbekistaniin vie Suomi

Ei omaatuntoa, ei sydäntä Lue lisää

Pessimisteille pettymys – ilmastosopimus etenee

Sanotaan, että pessimistit eivät pety. Pessimistitkin saattavat nyt pettyä, sillä Kiina, USA -kaikkiaan 200 maata ovat jo mukana uudessa ja historiallisessa, ilmastonmuutoksen torjuntaan tähtäävässä sopimuksessa, minkä Euroopan parlamentti ratifioi tiistaina YK:n pääsihteeri Ban Ki-Moonin läsnä ollessa. Tässä on jälleen esimerkki siitä, kuinka globaalit ongelmat vaativat globaalia politiikkaa ja kuinka vaikeissa asioissa päästään askel askeleelta eteenpäin. Ilmastonmuutoksen torjunta on nyt globaalin politiikan ykkösasia.

Pessimisteille pettymys – ilmastosopimus etenee Lue lisää

Euroopan vaaran vuodet

Eurooppaa uhkaa jälleen äärioikeiston nousun aave. Unkari ja Puola ovat hälyttäviä esimerkkejä. On myös todennäköistä, että Itävallan vaaleissa nousee avoimesti äärioikeistolainen ehdokas seuraavaksi presidentiksi. Kuulemma ns. mukava mies, oikea lasten ystävä. ”Meillä on mahdollisuus kulttuurisen vallankumoukseen”, iloitsevat Unkarin pääministeri Viktor Orban ja Puolan Jaroslaw Kaczynski. Kammottava näköala, sillä tuo vallankumous merkitsisi aitoja ja muureja, naisten oikeuksien heikentämistä, äärioikeistolaisuutta, islamofobiaa

Euroopan vaaran vuodet Lue lisää

Poissa silmistä, poissa mielestä

Suomessa on jälleen virinnyt keskustelu kerjäämisen kriminalisoimiseksi. Asialla on perussuomalainen kansanedustaja kokoomuslaisten tukemana. Kansanedustajan perustelu oli tiukka: “Ihmiset eivät tykkää, että joku mummo on kaupan edessä kyttäämässä.” Poissa silmistä, poissa mielestä. Aidon huolen sijasta perusteluista nousee populismin pukinsorkka. Vielä pahempaa on kuitenkin taustalla oleva kova ihmiskuva ja syrjinnän hyväksyntä.  Pitäisikö leipäjonot kriminalisoida? Nekin pistävät pahasti

Poissa silmistä, poissa mielestä Lue lisää

Turkin ihmisoikeustilanne huolestuttaa

Turkin nykyhallitus ajaa heikennyksiä ihmisoikeuksiin, etenkin naisten ja lasten oikeuksiin. Tämä kehityssuunta on kiihtynyt epäonnistuneen vallankaappausyrityksen jälkeen. Turkki on sen seurauksena väliaikaisesti eronnut Euroopan ihmisoikeussopimuksesta. Esitin 18.8.2016 Euroopan komissiolle kirjallisen kysymyksen Turkin ihmisoikeustilanteesta ja sen vaikutuksista neuvotteluihin Euroopan unionin kanssa. Turkin ihmisoikeus- ja sananvapauskehitys on jo jonkin aikaa ollut huolestuttavalla mallilla. Media, poliittinen oppositio, oikeuslaitos ja tavalliset kansalaiset

Turkin ihmisoikeustilanne huolestuttaa Lue lisää

Turkki repii Eurooppaa

EU:lla ja NATO:lla on nyt mahdollisuus osoittaa arvonsa ja periaatteensa myös käytännössä. Oikeusvaltion periaatteet ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen ovat EU:ta koossa pitävä liima tai paremminkin sementti, jonka perustalle kaikki muu toiminta pohjautuu. Turkki on ollut tähän saakka Euroopan unionin läheinen kumppani, mutta kehitys Turkissa on kääntynyt viime vuosina huonoon suuntaan. Turkki loukkaa vähemmistöjen ihmisoikeuksia ja kiristää turvapaikanhakijoilla Eurooppaa.

Turkki repii Eurooppaa Lue lisää

Viharikokset lisäntyvät

Euroopan parlamentin käytävillä kulkee ylväänä Ranskan äärioikeiston kuningatar Marine Le Pen silminnähden tyytyväisenä brittien kansanäänestyksen tulokseen. Häntä ympäröivät avustajat ja ainakin kaksi pelottavan näköistä turvamiestä. En kyllä ymmärrä miksi, sillä parlamentissa taistellaan näkemyksistä, linjoista ja argumenteistä eikä siihen väittelyyn turvamiehiä tarvita. Marine Le Pen on jo luvannut ranskalaisille kansanäänestyksen EU:n jäsenyydestä, mikäli hänet valitaan Ranskan presidentiksi. Vaikka

Viharikokset lisäntyvät Lue lisää

Kuilun partaalla

Kävi Britannian kansanäänestyksessä miten tahansa, niin elämä EU:ssa EI jatku entisellään. Jos britit jäävät EU:n jäseniksi, kritiikki Euroopan Unionia kohtaan vain kasvaa. Jos kansalaiset jättävät EU:n, alkaa Brexitin jälkeen tuskallinen Fixit. Pitää korjata se, mikä on korjattavissa. Kansa on jakautunut kahtia ja äärinationalistisen murhaajan tappama nuori kansanedustaja jättää syvän haavan brittisieluihin. Keskustelu EU:sta  voimistuu niin

Kuilun partaalla Lue lisää

EU-Venäjä suhteet vaarassa lukkiutua kielteiselle uralle, neuvotteluyhteys Venäjän kanssa pakotteista avattava

Viime viikolla keskustelu EU:n Venäjään kohdistuvista pakotteista heräsi uudelleen. Perjantaina 27.5 Saksan ulkoministeri Frank-Walter Steinmeier väläytti mahdollisuutta höllentää Venäjään kohdistuvia pakotteita. On hyvä muistaa, ettei Krimin liittämistä saa koskaan hyväksyä. Venäjän toiminta on kansainvälisen oikeuden vastaista, mutta dialogia tarvitaan.  EU:n on nyt mietittävä kumpi palvelee paremmin: vastakkainasettelu vai lähentyminen. On nimittäin vaara, että EU:n Venäjän suhteet

EU-Venäjä suhteet vaarassa lukkiutua kielteiselle uralle, neuvotteluyhteys Venäjän kanssa pakotteista avattava Lue lisää

Rehellisyyttä EU-politiikkaan

Monissa EU-maissa jäsenmaiden hallituksilla on kaksoisstrategia: huonot asiat johtuvat EU:sta ja hyvät asiat ovat hallituksen ja ministereiden omaa ansiota. Kaksilla raiteilla ajaminen ja EU:n syntipukkiroolin korostaminen on hämmästyttävän yleistä. Erityisesti Britanniassa poliitikkojen höystämä ja median tukema EU-syyttely ja irvailu on ollut suosittu kansanhuvi. Suomessa media on aika tasapuolinen ja asiallinen, mutta brittilehdistö ottaa vieläkin ilon irti käyristä kurkuista. Tarina käyristä kurkuista on totta,

Rehellisyyttä EU-politiikkaan Lue lisää

Nato on historiallisesti sosialidemokraattinen projekti

Paradoksi tarkoittaa näennäisesti loogista väitettä, joka voi johtaa järjenvastaiseen tilanteeseen. Suomalaisten suhde sekä Nato-jäsenyyteen että Venäjään on aika paradoksaalinen. Monien Nato-jäsenyyden kannattajien mutta myös vastustajien peruste on Venäjä. Toiset haluavat jäsenyyden kautta suojaa Venäjän aggressioilta, toiset taas haluavat suojautua Venäjän mahdolliselta voimankäytöltä pysymällä sotilaallisesti liittoutumattomana. Paradoksi on johtanut siihen järjenvastaiseen tai järkevään tilanteeseen, että pyrimme

Nato on historiallisesti sosialidemokraattinen projekti Lue lisää

Illuusioton kuva Venäjästä tärkeää

Tiivistys puheistani Loviisan ja Porvoon vappujuhlissa 1.5.2016 Uusin Nato-selvitys antaa hyvän pohjan kansalaiskeskustelulle Suomen turvallisuuspolitiikasta. Illuusioton kuvaus Venäjästä on selvityksen parasta antia. Venäläinen nationalismi on otettava vakavasti.  On harmillista, että selvityksen jälkeenkin monet poliitikot kuittasivat selvityksen vain toteamalla, ettei mitään uusia johtopäätöksiä tarvita. Suomessa unohdetaan usein, että yhteistyö Venäjän ja useiden NATO-maiden kanssa sujuu hyvin.

Illuusioton kuva Venäjästä tärkeää Lue lisää

Arktinen politiikka nousee keskiöön

Ennen tietoisuutta ilmastonmuutoksesta laulettiin tutussa virressä: “Hän säät ja ilmat säätää ja aallot tainnuttaa ja hyisen hallan häätää ja viljan vartuttaa”.  Nyt tiedetään enemmän: Arktisten alueiden merkitys ja rooli ilmastonmuutoksessa on suurempi kuin tähän asti on kuviteltu. Tuo alue on merkittävä koko Euroopan sääolojen säätelijänä. Arktinen politiikka on noussut marginaalista keskiöön vuosien ponnistelujen seurauksena. Euroopan parlamentti pyysi

Arktinen politiikka nousee keskiöön Lue lisää

Veronkierron suitsimiseksi tarvitaan rakenteellisia muutoksia

Komissio julkaisi eilen 12.4. uuden veronkiertopaketin, jonka painopisteenä on suuryritysten maakohtaisten verotietojen julkaiseminen ja avoimuuden lisääminen. Euroopan parlamentin painostuksen seurauksena komissio muokkasi alkuperäistä ehdotusta kunnanhimoisempaan suuntaan lisäämällä ns. veroparatiisien mustan listan. Komissio ehdottaa kuitenkin varsin suppeaa lähestymistapaa, joka jättäisi valtaosan suuryrityksistä velvoitteiden ulkopuolelle. Komission esitys on pieni edistysaskel veronkierron suitsimiseksi, mutta todellista rakennemuutosta tarvitaan. Esimerkiksi kauppa- ja

Veronkierron suitsimiseksi tarvitaan rakenteellisia muutoksia Lue lisää

Suomella olisi tilaisuus tehdä uusia aloitteita

Suomella olisi nyt ainutlaatuinen tilaisuus tehdä uusia avauksia sekä ulkopolitiikassa että Eurooppa politiikassa. Globaalit ongelmat vaativat globaaleja ratkaisuja. Siksi Suomi voisi ehdottaa maailmanlaajuista konferenssia suitsimaan veronkiertoa sekä luomaan esteitä veroparatiisien toiminnalle. Panama-paljastusten seurauksena aika on kypsä yhteisille pelisäännöille. Suomen pitäisi myös turvapaikkapolitiikassa tuoda esille omaa innovaatiotaan eli järjestelykeskusten (Hot spot) organisoimiseksi Turkkiin, sillä suma seisoo eikä

Suomella olisi tilaisuus tehdä uusia aloitteita Lue lisää

Kaikkien aikojen Panama-paljastus

Euroopan unioni on potenut jo pitkään uskottavuusongelmaa kansalaisten keskuudessa. Panama-paljastus antaa Eurooppa-politiikalla uuden mahdollisuuden näyttää kyntensä. Paljastukset pistävät Unionin ankaraan testiin siitä, pystyykö EU yhteiseen toimintaan veronkierron ja veroparatiisien kitkemiseksi. LuxLeaks oli ilmeisesti pieni paljastus verrattuna nyt julkisuuteen tulleeseen tietovuotoon Euroopan ja Suomen eliitin veronkierrosta ja veroparatiiseista. Veroparatiisit ovat globaali ilmiö ja niiden sulkemiseksi tarvitaan globaaleja

Kaikkien aikojen Panama-paljastus Lue lisää

Madrid, Lontoo,Pariisi, Bryssel

Madrid, Lontoo, Pariisi ja Bryssel ovat hienoja Eurooppalaisia kaupunkeja, joita nyt yhdistää dramaattiset kokemukset terrori- iskuista. Myös minulle henkilökohtaisesti runsaan viikon takaiset Brysselin iskut olivat lamaannuttavaa kokemus. Kovin helposti ei unohdu ajatus siitä, että ilman ulkoasianvaliokunnan äänestyksiä olisin saattanut olla tutulla metroasemalla iskun sattuessa. Mitä nyt tapahtuu? Onko Euroopan unioni kyvytön taistelemaan terrorismia vastaan? EU:n

Madrid, Lontoo,Pariisi, Bryssel Lue lisää

Ystäviä ei olla, mutta ei vihollisiakaan

Viime viikolla EU-maiden ulkoministerit tapasivat toisensa ja vaihtoivat ajatuksia Venäjä-suhteistaan. Tulos oli: ei mitään uutta itärintamalta.  Venäjän vastaiset talouspakotteet jatkuvat, sillä Minskin rauhansopimus on toteutumatta. Ystäviä ei olla, mutta ei vihollisiakaan. Kansanedustaja Erkki Tuomioja  tapaa Moskovassa ulkoministeri Lavrovin Pohjoismaiden neuvoston Venäjä raportoijan ominaisuudessa. Hyvä! Dialogia tarvitaan sillä EU:n ja Venäjän suhteet ovat umpijäässä. Minullakin  on mahdollisuus huhtikuussa tavata

Ystäviä ei olla, mutta ei vihollisiakaan Lue lisää

Lasten kotoutuminen Suomeen alkaa Aapisesta

Tunnelmat Euroopan parlamentissa ovat kireät ja ahdistuneet. EU:n yhteinen pakolaispolitiikkaa on pahasti epäonnistumassa. Samaan aikaan kun Kreikan saaret täyttyvät epätoivoisista Eurooppaan pyrkijöistä, Euroopan maat sulkevat rajojaan. Toisen maailmansodan jälkeinen pahin humanitaarinen kriisi koettelee paitsi rajoja myös eurooppalaisia arvoja. Eurooppaan pyrkijöiden määrä on yllättänyt varmasti kaikki, mutta vielä suurempi yllätys on mielestäni ollut nihkeys kehittää yhteistä

Lasten kotoutuminen Suomeen alkaa Aapisesta Lue lisää

Turmp kuume Zika-virusta vaarallisempi

Yhdysvalloissa presidenttikisassa alkaa uusi kuuma vaihe. Kisan esivaalin eli niin sanotun  supertiistain tulokset eivät tuoneet suuria yllätyksiä. Demokraattien Hilary Clinton ja republikaanien Donald Trump jatkavat voittokulkuaan.  Amerikassa  leviävä Trump-kuume on Zika-virustakin vaarallisempi. On sulaa hulluutta, että työläisten ja köyhtyvän keskiluokan ääritorveksi on noussut huonosti käyttäytyvä miljardööri Trump. Trump on ehtinyt haukkua kilpailijoidensa lisäksi meksikolaiset, maahanmuuttajat,

Turmp kuume Zika-virusta vaarallisempi Lue lisää

“Vetovoimatekijä” on uusi salasana

Suomen maahanmuuttopolitiikka on henkisessä umpikujassa. Kieltämättä asia on vaikea ja vaatii erityistä poliittista rohkeutta, Puoluejohtajat joko välttelevät tai vaikenevat, mutta ennenkaikea varovat. Tasavallan presidenttikin  antoi siimaa  ennenkaikkea maahanmuuttoa vastustaville, ei ainoastaan kriittisille vaan myös  vihaisia puheita puhkuville kansalaisille. EU-tasolla Suomi on ollut valtavirrassa. Suomi on ollut valmis pakolaistaakan jakoon, vaikka äänestikin asiassa tyhjää.  En halua moittia pääministeri

“Vetovoimatekijä” on uusi salasana Lue lisää

Veronkierrolle stoppi

Kansalaisten keskuudessa kuuma puheenaihe on Caruna -sähköverkkoyhtiön huomattavat hinnankorotukset. Pääministeri Sipiläkin on herännyt. Hyvä niin. Keinoja on, nyt tarvitaan  hallituksen poliittista tahtoa niin Suomessa kuin EU-tasolla. Carunan taustalla on energiayhtiö Fortum, joka valtion omistajaohjauksessa myi sähkönsiirrosta vastaavan yhtiönsä Carunan vuonna 2014 pääosin ulkomaiseen omistukseen. Yhtiön omistukset ja rahavirrat kulkevat veroparatiisissa toimivan holdingyhtiön kautta. Vuonna 2014

Veronkierrolle stoppi Lue lisää

Lamamieliala jo väistyköön

On hyvä, että Suomessa keskustellaan Jäämeren radasta ja tunnelista Helsingin ja Tallinnan välille. Asuntojakin tarvitaan, sillä monissa Suomen kaupungeissa asuntopula alkaa olla kasvun este. Turvapaikan saaneet uudet suomalaiset tarvitsevat pian asuntoja ja työpaikkoja puhumattakaan sadoista tuhansista työttömistä kantasuomalaisista. Onko synkein lamamieliala jo väistymässä? Mistä rahat tunneleihin ja ratoihin? Avainsana on ESIR eli Euroopan strategisten investointien rahast0. Tuo

Lamamieliala jo väistyköön Lue lisää

Mikään puolue ei ole arvostelun yläpuolella – ei Suomessa eikä Puolassa

Puolan uusi hallituspuolue Laki ja oikeus -puolue on 2015 vaalien jälkeen lyhyessä ajassa puskenut läpi median vapautta ja perustuslakituomioistuimen toimintaa rajoittavia lakeja. Myös virkamiesten rekrytointikilpailusta luovutaan, joten virkamiehet nimitetään vastedes poliittisin perustein. Näiden toimien seurauksena Euroopan komissio ilmoitti 13.1. ottavansa Puolan eritystarkkailuun arvioidakseen onko oikeusvaltioperiaate uhattuna maassa. Vaikka Puolan uusi hallituspuolue on demokraattisesti valittu, niin oikeusvaltiossa on

Mikään puolue ei ole arvostelun yläpuolella – ei Suomessa eikä Puolassa Lue lisää

Kiertotalous on äitien keksimä

Markkinatalouden logiikan mukaan kestäviä ja pitkä-ikäisiä tuotteita ei kannata valmistaa. Hyväkin laatu saattaa nykyään olla täyttä sutta. Kaapit täyttyvät latureista ja muista tavaroista, joiden elinkaari on lyhyt. Viimeksi harmitti, kun laadukkaan vedenkeittimen kansi ei enää auennut, kun kannen sulkijan pieni muovinippeli meni rikki. Tarkempi tutkimus osoitti, että juuri tuon osasen kestoksi ja sitä kautta koko

Kiertotalous on äitien keksimä Lue lisää

Euroopan Hullu Vuosi

Vanhan sanonnan  mukaan viisaat pitävät maailman pystyssä, mutta hullut vievät sitä eteenpäin. Aika näyttää, tuleeko pian päättyvästä Euroopan Hullusta vuodesta sittenkin askel eteenpäin? Juuri nyt Euroopan unionin tila ei ole mairitteleva, mutta kriisien kautta on ennenkin menty eteenpäin. Polarisoituminen on vuoden 2015 keskeinen piirre – useilla elämän eri alueilla. Viimeksi Podemos-liike juhli Espanjassa vaalivoittoa. Monissa

Euroopan Hullu Vuosi Lue lisää

Britit pysyvät EU:ssa?

Pian päättyvä vuosi on todellinen  kriisien vuosi Euroopassa. Talouden näkymät ovat kirkastumaan päin, mutta pakolaiskriisi synkentää mielialoja. EU:ta on helppo syyttää, mutta “pahikset” löytyvät jäsenvaltioista, jotka mieluummin rakentavat muureja ja piikkilankaaitoja kuin etsivät yhteisiä ratkaisuja. Vuoden paras uutinen syntyi, kun Pariisissa solmittiin maailmanlaajuinen ilmastosopimus.  Jouluisasti voisi todeta, että sopimus on kuin tähti: se näyttää suunnan. Monta mutkaa

Britit pysyvät EU:ssa? Lue lisää

Karisma ja politiikka

Suomea on aikaisemmin ylistetty maailmalla kyvystä toimia yhdessä erityisesti kriisien oloissa. Kehuttu “Nordic Model” kuvaa kansakunnan kykyä toimia samaan suuntaan kriiseissä. Käytännössä se tarkoittaa ennakkoluulotonta yhteistyötä  eri puolueiden välillä sekä työmarkkinajärjestöjen rakentavaa roolia. Viime eduskuntavaalien jälkeen syntyi Suomeen porvarihallitus. Sen keulakuvaksi nousi “erilainen poliitikko”, kempeleläinen Juha Sipilä,  luotettavan oloinen ihminen, jonka tehtävänä oli laittaa Suomi kuntoon.

Karisma ja politiikka Lue lisää

Veronkiertoon nopeampia ratkaisuja!

Euroopan parlamentin jäsenet Liisa Jaakonsaari ja Miapetra Kumpula-Natri vaativat ripeämpiä toimenpiteitä veronkierron estämiseksi EU-alueella. Tällä hetkellä EU:n sisällä toimivat monikansalliset suuryritykset kiertävät arviolta yli 1000 miljardia euroa veroja joka vuosi. Nämä menetetyt veroeurot ovat suoraan pois julkisista palveluista kuten koulutuksesta ja terveydenhuollosta.   ”Tämän tulee loppua nyt. Monikansallisten suuryrityksien tulee maksaa verot siinä maassa, jossa voitto

Veronkiertoon nopeampia ratkaisuja! Lue lisää

Veriperjantai testaa Euroopan moraalin

‘- Älkää sekoittako terroristeja turvapaikan hakijoihin!  Ajankohtaisen vetoomuksen ovat esittäneet  Suomen presidentti  Sauli  Niinistö ja EU komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker Pariisin tragedian jälkeen. Vaaralliselle matkalle Eurooppaan lähteneet ovat itse paenneet Isisiä ja sotaa, joten heidän syyttäminen Pariisin iskuista on kohtuutonta ja väärin. Perjantai oli verinen. Pariisin terrori-iskujen lisäksi ISIS iski myös Bagdadissa ja edellisenä iltana

Veriperjantai testaa Euroopan moraalin Lue lisää

“Ne ei ainakaan hakkaa”

Suomessa on ennenkin halveksittu  “muita” julkisesti.  Vihapuheiden kohteina ovat olleet saamelaiset, suomenruotsalaiset, venäläiset, romanit ja seksuaalivähemmistöt. Nyt vihapuheiden kohteina ovat maahanmuuttajat. Hämmästelen, kuinka kummallisen helposti yleistyi käsite “maahanmuuttokriittinen”, vaikka kysymys on usein- ei aina- puhtaasta rasismista. Maahanmuuttopolitiikkaa saa ja pitää arvostella, mutta vihapuheille ja rasisimille on oltava nollatoleranssi Julkisuuden ja somehälyn ja – melun takaa löytyy  kuitenkin paljon myönteistä. Ihmiset

“Ne ei ainakaan hakkaa” Lue lisää

“Suoraan helvetistä”

Suurlähettiläs Jari Luoto arvosteli Suomen ” imagonrakentamista” sanomalla. että se on “suoraan helvetistä”. Mielenkiintoista on nähdä, joutuuko Luoto Sveitsistä  kiertäväksi suurlähettilääksi Keski-Aasiaan Turkemistaniin  ja muihin ns. stan-maihin. Luoto toi epädiplomaattisella, mutta rehellisellä tavalla närkästyksensä siitä, että Suomi äänesti tyhjää turvapaikkaa hakevien jakoa koskevassa kysymyksessä  ja näin tuki Romanian, Tsekin, Slovakian ja Unkarin kielteistä kantaa. Ennennäkemätön muutto- ja pakolaiskriisi testaa nyt

“Suoraan helvetistä” Lue lisää

Tunnustus Sipilälle pakolaiskriisin hoidosta

Suomen talouden ongelmat ovat vakavia, mutta sittenkin vaatimattomia verrattuna Eurooppaa ravistelevaan pakolaiskriisiin. Myös Suomi on osoittanut solidaarisuutta hyväksyessään 120 000 turvapaikanhakijan siirron Kreikasta, Italiasta ja Unkarista muihin EU-maihin. Euroopan parlamentti äänesti asiasta torstaina aamulla. Esitystä kannatti 370 meppiä, vastusti 134 ja tyhjää äänesti 52 meppiä.  Asiaan suhtauduttiin vakavuudella. Vain äärioikeisto mölisi ja protestoi äänekkäästi. Punaisen Ristin arvion

Tunnustus Sipilälle pakolaiskriisin hoidosta Lue lisää

Saksa on hieno maa

On pakko todeta, toisin kuin keihäänheittäjä Seppo Räty, että Saksa on hieno maa.  Maassa käydään menneisyys läpi aina uudestaan ja uudestaan. Melkein joka vuosi ilmestyy natsismia käsittelevä uusi kirja. Terapiaa varten on kehitetty uusi sanakin “Vergangenheitsbewältigung” eli menneisyydenhallinta. Nyt Saksa johtaa esimerkillään eurooppalaista pakolais-ja maahanmuuttopolitiikkaa. Perustuslakia muutetaan niin, että turvapaikka-anomuksia voidaan nopeuttaa. Rakentamislainsäädäntöä muutetaan, jotta

Saksa on hieno maa Lue lisää

Mitä Soini todella sanoi?

Timo Soini ei sittenkään uskaltanut kunnolla sanoutua irti rasismista. Hän verhosi puheensa väkivallan ja vihapuheiden  vastustamiseen, joista esimerkkeinä hän mainitsi äärioikeiston ja äärivasemmiston huliganismin. Pienintäkään itsekritiikkiä ei ollut havaittavissa. Merkillisimmän  puheenvuoron näytti käyttävän  Europarlamentaarikko Jussi Halla- aho puolustaessaan kansanedustaja Olli Immosta. Hänen mielestään on “kahdenlaisista ihmisiä niitä, jotka uskovat demokratiaan ja niitä, jotka ovat omasta

Mitä Soini todella sanoi? Lue lisää

Rasismiin reagoitava

Puheenjohtaja Timo Soini ja perussuomalaiset kansanedustajat ovat olleet eri haastatteluissa  huolestuneita puolueensa maineesta Perussuomalaisten kansanedustajan Olli Immosen  nationalistiseen ja rasististen lausuntojen johdosta.  Totta on, että maahan ja maailmaan puhetta mahtuu, mutta nyt on oikeasti jo kysymys Suomen maineesta. Kysymys on Suomen ulkoministerin puolueen sisällä kasvavista paineista. Puheenjohtaja Timo Soini vastaa häneen ja hänen vaikenemiseensa  koskevaan

Rasismiin reagoitava Lue lisää

Armotonta menoa

Olen iloinen ja ylpeä eurooppalaisten demarien asenteesta ja työstä Kreikan kriisin ratkaisemiseksi. Toistaiseksi Grexit eli Kreikan ajaminen tai ajautuminen ulos euroalueesta on estetty. Yhteistyö Ranskan presidentin Hollanden ja Saksan liittokansleri Merkelin välillä toimi hyvin. Komission puheenjohtajalla Junckerilla oli myös vahva rooli. Hyvää tukea antoi myös Italian demaripääministeri Matteo Renzi. Maltillinen oikeisto ja sosialidmeokraatit estivät koko

Armotonta menoa Lue lisää

Kreikan dramaattinen maanantai

Koko maailma seuraa nyt, mitä Kreikalle tapahtuu seuraavaksi. Vaakalaudalla on koko Euroopan tulevaisuus ja uskottavuus globaalina taloudellisena toimijana. Neuvottelijoilla on edessään erittäin vaikea tehtävä löytää ratkaisu, joka ei tarkoittaisi Kreikan eroa eurosta. Sitähän kreikkalaiset eivät halua, vaikka esimerkiksi Marine Le Pen ja Nigel Farage yrittävät adoptoida Kreikan kansanäänestyksen äärioikeiston asiaa palvelemaan. Aivan ensiksi EKP:n tulee

Kreikan dramaattinen maanantai Lue lisää

Huono kierre EU-Venäjä suhteissa

Arkinen parlamentaarinen diplomatia elää ja voi hyvin, vaikka Venäjän duuman puhemies Sergei Narushkin ei pääsekään sunnuntaina Helsingissä alkavaan Etyjin 40-vuotisjuhlakokoukseen. Tapasin itsekin viimeksi torstaina Euroopan parlamentin Venäjä-delegaation varapuheenjohtajana kolme duuman kansanedustajaa ja valitimme yhdessä syntynyttä tilannetta. Puhemies ei pääse Suomeen, koska hän on EU:n matkustuskieltoa koskevalla sanktiolistalla. Miksi Suomen hallitus ei sitten hakenut erityislupaa arvovieraan

Huono kierre EU-Venäjä suhteissa Lue lisää

Kiitos Timo Soini?

Vuosi sitten pidettyjen  Euroopan parlamentin vaalien voittajia olivat  äärioikeistolaiset, populistiset ja maahanmuuttovastaiset ryhmät.   Äärioikeiston Suuri Suunnitelma vaati vuoden kypsyttelyn: nyt Euroopan parlamentissa aloittaa Ranskan Marine Le Penin johdolla uusi äärioikeistolainen ja maahanmuuttovastainen  ryhmä,   Europe of Nations and Freedom, ENF. Aatteen lisäksi raha ratkaisi, sillä ryhmä tulee saamaan  EU:lta yli 17 miljoonaa euroa EU-vastaiseen työhön. Uutta

Kiitos Timo Soini? Lue lisää

Professoreille kiitos

Kuka vielä väittää, että kaikki puolueet ovat samanlaisia eikä politiikalla ole mitään merkitystä: sama meno vain jatkuu? Eduskuntavaaleissa mentiin pari piirua peruskonservatiiviseen suuntaan ja samalla miehet astuivat politiikan eturintamaan. Tulokset alkavat näkyä. Suomalaiset ovat hiljaista kansaa, mutta nyt  liikehdintä on alkanut. Viimeksi peräti 85 suomalaista professoria ja tutkimusjohtajaa kirjelmöivät hallitusohjelmasta kriittisin äänenpainoin: politiikasta puuttuu nyt oikeudenmukaisuus ja

Professoreille kiitos Lue lisää

Pikettyn viesti Sipilälle

Tunnettu ranskalainen taloustieteen professori Thomas Piketty oli kuluneella viikolla Euroopan parlamentin vieraana. Hänen viestinsä oli selvä: tasa-arvoinen koulutusjärjestelmä on ensiarvoisen tärkeää yhteiskunnan eriarvoisuuden  hillitsemiseksi. Eriarvoisuuden lisääntyminen ja joskus myös sen  sen tietoinen kasvattaminen ei ole vain moraalisesti arveluttavaa, vaan se myös haittaa ja hidastaa talouskasvua, jos yhteiskunnan varallisuus ja mahdollisuudet keskittyvät  yhtä harvempiin käsiin. Siis Suomen

Pikettyn viesti Sipilälle Lue lisää

Ei äitien, vaan äijien tekemää politiikkaa

OECD:n juuri ilmestyneessä selvityksessä Suomen tuloeroja ovat parhaiten  tasanneet kattava lasten  päivähoito, työssä käyvät naiset sekä tasapuolinen koulutus. Sipilän hallitus on iskenyt silmänsä juuri näihin Suomen vahvuuksiin. Samanaikaisesti autoveroa alennetaan  ja  tiet aiotaan pistää kerralla kuntoon, joten valinnat ovat selkeitä ja myös arvovalintoja. Ilmassa on enemmän testosteronia kuin aikaisemmin. Ei ole äitien, vaan äijien tekemää  politiikkaa. Suomen

Ei äitien, vaan äijien tekemää politiikkaa Lue lisää

Pari neuvoa Sipilälle

Tulevan Sipilän hallituksen ohjelmaneuvottelut ovat meneillään. Saanen antaa muutaman neuvon, vaikka viisautta siellä Säätytalossa on varmasti yllin kyllin? Tärkein pitkäaikaisen kokemukseni siivittämä neuvo on seuraava: älkää luvatko mitään, mitä resurssien puutteesta ei kuitenkaan pystytä toteuttamaan. Siitä seuraa vain pettymyksiä. Rumpuja ei kannata paukuttaa eikä palopuheita pitää.Yksi populismin nousun ja politiikkaan kyllästymisen syy  on esimerkiksi siinä, että

Pari neuvoa Sipilälle Lue lisää

Iloista juhlintaa ja vakavaa sanomaa

Ajat ovat toiset, mutta vappu on aina sama. Se on kansainvälinen työväenliikkeen juhla. Vappu on iloista juhlintaa, mutta myös vakavaa sanomaa, Tänä vappuna on monen surun keskellä nostettava maljaa monille kansainvälisen solidaarisuuden saavutuksille. Lapsikuolleisuus on saatu puolitettua YK:n vuosituhattavoitteiden mukaisesti. Äitiyskuolleisuus on myös vähentynyt radikaalisesti.Monien tautien kuten malarian ja tuberkuloosin leviäminen on estetty. Ebola-epidemia on saanu selätettyä melkein kokonaan!

Iloista juhlintaa ja vakavaa sanomaa Lue lisää

Uskottavuus koetuksella

“Näinkö aina  meille täällä käy,käy,käy…” laulaa Virve Rosti ja jatkaa “Alaspäin käymme näin mutta näy,näy,näy, ei lohtua yksinäiseen (poliittiseen) elämään”. Siinä vaalitunnelmat tiivistettynä.  Sosialidemokraatit saivat heikoimman vaalituloksen koskaan.  Perussuomalaisista tuli Suomen toiseksi suurin puolue ja Keskustasta pääministeripuolue. Suomesta tuli kerralla konservatiivisempi. Pian näemme savun nousevan  sisäänlämpiävästä Suomi-saunasta. Tämä on äänestäjien tahto. joten pulinat pois. Suomen

Uskottavuus koetuksella Lue lisää

Loppukiri alkaa

Suomen EU-politiikan isoista ja pienistä linjoista päättää Suomen eduskunta. Siksi on ollut harmillista, että Eurooppaa koskeva keskustelu on pyörinyt vain Kreikan ympärillä. Eurooppa on kuitenkin isojen ratkaisujen edessä. Merkittävin ja eniten Suomen vaalikeskusteluissa vaiettu asia on vapaakauppasopimus Suomen ja Yhdysvaltojen välillä, mikä kulkee  veikeällä lyhenteellä TTIP ( lausutaan tiitip). Asia ei kiinnosta suomalaisia? Kyllä kiinostaa. Olen kirjoittanut

Loppukiri alkaa Lue lisää

Suomea ei otettaisi NATON jäseneksi

Suomen traumaattinen  NATO-keskustelu sai yhden vivahteen lisää, kun kansanedustaja Kimmo Sasi totesi, että Suomi voisi syksyllä liittyä NATOn jäseneksi. Prosessi kestäisi hänen mukaansa kriisioloissa 3-4 kuukautta. ( Iltalehti 10.4.2015.) Ensinnäkään NATO ei ota kriisioloissa uusia jäseniä. Toisekseen NATO ei ota jäseniä maista, joissa kansalaisten enemmistö jäsenyyttä vastustaa. Kolmanneksi NATO ei varmasti ottaisi jäseniksi maita, joista

Suomea ei otettaisi NATON jäseneksi Lue lisää

Tuoppi ja työttömät

Heti aluksi haluan sanoa, että pidän Björn Wahlroosin tyylistä provosoida ja käynnistää yhteiskunnallista keskustelua. Suomessa on aivan liian vähän ihmisiä, jotka uskaltavat aukaista suunsa ja ottaa myös väärässä olemisen riskin. Eihän siitä mitään  uutta synny, jos kaikki vain hokevat kasvua, työpaikkoja, kasvua, työpaikkoja. Viime sunnuntaina Arto Nyberg- ohjelmassa Wahlroos puuttui ns. kannustinloukkuihin, mitkä estävät ihmistä ottamasta

Tuoppi ja työttömät Lue lisää

EU:lle oma armeija?

Suomessa ulko- ja turvallisuuspoliittinen keskustelu on tosi kummallista. Ensiksi puoluejohtajat sopivat, että ennen vaaleja ei puhuta, vaan osoitetaan yksituumaisuutta ulko-ja turvallisuuspolitiikassa , sillä  kaikenlainen pohdiskelu “voisi antaa väärän viestin”. Sitten komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker sanoo puolihuolimattomasti haastattelussaan Welt am Sonntag lehdelle, että Euroopan pitäisi perustaa armeija. Ja keskustelu ryöpsähti käyntiin presidentin johdolla. Suomessa innostuttiin  Junckerin ehdotuksesta. Ulkopoliittisen

EU:lle oma armeija? Lue lisää

Avoin vai suljettu Suomi?

Huomasin   perussuomalaisten puheenjohtajan Timo Soinin ihmetelleen radion englanninkielisessä haastattelussa, miksi Suomessa on niin vähän maahanmuuttajia, kun Suomi on hyvä maa asua, elää ja opiskella. Hyvä kysymys!  On todellakin tärkeää tehdä Suomesta hyvä maa suomalaisille, mutta  meidän pitää pitää pystyä myös  houkuttelemaan tänne  niin uusia ihmisiä kuin investointejakin. Suomalaisten Ameríkkaan muuttaneiden motiiveja selvittänyt, kirjailija Antti Tuuri sanoi kerran radiossa,

Avoin vai suljettu Suomi? Lue lisää

Sitä saa mitä tilaa

Perussuomalaisten vaalilause “Sitä saa mitä tilaa” on osoittautunut todeksi myös sloganin keksijöille itselleen. Perussuomalaisten  puheenjohtaja Timo Soini on siirtänyt puolueensa strategisen ohjelman julkistamista  häneen kohdistuneiden uhkausten takia. Tiedän itse kuinka pysäyttävää  on saada  vihaa sisältäviä viestejä tai tappouhkauksia. En epäile myöskään  puheenjohtaja  Timo Soinin huolestumista  vihapuheiden  yleistymisestä, mutta sitä saa, mitä tilaa.  Eikö tuon vaalitunnuksenkin

Sitä saa mitä tilaa Lue lisää

Veronkierto on syöpäsolu

Veronkierto, veropetokset ja verovälttely ovat nousseet politiikan ydinkysymyksiksi  Kansalaiskritiikki verotuksen epäoikeudenmukaisuutta kohtaan muuttaa voimalla monien maiden poliittisia voimasuhteita.  Espanjassa, Italiassa ja Kreikassa ihmiset kyllästyivät veroja maksamattomaan ja korruptoituneeseen eliittiin ja nyt uusilla voimilla on näytön paikka. Jos Kreikan uusi hallitus pystyy verojärjestelmänsä korjaamiseen, se saa vahvan kansalaistensa tuen. Minulla on sellainen tunne , että pääministeri Tsipras

Veronkierto on syöpäsolu Lue lisää

Vallankumous vaiko taantumus?

Vanhassa työväenlaulussa lauletaan, että  “ei nyt taiston tuoksinassa tiedä kumpi voittamassa, vallankumous vai taantumus”. Kreikan Syrizan vaalivoittoa on Suomessa kommentoitu sekavin tuntein, mutta varmoin ottein. Vasemmalla puolella kaivetaan jo punalippuja naftaliinista.  Oikeistossa puolestaan odotetaan  vedenpaisumusta ja heinäsirkkalaumoja . Jo väsähtäneet perussuomalaisetkin yrittävät päästä Syrizan nostamille laineille. Poliittinen kenttä ollut jo pitkään paitsi äärioikeistolaisen, myös vasemmistohenkisen liikehdinnän  kourissa.

Vallankumous vaiko taantumus? Lue lisää

Kreikan tragedian avaimet Ateenassa

Tragedia ja komedia saivat alkunsa Kreikasta, missä Euripidestä pidetään erityisen ongelmanäytelmä lajin luojana. Monissa  kreikkalaisissa draamoissa on onnellinen loppu, mutta tällä kertaa onnellista loppua on vaikea ennustaa. Surullisinta on, että juuri kun euroalueen tila oli  vakautumassa , tilanne Kreikassa kärjistyy. Kreikan kriisi on pahenemaan päin. Onneksi muut kriisimaat kuten Irlanti, Portugali ja Espanja ovat jo

Kreikan tragedian avaimet Ateenassa Lue lisää

Valtio ja joulupukki

Näin jouluna tulee aina mieleen parin vuosikymmenen takaiset tapahtumat, jolloin minulla oli ilo ja kunnia  Lipposen 1. halituksen työministerinä toteuttaa Niilo Tarvajärven suuri unelma Joulumaasta Rovaniemelle. Joulupukki ja – muori saivat oman kodin ja pajan. Myös työttömyys saatiin silloisen talouskriisin jälkeen laskuun Suomessa Euroopan nopeinta vauhtia- toisin kuin nyt. Kun saavuin  Joulumaan avajaisiin, mykistyin. Avustajani

Valtio ja joulupukki Lue lisää

Uutta lähentymistä Venäjään tarvitaan

Keskustan ja Kokoomuksen välille on kehkeytynyt outo ulkopoliittinen riita, joka pahimmillaan voi vanhingoittaa Suomen asemaa. Keskusta yrittää soitella suomalaisten sielunkieliä mielikuvalla, jossa Suomi palaisi vanhaan, kahdenväliseen Venäjä -politiikkaan. Keskustan linja on jäänyt epäselväksi, kun puheenjohtaja Juha Sipilä on ollut enimmäkseen hiljaa samaan aikaan, ja kansanedustajat Paula Lehtomäki ja europarlamentaarikko Paavo Väyrynen ovat pitäneet asiaa kovasti

Uutta lähentymistä Venäjään tarvitaan Lue lisää

” En lähtenyt sotaan, jouduin rintamalle”

Isäni, työmies Verneri Ollakka oli aktiivi Rintamaveteraanien jäsen, joka ylpeänä ja innolla kantoi tammenlehvää. Tuo lehvä oli hänelle tärkeä osa identiteetiä. Viisaana teininä tietenkin utelin, miksi hän kuuluu Rintamaveteraanien liittoon eikä Sotaveteraanien liittoon. Isäni vastasi mieleen painuvasti: “En lähtenyt sotaan, vaan jouduin rintamalle”. Hän jatkoi: “En lähtenyt puolustamaan Kempeleen isäntien hehtaareja, vaan tätä Suomea”. Teininä

” En lähtenyt sotaan, jouduin rintamalle” Lue lisää

Laiska raha liikkeelle

Euroopassa on hienoja ideoita ja kysyntää uusille teollisille investoinneille ja palveluille,mutta kaikki on jäissä. Vakautta ja ennustettavuutta vaikeuttaa myös Ukrainan kriisi, joka on saattanut Euroopan ja Venäjän välit nollapisteeseen. Vuosikausia jatkunut säästö-ja kuripolitiikka on väsyttänyt mantereen: työpaikkoja luovat investoinnit ovat jäissä, työttömyys kasvaa ja epävarmuus jarruttaa. Paavikin sanoi käydessään parlamentissa Eurooppaa väsyneeksi mantereeksi, jonka merkitys

Laiska raha liikkeelle Lue lisää

Onnistumisen pakko

Marraskuun 1.päivä on käänteentekevä Euroopalle. Silloin aloittaa työnsä uusi komissio. Liioittelua? Kyllä, mutta muutosta on ilmassa. Komissio on poliittisempi ja asiantuntevampi kuin aikaisemmin, mutta ennen kaikkea onnistumisen pakko on ajaa sitä eteenpäin.Aikaa ei ole tuhlattavaksi. Kansalaisten luottamus on pakko hankkia uudelleen. Luottamus hankitaan teoilla. Rahiseva levy välttämättömistä rakenneuudistuksista vaihtuu uusiin tavoitteisiin. Eläkeikää pitää nostaa ja

Onnistumisen pakko Lue lisää

Avoin keskustelu tuki EU-jäsenyyttä

Muistan 20 vuoden takaisen EU-jäsenyyttä koskevan kansanäänestyksen varsin hyvin. Olin mukana valmistautumassa suureen tapahtumaan Erkki Tuomiojan, Olli Rehnin ja Jukka Salovaaran kanssa Eurooppa-toimikunnassa. Linjana oli ”kriittinen Kyllä”. Halusimme virittää monipuolista keskustelua. Näin jälkeenpäin ajateltuna, Suomessa onnistuttiin hyvin valottamaan jäsenyyttä monesta näkökulmasta. Ilmeisesti juuri siksi EU-jäsenyyden kannatus on ollut pysyvää. Avoin keskustelu tuki EU-jäsenyyttä. Sekä jäsenyyden

Avoin keskustelu tuki EU-jäsenyyttä Lue lisää

”Rakastan nuorisotakuuta”

Suomen komissaariehdokas Jyrki Katainen on läpäisemässä Euroopan parlamentin tiukan testin. Testissä arvioidaan ehdokkaan pätevyyttä ja arvopohjaa. Pätevyystestin Katainen läpäisee ja arvotkin ovat kohdallaan. Hän ei ole rasisti eikä sovinisti, mistä armottaa pomppaa kuten muutamille on historian saatossa käynyt. -Rakastan nuorisotakuuta, sanoi Katainen kuulemisessa ja sai sympatiaa. Katainen puhui niin uskottavasti tuosta suomalais-itävaltalaisesta demari-innovaatiosta, että pari

”Rakastan nuorisotakuuta” Lue lisää

Katainen pian röntgeniin

Euroopan parlamentissa alkaa maanantaina komissaariehdokkaiden läpivalaisu. Suomen Jyrki Katainen joutuu röntgeniin vasta maanantaina 6.lokakuutta. Hiiliä Kataisen grillin alle on kasannut demariryhmän varapuheenjohtaja, espanjalainen Enrigue Guerrro Salom väittämällä Kataista ”talouspolitiikan talebaniksi”. Espanjalainen retoriikka on kovaa, mutta kyllä Katainen on saanut kovaa kritiikkiä laajemminkin. Kysymyksessä on harjoitetun talouspolitiikan kritiikki, johon nyt haetaan kasvuun ja työpaikkojen syntyyn tähtäävää

Katainen pian röntgeniin Lue lisää

Keskusta- heikoin lenkki?

Kaikesta näkyy, että Suomessa valmistaudutaan seuraaviin eduskuntavaaleihin.Sisäpolitiikka on vielä keskustelujen ytimessä, mutta varsinainen vaalikeskustelu tullaan käymään pakotteiden ympärillä, mikäli Ukrainan ja Venäjän konflikti ei ratkea. Ennustukseni on, että Suomen Keskusta tulee irrottautumaan Suomen ja Eurooopan unionin harjoittamasta politiikasta, vaikka Suomessa on isoissa, Suomen kansainvälistä asemaa koskevissa kysymyksissä pyritty laajaan yksimielisyyteen. Keskustan strategit voivat ajatella voittoisia

Keskusta- heikoin lenkki? Lue lisää

Naisnatsit-raivottaret

Sanavarastooni eivät ole aikaisemmin kuuluneet sanat raivotar tai naisnatsi. Nyt on.Professori Wendy Lowerin juuri suomeksi ilmestynyt kirja Hitlerin raivottaret- saksalaisnaisia Hitlerin kuolemanleireille todistaa saman asian, mikä jo Ruandan kansanmurhaa koskevissa tutkimuksissa on todettu: hyvä ja paha ovat läsnä ihmisessä – sukupuolesta riippumatta. Kirjassa todetaan, kuinka naiset olivat holokaustin lumoissa erityisesti natsi-Saksan valtaansa Itä-Euroopassa. Ruandassa etnistä

Naisnatsit-raivottaret Lue lisää

Paha kierre katkaistava

Euroopan parlamentin viimeistä työviikkoa sävytti suuri suru sekä Ukrainan tilanteesta että suunnattomasta väkivallasta Gazassa. Ulkoasianvaliokunnassa vieraillut Ukrainan ulkoministeri Pavlo Klimkin korosti, että matkustajakoneen alasampuminen ei ollut mikään vahinko tai sattuma vaan osa ”pahaa kertomusta”. Ukrainaa rangaistaan lähestymisestään Eurooppaan, joten tragedia on koko Euroopan. Ukrainan ulkoministeri yritti olla kokouksessa kohtelias ja maltillinen, mutta arvosteli samoihin aikoihin

Paha kierre katkaistava Lue lisää

Junckerin ja Renzin aikaan

Saksan kieli on engannin ylivoimasta huolimatta vaikuttava kieli. Uusin saksankielinen sana: Spitzenkanditat eli kärkiehdokas on nyt otettu mukaan moniin kieliin. Muissa kielissä vilahtelee muitakin saksalaisia sanoja kuten Angst (tuska), Schadenfreude (vahingonilo) ja Kindergarten (päiväkoti). Ymmärrettävästi ja onneksi Vergangenheitsbewältigung (menneisyydenhallinta) ei ole juurtunut, vaikka käsitteenä se on loistava. Kärkiehdokkaiden piti tuo uutta innostusta ja avoimuutta käytyihin

Junckerin ja Renzin aikaan Lue lisää

Muutosta ilmassa

Heinäkuun ensimmäisenä päivänä luovuttaa Kreikka EU:n puheenjohtajuuden Italialle. Italian nuori pääministeri Matteo Renzi on myös vaalivoittaja: sosialidemokraattinen PD-puolue sai 41 prosenttiyksikön kannatuksen juuri käydyissä Euroopan parlamentin vaaleissa ja parlamentin sd-rymään tuli 31 meppiä. Komea saavutus! Ja kunnianhimoa on myös Italian puheenjohtajuuskauden tavoitteissa: uutta kasvua ympäristö- ja energia-alalla, sisämarkkinoiden kehittäminen ja digivallankumous. Vaikka EMU sääntöjä tuskin

Muutosta ilmassa Lue lisää

Eurooppa vaarassa

Eurooppavaalit on käyty, mutta ”vaalit” jatkuvat Euroopan parlamentissa.Vieläkään ei kukaan osaa täsmällisesti sanoa ryhmien kokoa, sillä monet valitut etsivät vielä kuumeisesti omaa poliittista kotiaan. Perussuomalaiset hylkäsivät entisen UKIP-partnerinsa ja solmivat uuden liiton brittikonservatiivien ECR:n kanssa. Suomalaisille tiedoksi, että perussuomalaiset kiilasivat Kokoomuksesta oikealta ohi, mikä on tietenkin brittiliikenteessä sallittua. Suomalaisille myös tiedoksi, että Kokoomus ei voittanut

Eurooppa vaarassa Lue lisää

Maailman suurimmat vaalit Intian jälkeen

Euroopan parlamentin vaalit ovat maailman toiseksi suurimmat vaalit Intian jälkeen. Ennakkoäänestys on alkanut vaisuna, mutta uskon äänestysvilkkauden kasvavan  ennen ensi sunnuntain finaalia. Miksi kannattaa sitten äänestää? Äänestäminen on pieni vaiva, mutta sillä on suuri merkitys.  Jos äänestysprosentti jää pieneksi, menettää maailman merkittävin rauhanprojekti EU oikeutuksensa ja rapautuu. Ukrainan tilanne on selvästi vakavoittanut vaalitunnelmia.  Kriittisimmänkin taitavat

Maailman suurimmat vaalit Intian jälkeen Lue lisää

Kiitos ei Saksan mallille

Saksan korkein oikeus teki helmikuussa päätöksen, jonka mukaan lapset ovat velvollisia maksamaan vanhempiensa hoidon ja hoivan. Saksassa on lainsäädännössä periaate, että vanhempien on huolehdittava lapsistaan ja lasten myöhemmin vanhemmistaan. Korkeimman oikeuden ennakkopäätös koski tapausta, jossa isä oli katkaissut suhteen poikaansa jo 40 vuotta sitten sekä tehnyt poikansa perinnöttömäksi. Kun isä kuoli, Bremenin sosiaaliviranomainen lähetti pojalle

Kiitos ei Saksan mallille Lue lisää

Salaisuusverhot revittävä alas

Yksi päättyneen Euroopan parlamentin  kauden saavutuksista on veronkierron ja veroparatiisien nousu politiikan esityslistalle. Kysyessäni asiasta ensimmäisen kerran komission puheenjohtajalta Barrosolta, vastaus oli  rehellinen, mutta karu: – Komissiolle ei ole jäsenmaiden valtuutusta puuttua veroparatiisien toimintaan, Barroso vastasi. Tilanne  on onneksi muuttunut.Vakava työ veronkiertoa ja veroparatiiseja vastaan on käynnistynyt. Työ on hidasta, sillä tunnettua on, että monissa

Salaisuusverhot revittävä alas Lue lisää

Olkiukkoja

Politiikassa monta kertaa vastustetaan asioita, joita ei ole olemassa. Niitä sanotaan myös olkiukoiksi, straw-man. Niitä on helppo vastustaa, kun niitä ei ole. Liittovaltio on  yksi asioista, joita on helppo vastustaa, kun niitä kukaan ei kannata. Paavo Väyrynen vastustaa ja Esko Seppänen vastustaa. Seppo Kääriäinen jo kauan sitten vastusti ”julumaa liittovaltiokehitystä”. Hyödyllisempää on keskustella siitä, missä

Olkiukkoja Lue lisää

Historiaa opettaa – mitään ei opita?

Brysselissä vieraillut Yhdysvaltojen presidentti Obama kertoi olevansa enemmän huolissaan ydiniskusta Manhattanille kuin siitä, mitä tapahtuu Ukrainassa. Totta tietenkin – huolen jaamme kaikki, mutta samalla Obama tuli paljastaneeksi sen tosiasian, että USA:lla on vähiten menetettävää kärjistyvässä Ukrainan ja Venäjän välisessä kriisissä. Siksi Euroopassa pitää olla nyt erityisen varovainen. Pahin saattaa olla edessä. Pahat virheet esimerkiksi talouspakotteiden

Historiaa opettaa – mitään ei opita? Lue lisää

Arktista draamaa

Kun muutama kuukausi sitten Sini Saarela kiipesi jäänmurtajalle, koko Suomi seurasi tapahtumaa tunti tunnilta. Jopa ylimääräisissä uutislähetyksissä draaman ottein kerrottiin rohkean suomalaisnaisen kamppailua haavoittuvan arktisen luonnon puolesta. Ilmassa oli jo arktisen hysterian tuntua. Kun Euroopan parlamentti hyväksyi pari viikkoa sitten täysistunnossa päätöslauselman arktisesta politiikasta, asiasta vallitsi jo haudan hiljaisuus, vaikka päätöslauselmaa pidettiin tasapainoisena aina Greenpeacea

Arktista draamaa Lue lisää

Sultsi,Junkkeri vai Verhostatti?

Ajattelin järjestää Oulun kauppatorilla keskustelutilaisuuden Euroopan unionin kärkiehdokkaista- miehistä, jotka pyrkivät EU:n komission puheenjohtajaksi. Eurooppalaiset puolueet ovat jo asettaneet ehdokkaansa tähän ”Euroopan pääministerin” tärkeään tehtävään toivoen, että lähestyvä Euroopan parlamentin vaalikampanja saisi eurooppalaiset kasvot. Jotta oudoista nimistä saisi jotain irti, täytyy ne kääntää Oulun murteelle. Tilaisuuden otsikko on siis: Sultsi, Junkkeri vai Verhostatti? Euroopan parlamentin

Sultsi,Junkkeri vai Verhostatti? Lue lisää

Ratkaisujen kevät

Tästä keväästä tulee Euroopalle, Suomelle ja sosialidemokratialle ratkaisujen aika. On pantava peliin enemmän ja pärjättävä. Vielä muutama kuukausi sitten julistettiin äärilaitojen populistit Euroopan parlamentin vaalien voittajiksi. Tänään on tunnelma jo toinen. Ei ole kiva asia, jos äärioikeisto voittaa maltillisten konservatiivien kustannuksella. Nyt näyttää käyvän niin monessa Euroopan maassa. Uskon kuitenkin, että Eurooppaa uudistava ja rakentava

Ratkaisujen kevät Lue lisää

”Liittovaltiolla” nyt mörön rooli

Epäilemättä Euroopan unionissa on paljon kritisoitavaa. Se on liian tehoton ja hidas vastaamaan globaalimaailman synnyttämään, uuden kasvun, työllisyyden ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden haasteisiin. Hitaus ei ole ihme, sillä useissa asioissa pitää kaikkien 28 jäsenmaan toimia samaan suuntaan. Verrattuna siihen, miten Suomessa pääkaupunkiseudun yhteistyö etenee tai Turun seudulla ja muualla kuntien yhteistyö kangertelee, EU on nopea ja

”Liittovaltiolla” nyt mörön rooli Lue lisää

Enemmän demokratiaa

Talouskriisin logiikka tiivistää Euroopan unionia. Euroopan parlamentin merkitys ainoana suoraan vaaleilla valittuna elimenä tulee edelleen kasvamaan. Onkin harmillista, että vaaleista näyttää tulevan Suomessa puhtaat henkilövaalit. Puolueet pudottelevat ehdokkaita kuin kultakimpaleita julkisuuteen ilman minkäänlaisia poliittisia viestejä. Poliittisen keskustelun painopiste on lähes kokonaan siirtynyt rakenteista ja tulevaisuuden haasteista yksilöihin. Minkä puolueen lista on ”paras”? Ketkä ovat puolueiden

Enemmän demokratiaa Lue lisää

Kolmatta tietä eteenpäin

On tunnettua, että talouskriisi on kääntynyt tai kääntymässä lähes kaikissa Euroopan maissa sosiaaliseksi kriisiksi.Demarikritiikki liian nopeaa ja tiukkaa kansantalouksien tasapainottamista kohtaan on osoittautunut oikeaksi. Tämä ei tarkoita velkaelvyttämistä, vaan ”kolmatta tietä” tiukan talouskurin ja elvyttämiseen välillä. On kysymys näkökulman vaihtamisesta. Taloutta voidaan tasapainottaa talouskurilla, mutta myös rakenteellisilla uudistuksilla , jotka lisäävät työntekoa. Myös talouskuria aina

Kolmatta tietä eteenpäin Lue lisää

Ongelman nimi on köyhyys

Euroopan parlamentti tuomitsi Strasburgissa voimakkaasti populistien ja äärioikeiston nostattaman raivon vapaata liikkuvuutta vastaan. Retoriikka vapaata liikkuvuutta vastaan alkaa jo muistuttaa Euroopan historian mustia hetkiä, jolloin kokonaiset ihmisryhmät-juutalaiset, vammaiset, vasemmistolaiset- leimattiin ali-ihmisiksi. Nyt nationalistien kohteena ovat erityisesti romanialaiset ja bulgarialaiset. Retoriikka perustuu täysin virheellisiin väittämiin, että ihmiset muuttavat maasta toiseen vain sosiaalietuuksien perässä. Sosiaaliturvan varassa eläviä

Ongelman nimi on köyhyys Lue lisää

Presidentillä hyvä ote

Tasavallan Presidentti Sauli Niinistö piti voimakkaan EU- myönteisen uudenvuoden puheen. Tuntui kummalliselta, että uutinen oli se, että presidentin puhe oli EU-myönteinen. Mistähän se kertoo? Ehkä siitä, että ilmatila on ollut niin pitkään ja vahvasti EU- kielteinen, että pelkkä myönteisyys käy uutisesta. Mitä tästä opimme? Poliittisen johdon olisi hyvä useamminkin perustella julkisesti kantojaan.Sama koskee myös elinkeinoelämän

Presidentillä hyvä ote Lue lisää

Joulun tähti näyttää suunnan

Joulun kertomus on lupaus, kirjoittaa Helsingin hiippakunnan piispa Irja Askola joulukirjeessään. Lupaus vapautua syyllisyydestä ja kohtuuttomista vaatimuksista. Joulussa on muutakin hienoa kuten tähti. Tähti näyttää tien. Sitä kannattaa seurata, jos haluaa perille. Välillä voi kaatua ja kompuroida, jopa eksyäkin, mutta tähti on suunnannäyttäjänä pettämätön. Jouluna on hyvä katsoa tähtiä, periaatteita ja arvoja. Suomi on kaikkine

Joulun tähti näyttää suunnan Lue lisää

Pelko pois, mutta tarkkana oltava

Suomessa on noussut perustellusti pelko käynnissä olevia USA:n ja Euroopan välisiä vapaakauppaneuvotteluja kohtaan. Monet pelkäävät, että sopimuksella heikennetään ympäristönormeja ja työelämän oikeuksia, mutta jospa tämä onkin mahdollisuus parantaa työllisyyttä, yritysten yhteiskuntavastuuta ja vaikkapa suomalaisten ympäristötuotteitten (cleantech) vientiä? Eikö Euroopan unionin perusideaan kuulu vaatia kansainvälisten ympäristönormien ja työelämän oikeuksia koskevien sopimusten noudattamista ja toimeenpanoa? Siis pelko

Pelko pois, mutta tarkkana oltava Lue lisää

Tekopyhyys voitti- naiset hävisivät

Harvoin Euroopan parlamentissa on ollut yhtä kiihkeä tunnelma kuin viime täysistunnossa, jossa hylättiin muutamalla äänellä naisten oikeuksia koskeva, äärimaltillinen mietintö. Mietinnön idea oli puolustaa naisten ja tyttöjen oikeutta omaan kehoonsa, mutta vastarintaan noussut katolinen tekopyhyys näki mietinnössä vain abortin. Jotta en heti alussa antaisi väärää kuvaa katolisesta maailmasta,niin todettakoon, että mietinnön laatija portugalilainen demari Edite

Tekopyhyys voitti- naiset hävisivät Lue lisää

Takaiskuja ja vastatuulta

Euroopan Unionin parhaita ulkopolitiikan välineitä ja paras osa tämän päivän rauhanprojektia ovat olleet laajentuminen ja EU:n naapuruuspolitiikka.Erityisesti itäinen naapuruuspolitiikka on ollut lupaava. Dialogilla naapureiden kanssa EU on pitänyt keskeisellä sijalla omia arvojaan: demokratiaa, ihmisoikeuksien kunnioittamista ja oikeusvaltion periaatteita. Arvopohjainen ulkopolitiikka lienee ollut joko liian tehokas tai pelottava, sillä Venäjä on viime vuosina tehnyt kaikkensa vetääkseen

Takaiskuja ja vastatuulta Lue lisää

EU:n ja maailmanloppu peruutettu

Vielä vuosi sitten Suomessakin puhuttiin satojen miljardien lainatarpeesta kriisimaiden auttamiseksi. Monet ennustivat myös euron loppua, mutta nyt ei ole näkyvissä ei euron, eikä maailmanloppu. Vaikka toivon pilkahduksia on ilmassa, poliittisesti kriisimaiden auttamista on edelleen yhtä vaikeaa perustella. On selvää, että perussuomalaiset ottvaat kaiken ilon irti kriisimaista niin tulevissa eurovaaleissa kuin seuraavissa eduskuntavaaleissakin. Tähän mennessä Suomi

EU:n ja maailmanloppu peruutettu Lue lisää

Vessat , imurit ja EU

EU kieltää ilmapallojen puhaltamisen alle 8-vuotiailta.EU haluaa sioille virikelelut.EU kieltää metelin pubeissa ja jalkapallo-otteluissa. EU kieltää puun pienpolton. Eu kieltää juhannuskokot. EU kieltää ahvennten perkaamisen rantakivillä. Suomessa erityisesti Taloussanomat poimii Daily Telegafista ja Bild-Zeitungista ”EU-uutisia”, joiden käyttäminen ilman lähdekritiikkiä on valitettavaa, mutta sopii ajan henkeen. Yleensä ” EU kieltää” uutiset ovat lähtöisin EU-vihamielisestä brittilehdistöstä, muuta

Vessat , imurit ja EU Lue lisää

Johtajuutta, pääministeri Katainen!

Suomi onnistuttiin nostamaan Suomen taloushistorian syvimmästä lamasta 90-luvun puolivälissä Paavo Lipposen laajapohjaisen hallituksen avulla.Nyt ehkä vieläkin vakavamman, koko Eurooppaa ravisuttavan talouskriisin oloissa pääministerin pitäisi osoittaa samanlaista johtajuutta, jotta tärkeät uudistukset pystyttäisiin viemään läpi.Pahalta näyttää pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen touhut ainakin keskeisessä ja jokaista suomalaista koskevassa SOTE-uudistuksessa. Tuntuu erikoiselta, että sosiaali- ja terveysasioista vastaavat ministerit uudistuksen

Johtajuutta, pääministeri Katainen! Lue lisää

Kauas datapilvet karkaavat

Nyt näyttää todellakin siltä, että datapilvet karkaavat kauas lainsäädännön ja yhteiskuntamoraalin ulottumattomiin. Ei ainoastaan Euroopan mahtipoliitikkoa Angela Merkeliä,vaan myös Suomen ulkoministeriötä on vakoiltu. Verkkovakoilu ja pöyristyttävät tietomurrot ovat arkipäivää. Poliittinen päätöksenteko on jo onneksi herännyt. Kysymys ei ole suinkaan vain valtiosalaisuuksien hakkeroinnista, vaan myös ihan tavallisten ihmisten tietosuojasta. Viikko sitten Euroopan parlamentin valiokunnan nelituntisen äänestyksen

Kauas datapilvet karkaavat Lue lisää

Poikien peli vihellettävä poikki

Iltalehdessä Olli Waris kirjoitti samaa, mitä ilmassa liikkuu myös täällä Euroopan parlamentissa.Pääministeri Katainen kampanjoi jo täydellä touhulla Euroopassa.Kataisen kiikarissa on EPP-ryhmän kärkiehdokkuus ja sen myötä EU:n huippuvirka eli komission puheenjohtajuus. Kataisen valinta voi saada Pohjoismaiden lisäksi vihreää valoa EU:n mahtavalta Saksalta, koska CDU:n voimanainen Angela Merkel arvostaa henkilökohtaisesti Kataisen osaamista. Katainen osoitti joviaalin suhdetoimintamiehen otteita

Poikien peli vihellettävä poikki Lue lisää

Arktinen myrsky Suomessa

Suomessa on maailmanluokan arktista osaamista erityisesti meriteknologian alalla.Vahvimpia tuotteita ovat ympäristönsuojeluteknologia ja ilmatiede, sää ja sen seurantajärjestelmät.Näiden alojen kasvu on lähivuosina nopeaa.Olisi sulaa hulluutta, jollei Suomi olisi aktiivinen arktisessa politiikassa. Kaikilla alueen kahdeksalla valtiolla on omat arktiset strategiansa.Maat ovat allekirjoittaneet yhteisen meripelastusopimuksen.Myös Arktisen neuvoston öljyvuotojen torjuntaa koskeva sopimus ja keskustelut poraukseen liittyvistä periaatteista ovat niinikään

Arktinen myrsky Suomessa Lue lisää

Jännät vaalit Saksassa

Saksan vaalit voitti kristillisdemokraattien Angela Merkel ja kaiken lisäksi komeasti. Pienempi vaalivoittaja oli SPD, joka onnistui lisäämään kannatustaan vuoden 2009 katastrofivaalien jälkeen. Tulos oli kuitenkin sodanjälkeisen historian toiseksi huonoin. Sosialidemokratian kulta-aika on siis takana ja edessä? Murskatappion kokivat liberaalit ja vihreät. Eurosta irti haluava AfD ei ylittänyt äänikynnystä. Kansalaiset ympäri Euroopan odottavat nyt, mitä Merkel

Jännät vaalit Saksassa Lue lisää

Saksa opettaa-opettajia arvostettava

Saksan vaaleilla on vaikutusta koko Eurooppaan riippumatta siitä kuka valitaan Saksan johtoon. Saksan sana tulee vaikuttamaan euron ja koko Euroopan unionin kohtaloon. Saksan uuden johdon esitylistalla ovat Eurooppa-politiikan lisäksi myös poliittisesti yhä kauemmaksi karkaava Venäjä ja suhteet Yhdysvaltoihinkin kaipaavat tuunaamista. EU:n naapurustossa on myös turbulenssia. Rouva Merkel näyttää ylivoimaiselta. Sosalidemokraatit ovat Saksassa onnistuneet joskus lyömään

Saksa opettaa-opettajia arvostettava Lue lisää

Kokonaisuus ratkaisee

Piru piileskelee tunnetusti yksityiskohdissa, mutta kokonaisuus politiikassa ratkaisee. Kokonaisuuksien ymmärtäminen on politiikan ammattitaitoa. Ensiksi tulevat arvot, sitten kokonaisuuksien hallitseminen. Suomi oli jo hengityskoneessa, mutta Kataisen-Urpilaisen sateenkaarihallitus osoitti kykynsä päätöksiin ja henkinen elpyminen on jo nähtävissä. Nyt vuorossa ovat työmarkkinajärjestöt, joiden rooli ei ainoastaan palkkaratkaisuissa, mutta myös työelämän laatukysymyksissä ja eläkeneuvotteluissa on ratkaiseva. Vaikeudet kuitenkin vasta

Kokonaisuus ratkaisee Lue lisää

Teuvo Hakkaraiselle

En ole maailmalla matkustaessani onneksi tavannut teuvohakkaraisia. Olisi ollut pelottavaa joutua vastaamaan meidän kristittyjen puolesta kristinuskon nimissä tehdyistä veriruskeista synneistä samalla tavalla kuin suomalainen kansanedustaja vaatii nyt muslimeja ja islamia vastuuseen. Miksi kristillinen kirkko ei noussut natsismia vastaan? Eiväkö noitavainot ja anekauppa olleet hirvittävä tapa estää ajattelemasta ja riistää kaikkein köyhimpiä? Entä miksi kirkko on

Teuvo Hakkaraiselle Lue lisää

Faktat pöytään, Obama!

Presidentti Barack Obama tapaa pian Pohjoismaiden ja Baltian maiden johtoa Tukholmassa. Odotettu vierailu on tärkeä.Tapaamisen esityslistalla ovat varmasti Egypti,Syyria, Lähi-itä ja muut kansainvälisen politiikan kuumat kysymykset.Suomen presidentti Sauli Niinistö haluaa lehtitietojen mukaan keskustella myös Venäjästä. Luulenpa, että keskusteluissa nousevat esille myös vapaakauppaneuvottelut EU:n ja USA:n välillä. Ainakin niin pitäisi.Vapaakauppasopimus olisi työllisyyden kannalta tärkeä asia valtameren

Faktat pöytään, Obama! Lue lisää

”Vuosisadan juttu”

Vapaakauppaneuvottelut EU:n ja USA:n välillä ovat käynnistyneet vakoilujupakasta huolimatta. Vapaakauppasopimus onkin tärkeä sekä poliittisesti transatlanttisten suhteiden lujittamiseksi että taloudellisesti: kasvuun pitää saada vauhtia valtameren molemmin puolin. Komission arvion mukaan vapaakauppa synnyttäisi satoja tuhansia työpaikkoja. Kyseessä on siis ”vuosisadan juttu”, joka kertoo omaa kieltään siitä, kuinka USA ja Eurooppa tarvitsevat edelleen toisiaan. Vapaakauppaneuvotteluja häiritsee vakoilujupakka, mihin

”Vuosisadan juttu” Lue lisää

Yes, we can!

Eurooppa on reagoinut vihaisesti paljastuksiin, jonka mukaan amerikkalaiset verkkojättiläiset ovat vakoilleet Euroopan Unionin toimielimiä kuten Euroopan parlamenttia. Joskus aikoinaan Siperia opetti, mutta nyt Amerikka opettaa. Kyynikot sanovat,että vakoiltu on ennenkin ja aina tullaan vakoilemaan, mutta esimerkiksi NSA:n PRISM-vakoiluohjelman pääsy Googlen, Twitterin ja Skypen servereihin ja sitä kautta mahdollisuudet vakoilla puhelimia, sähköposteja ja sosiaalisen median muita

Yes, we can! Lue lisää

Kissanpoikia pesemässä?

Ex-meppi Ville Itälä sanoi kerran kyynisesti, että Euroopan parlamentti on poliitikon paratiisi, sillä toimittajat eivät täällä juuri häiritse. Villen viesti oli: häiritkää, kysykää ja olkaa kiinnostuneita, mitä parlamentissa tapahtuu. Ihmiset ovat oman kokemukseni mukaan aidosti kiinnostuneita Eurooppa-politiikassa, vaikka ilmaherruus onkin juuri nyt vain kielteisillä uutisilla. Minulla on pelkästään myönteisiä kokemuksia ihmisten innostuksesta ja kiinnostuksesta.Olinpa sitten

Kissanpoikia pesemässä? Lue lisää

Eurooppa töihin ja heti!

Euroopassa yli kuusi miljoonaa nuorta on työttömänä. Ensimmäistä kertaa Euroopan historiassa isät ja äidit eivät voi katsoa lapsiaan silmiin ja sanoa, että jos opiskelette ja olette ahkeria, niin tulevaisuus on teillä parempi kuin meillä tai edelliselle sukupolvella. Historian parhaiten koulutettu sukupolvi muuttaa parasta aikaa kriisimaista muualle. Onneksi Saksa vetää vielä muuttajia. Portugalista ja Espanjasta nuoret

Eurooppa töihin ja heti! Lue lisää

Ehtaa sovinismia

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini pitää kahden nuorehkon naisen nimittämistä hallitukseen ”lyöntinä vasten duunarin kasvoja”. Kannanotossa näkyy perussuomalaisten pohjaton vanhoillisuus ja ehta sovinismi eli naisvihamielisyys. Yhtäältä Soinin kannanotosta heijastuu käsitys siitä, etteivät naiset olisi pystyviä ”miesten töihin” kuten ministerin tehtäviin ja toisaalta vanhentunut käsitys naisten asemasta työmarkkinoilla. Tämän päivän proletaareja ovat pienipalkkaiset, pätkätöitä tekevät naiset, joille

Ehtaa sovinismia Lue lisää

Hylkeistä EU:lle laiskanläksy

Vielä muutama vuosi sitten toivottiin ja myös pelättiin , että arktisista alueista tulee ” Eldorado”, jonne rynnätään öljyn, kaasun ja mineraalien toivossa alkuperäiskansojen oikeuksista ja ympäristöuhista huolimatta. Näin ei ole onneksi käymässä. Kansainvälinen yhteisö on osoittautumassa viisaaksi ja kypsäksi kuten juuri päättynyt Arktisen neuvoston Kiirunan kokous osoitti. Ilmastonmuutosta halutaan hillitä, alkuperäiskansojen oikeuksia valvoa ja kansainvälisiä

Hylkeistä EU:lle laiskanläksy Lue lisää

Takaiskuja työelämän kysymyksissä

Euroopan parlamentin jokapäiväistä poliittista leipää on sisämarkkinoiden kehittäminen. Toisille sisämarkkinat ovat vain markkinavapauksien lisäämistä. Toisten mielestä markkinavapauksien lisääminen edellyttää myös työntekijöiden oikeuksien vahvistamista sekä kuluttajien ja luonnon puolustamista. Se on politiikkaa, jossa näkemykset vaihtelevat riippuen poliittisesta puolueesta. Jo nyt voidaan sanoa, että vielä vajaan vuoden kestävä, talouskriisin riivaama parlamenttikausi on ollut oikeistohenkinen: markkinavapaudet ovat olleet

Takaiskuja työelämän kysymyksissä Lue lisää

Verorehellisyys – Euroopan ykkösteema

Talouskriisi ja  viime aikoina  paljastuneet veroskandaalit ovat nyt nostaneet verorehellisyyden eurooppalaiseksi ykkösteemaksi ?Viikonvaihteessa pidetyssä  valtiovarainministerien kokouksessa Dublinissa päästiin asiassa hämmästyttävällä vauhdilla eteenpäin. Britannian valtiovarainministeri George Osborne totesi kokouksen päätyttyä, että ”Viestimme veronkiertoa yrittäville on, että paikat johon voi piiloutua, käyvät yhä pienemmiksi ja pienemmiksi” Britannian rooli on tärkeä, sillä maa on monen muun EU: n

Verorehellisyys – Euroopan ykkösteema Lue lisää

Rahoitusmarkkinavero uuteen käsittelyyn!

Monien kriisimaiden ydinongelma on korruptio ja veronkierto. Eikä ongelma ole ainoastaan kriisimaissa, vaan yleisesti on tiedetty  että myös monissa Euroopan Unionin jäsenvaltioissa hyysätään veronkiertoa.  Joskus jopa rikollista toimintaa nimitellään kauniisti ”agressiiviseksi verosuunnitteluksi”. Veroparatiisit näivettävät Euroopan sosiaalista mallia ja syövät hyvinvointivaltion  moraalista pohjaa. Veropohja kapenee ja menetetyt verotulot luonnollisesti heijastuvat vähenevissä palveluissa. Kun Kataisen-Urpilaisen hallitus on

Rahoitusmarkkinavero uuteen käsittelyyn! Lue lisää

Ahneudella on ikävä loppu

-Ymmärrän raivonne. Tämä on tuskallinen, mutta paras mahdollinen ratkaisu, lohdutti Kyproksen presidentti Nikos Anastasiades tv-puheessaan kyproslaisille. Vaikka presidentti vakuutti, että toimet ovat väliaikaisia ja köyhistä pidetään huolta, raivo vain yltyi. Tuskallinen tilanne on myös suomalaisille ja muiden EU-maiden  poliitikoille ja kansalaisille. Vaikka Kypros on Euroopassa kuin Posio Suomessa: kummallakaan ei ole pienuutensa takia dramaattista vaikutusta

Ahneudella on ikävä loppu Lue lisää

Näillä mennään Strasbourgissa

Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen arvostelee himoleikkaajia.Aivan oikein. On totta, että liian nopea leikkauspolitiikka erityisesti kriisimaissa on johtanut kierteeseen, jossa työttömyys ja velka kasvaa. Tosin EU:n oman budjetin suhteen Suomi on ollut leikkaaja, ”überhawkish” eli  superhaukka, kuten The Economist asian ilmaisi. Ilmeisesti tästä on Jutta saanut lempinimen Täti Tiukka.Näillä eväillä nyt koko  Eurooppassa mennään  huonompaan suuntaan.Nyt on aika kylvää

Näillä mennään Strasbourgissa Lue lisää

Protestiaalto pyyhkii yli Euroopan

Aikoinaan lempisosiologini oli  saksalainen Jürgen Habermas. Hänen teorioitaan   ’systeemin’  ja  ’elämismaailman’ välisistä ristiriidoista  oli inspiroivaa lukea ja niitä tuli sitaarrattua siteerattua ehkä liiankin kanssa, mutta huomaan  Habermasin olevan juuri nyt todella ajankohtainen. Systeemillä Habermas tarkoittaa yhteenkietoutunutta talouselämän eliittiä, politiikkaa, kirkkoa , työmarkkinajärjestöjä ja mediaa.Elämismaailma puolestaan on ihmisten arki , ystävät ja verkostot. Jos etäisyys näiden kahden

Protestiaalto pyyhkii yli Euroopan Lue lisää

Ilmaista ruokaa ei ole

Ihmisellä pitää olla oikeus syödä, mitä hän haluaa, mutta ihmisillä tulee olla oikeus tietää, mitä hän syö.Tuotteissa pitää olla niiden alkuperää koskevat  merkinnät ja vieläpä  niin, että niistä saa myös selvää ilman suurennuslasia. Se on Euroopan parlamentin tahto. Kysymys elintarviketurvallisuudesta on ollut usein Euroopan parlamentin keskusteluissa.  Vajaat kaksi vuotta sitten parlamentissa myös äänestettiin asiaa koskevasta direktiivistä. Kun viimeksi

Ilmaista ruokaa ei ole Lue lisää

Mies vai vieterihiiri?

Onko brittipääministeri David Cameron heikko vai vahva ? Mies vai vieterihiiri?  Britit vastaavat tähän itse omissa vaaleissaan, mutta myös  meillä, vain vähän brittien sielunelämää tuntevilla ,lienee oikeus pohtia, mitä  pääministeri oikein haluaa varsinkin kun Cameron kuuluisassa puheessaan arvioi myös meidän suomalaisten tuntoja.Cameronhan käytti Suomea esimerkkinä kuvatessaan EU-maiden turhautumista unioniin. Mitä David Cameron siis haluaa? Ensinnäkin

Mies vai vieterihiiri? Lue lisää

Intia herättää koko maailman raiskauksia vastaan?

Euroopan parlamentissa ihmisoikeuskysymykset ovat täysistuntoviikolla torstaisin esityslistalla. Nyt keskusteluun nousevat  vuorenvarmasti Intiassa tapahtuneet järkyttävät joukkoraiskaukset. Naisten asema on Intiassa erittäin heikko. Se on varmasti ollut tiedossa jo aiemminkin, mutta viimeaikaiset busseissa tapahtuneet joukkoraiskaukset ovat nostattaneet ilmiön kansainväliseen keskusteluun. Intian pääkaupunkia New Delhiä jo pilkataan ”maailman raiskauspääkaupungiksi”. Väkivallanteot ovat todella syvällä:  sikäläinen ”maan tapa” on, että isillä ja

Intia herättää koko maailman raiskauksia vastaan? Lue lisää

Kaatopaikasta matkailukohde ?

Vuoden 2013 erityisteema Euroopan Unionissa on kansalaisvaikuttamisen teemavuosi.Ideana on tuoda yhteistä eurooppalaista politiikkaa lähemmäksi kansalaisia. Tehtävä ei ole helppo, sillä euroopalaisen päätöksenteon monimutkaiset rakenteet ja vieraannuttava kieli todellakin enemmän työntävät kuin vetävät kansalaisia. Ranskan ja Suomen välinen telakkakiista on viimeisin esimerkki EU:n epäonnistumisesta luoda yhteisiä pelisääntöjä ja jäsenvaltioiden tahdosta noudattaa niitä. Minulla ei ole pienintäkään

Kaatopaikasta matkailukohde ? Lue lisää

Aseet tappavat

Kauhajoen koulusurmien jälkeen suomalaisministeri toisteli USA:n Kansallisen Kivääriliiton hokemaa, että ” Aseet eivät tapa.Ihmiset tappavat.” Tuota puolitotuutta tuskin kukaan kehtaa enää esittää.Aseet tappavat ja mitä enemmän aseita on olemassa, sen enemmän ihmisiä surmataan. Voi olla mahdollista, että Yhdysvalloissa ryhdytään nyt pienten koululaisten surman jälkeen pohtimaan vakavasti aseiden myynnin ja hallussapidon rajoittamista. Ainakin presidentti Barack Obama

Aseet tappavat Lue lisää

Mitä maksaa tunti rauhaa?

Euroopan parlamentissa on tällä viikolla iloittu Nobelin rauhanpalkinnosta. Vain pikkuruinen EFD-ryhmä johon Timo Soini kuului, oli hapan ja katkera. Ryhmän puheenjohtaja, britti Nigel Farage pilkkasi tapahtumaa ja käytti ryhmäpuheensa vain omaan sisäpoliittiseen kissanhännännostoon. EU:n vastustajat täällä Euroopan parlamentissa toteuttavat V.I.Leninin ohjetta : Parlamentti on puhujalava, ei muuta. Jos kaikki mepit keskittyisivät vain kotimaansa sisäpoliittiseen kiistelyyn,

Mitä maksaa tunti rauhaa? Lue lisää

Pankkivero on hyvä päätös

Suomen hallitus ansaitsee täyden tunnustuksen viikolla päätetystä pankkiverosta. Se on merkittävä tulevaisuusratkaisu ja osoitus Kataisen- Urpilaisen hallituksen kyvystä tehdä päätösiä.Kyse on kriiseihin varautumisesta ja veronmaksajien vastuiden rajaamisesta, kun pankit saadaan mukaan talkoisiin. Politiikassa harvoin ollaan näin viisaita etukäteen. Jälkikäteisviisautta on sen sijaan yllinkyllin. Pankit ovat yhteiskunan maksa. Maksa on välttämätön osa ihmisorgaania . Toimiva pankkijärjestelmä

Pankkivero on hyvä päätös Lue lisää

Pihistelyn uhri- tutkimus!

 Euroopan unioni asettaa kunnianhimoisia tavoitteita, mutta on vähemmän kunnianhimoinen, kun tavoitteita on aika toteuttaa ja resurssoida. Siitä on kysymys parhaillaan käynnissä olevissa neuvotteluissa  EU:n   rahoituskehyksistä. Säästää pitää, leikatakin, mutta vaarallista on, jos   pihistelyn uhriksi joutuu – tulevaisuus. Näin on käymässä nyt,  joten kysymys ei enää olekaan rahasta , vaan koko EU:n tulevaisuudesta.  Leikkauspöydällä kovimman kohtalon ovat

Pihistelyn uhri- tutkimus! Lue lisää

Tuomioja on oikeassa

Presidentti Sauli Niinistö ihmettelee aivan oikein suomalaista turvallisuuspoliittista tulivuorenpurkausta mahdollisesta osallistumisesta Islannin ilmavalvontaan. On perusteltua, että eduskunta saa kaiken mahdollisen tarvittavan tiedon, ja niin varmasti tulee tapahtumaankin. Pitkäaikaisena eduskunnan ulkoasasiainvaliokunnan puheenjohtajana voin sanoa, että eduskunta ja sen ulkoasianvaliokunta saa aina kaiken pyytämänsä tiedon. Paniikki asian ympärillä johtuu populismin viruksesta, joka näyttää äityvän epidemiaksi.Tietämättämyydelläkin on oma

Tuomioja on oikeassa Lue lisää

Paniikki Suomessa

Tänä päivänä tuskin enää uskallettaisiin uudistaa koulujärjestelmää niin vallankumouksellisesti kuin peruskoulun perustaminen oli. Siirtyminen kansakoulusta peruskouluun olisi liian radikaalia. Tänään ei lasten subjetiivinen oikeus päivähoitoon saisi laajaa  kannatusta. Maan tai maanosan  pitää aloittaa ja jostakin pitää löytyä  uudistustahtoa. Tästä on kysymys rahoitusmarkkinaverossa. Saksa ja Ranska ovat jo liikkeelä. Mukaan tulevat myös Itävalta, Belgia, Portugali, Slovenia, Kreikka, Italia, Espanja, Slovakia

Paniikki Suomessa Lue lisää

Pidetään peukkuja!

Me suomalaismepit olemme ajaneet kovasti EU:n arktista tiedotuskeskusta Rovaniemelle. Itselläni oli mahdollisuus saada parlamentin raporttiin maininta nimenomaan Rovaniemestä arktisen informaatiokeskuksen paikaksi. Se ei ollut ihan helppoa. Nyt komissio on avannut hankkeesta ratkaisevan  tarjouskilpailun, ja elokuun loppuun mennessä Rovaniemen Arktisen keskuksen lisäksi tarjouksen jätti edustava joukko eurooppalaisia johtavia arktisen tutkimuksen ja informaatioalan toimijoita. Rovaniemen  kilpailijoina ovat Ruotsin Polaarisihteeristö,

Pidetään peukkuja! Lue lisää

Epämiellyttävä totuus

Vuosia sitten vedin Suomen eduskunnan ulkoasianvaliokunnan vierailua Jordaniaan. Ensimmäisenä päivänä tapasimme Jordanian Ihmisoikeusinstituutin asiantuntuntijat ja suomalaiseen tapaan käyttäydyimme kuin yleiset syyttäjät arvostelemalla Jordanian kehnoa ihmisoikeustilannetta. Instituutin johtaja kuunteli kohteliaasti , vastaili kysymyksiimme ja lopuksi  pyysi myös meitä suomalaisia puolestammme raportoimaan Suomessa  tapahtuvista ihmisoikeusloukkauksista kuten lasten pahoinpitelystä ja perheväkivallasta. Suomessa ja muissa Pohjoismaissa on ehkä maailman korkein koko

Epämiellyttävä totuus Lue lisää

Liisa Kalevassa:”Epäluottamus EU:ta kohtaan nousemassa yli äyräiden”

Ulkoministeri Erkki Tuomioja säväytti viime viikolla kansainvälistä lehdistöä tuomalla julki tyytymättömyytensä Euroopan unioniin ja vastenmielisyytensä unionissa tällä hetkellä valtaa pitävään keskustaoikeistoon. Hyvä niin, mutta vahinko tapahtui, kun euroskeptinen brittilehti The Daily Telegraph kaappasi ulkoministerimme omaksi sotilaakseen ja väärään sotaan. Maailmaa kiersi pian viesti:Suomi haluaa irrottautua eurosta. Markkinavoimien ja poliittisen järjestelmän välisessä taistelussa jälleen kerran tuli

Liisa Kalevassa:”Epäluottamus EU:ta kohtaan nousemassa yli äyräiden” Lue lisää

Monti vaarallisilla vesillä

Saksassa on noussut vilkas keskustelu Italian pääministeri Mario Montin kansallisia parlamentteja väheksyvästä lausunnosta. Aiheesta. Ei ole missään tapauksessa sopivaa tai hyväksyttävää pitää kansallisia parlamentteja, vaaleja tai perustuslakeja tulkitsevia elimiä vain taakkana tai eurokriisin ratkaisujen sivujuonteena. Ylikorostunut hallitustenvälisyys, komission ja Euroopan parlamentin syrjäyttäminen on johtamassa eurooppalaisen demokratian syvenevään kriisiin. Kansallisten parlamenttien vähättelyn lisäksi hallitukset ovat sysänneet

Monti vaarallisilla vesillä Lue lisää

Suomi täynnä EU-pelkoa

– Pellervon taloudellisen tutkimuslaitoksen johtaja Pasi Holm ja  Aalto yliopiston professori Vesa Puttonen haluaisivat käynnistää keskustelun Suomen eroamisesta euroalueesta. Kenelle tai mille taholle he esittävät toivomuksen?  Yliopistojen ja tutkimuslaitosten perustehtävä on  tehdä tutkimusta ja tuottaa analyysejä, joten miksi he eivät käynnistä   tärkeinä pitämiään selvityksiä? Vapaassa maassa ei mikään asia saa olla tabu. Samalla olisi hyvä

Suomi täynnä EU-pelkoa Lue lisää

Huippukokouksella tärkeä viesti

Euroopan unionin huippukokous on kuilun partaalla onnistunut kokoamaan poliittisen tahdon, jonka viesti on ratkaisevan tärkeä: tehottomaksi osoittautunut kriisinhallinta saa nyt riittää ja painopiste on siirrettävä kasvuun ja työpaikkoihin sekä pankkien valvontaan. Näin  ”Merkozylle” sanotiin- Näkemiin! Uuden Euroopan  arkkitehtuurin ensimmäiset askeleet on nyt otettu. Nyt ei enää vain puhuttu kasvusta ja työllisyydestä, vaan päätettiin konkreettisista toimenpiteistä.Enää ei

Huippukokouksella tärkeä viesti Lue lisää

Vain kahvikupposen verran

 Ei ole mitään järkeä vain puhua kasvusta ja paremmasta työllisyydestä, jos ei ole käytettävissä kasvua ja työllisyyttä parantavia välineitä. Vaikka Euroopan unionin budjetti on yksi voimakkaimpia välineitä synnyttää investointeja ja kasvua, paine myös EU:n budjetin leikkaamiseksi on kova. Euroopan  kriisi uhkaa jo  koko maailmantaloutta, mutta Eurooppa on kuin avantoon pudonnut  mies, joka käyttää energiansa  vain miettiäkseen, miten hän avantoon

Vain kahvikupposen verran Lue lisää

Uusi Eurooppa syntymässä

Julkisuus on ymmärrettävästi päästänyt Keskustapuolueen uuden puheenjohtajan Juha Sipilän toistaiseksi helpolla. Niin pitääkin, sillä miehelle pitää toki antaa  aikaa selkeyttää ajatuksiaan erityisesti Euroopan kriisiä koskevissa kysymyksissä.  Olin innoissani, kun Juha Sipilä sanoi kannattavansa Euroopan unionia ja euroa, mutta heti perään tuli täyslaidallinen, kun hän sanoi vastustavansa Espanjan tukemista.  Väistämättä tuli mieleen vanha metofora  narusta, joka  kannattaa hirtettyä.

Uusi Eurooppa syntymässä Lue lisää

Homofobia-Euroopan tahra

Euroopan unioni on arvoyhteisö. Se tarkoittaa ihmisten tasavertaista kohtelua sekä  ikään, uskontoon, ihonväriin tai  seksuaaliseen suuntautumiseen kohdistuvan syrjinnän tuomitsemista. Lainsäädännön tulee olla reilua ja syrjimätöntä, missä onkin edistytty. Ihmisoikeudet ja oikeusvaltion periaatteet ovat Euroopan unionin sydämenlyönti. Ilman tätä arvoperustaa yhteisö menettää olemassaolon oikeutuksensa.  Unionin arvopohja on myös EU:n paras ja samalla myös haastavin brändi.  Reilukaan lainsäädäntä ei

Homofobia-Euroopan tahra Lue lisää

Kohtalonsormea ei ole

Vielä jokin aika ajateltiin yleisesti, että koko Eurooppa on pysyvästi jähmettynyt oikealle, mutta nyt on nähtävissä, että siihen suuntaan osoittavaa kohtalonsormea ei ole. Demarien voitto Ranskan presidentinvaaleissa ei ollut mikään yksittäinen tapahtuma, vaan Kokoomuksen veljespuolueet ovat vaalitappioiden kierteessä Italiassa, Saksan ja Britannnian  paikallisvaaleissa, Romaniassa jne.  Trendi on selvä. Maltillisen oikeiston kannatuksen vähenemisen ikävä puoli on se, että luisumista äärioikeistoon

Kohtalonsormea ei ole Lue lisää

Lyhyt, lyhyempi- vaalikausi!

Toukokuun ensimmäisenä sunnuntaina Eurooppa muuttuu, mutta muutoksen suunta on epäselvä. Silloin pidetään Ranskassa presidentinvaalit ja Kreikassa parlamenttivaalit. Ranskassa voi käydä hyvin ja Kreikassa huonosti. Ranskassa tulos ratkeaa vasta toisella kierroksella, mutta tulevaksi presidentiksi todennäköisesti valitaan sosialisti ja ekonomisti  Francois Hollande. Kreikassa voi tapahtua mitä tahansa. Kreikkalaista vaalikeskustelua seuranneena voin vain todeta, että miten poliitikot voivatkaan valehdella  niin  silmät ja

Lyhyt, lyhyempi- vaalikausi! Lue lisää

Radikaali SDP?

Ihmiset haluavat vaaleissa  muutosta, mutta halutun muutoksen suunta on usein epäselvä. Oikeistopopulismi on menettämässä onneksi otettaan Euroopassa, mutta mitä tulee tilalle? Tähän kysymykseen vastataan pian monissa Euroopan maissa pidettävissä vaaleissa, myös Suomen syksyn kunnallisvaaleissa. Ranskan  presidentinvaalien lisäksi myös muissa Euroopan maissa on mielenkiintoista liilehdintää. Hollannissa esimerkiksi sosialidemokraattien puheenjohtajaksi  valittiin juuri 41-vuotias Diederic Samson,  Greenpeace-aktivisti, joka ennen poliitiikon uraan

Radikaali SDP? Lue lisää

Suomi mallimaaksi yhteiskuntatakuulla!

Ilmassa on pitkästä aikaa toivon kipinöitä. Eurooppa on saamassa happea, kun suurilla uhrauksilla rakennettu palomuuri näyttää toimivan eikä Kreikan tauti äidy epidemiaksi. Pienikin vakaus ja markkinoiden rauhoittuminen antaa pohjan aivan uudelle kasvua tukevalle politiikalle. Nuorisotyöttömyyteen on käytävä nyt käsiksi ennennäkemättömällä vimmalla. Niin Suomessa kuin muissakin Euroopan jäsemaissa ja koko EU:n tasolla. Nuorisolle toivo paremmasta on

Suomi mallimaaksi yhteiskuntatakuulla! Lue lisää

Aina oikea ikä ?

Ruotsin prinsessa Estella kuten tänään syntyvät  monet pienokaiset niin Suomessa kuin Ruotsissa elävät pitempään ja terveempinä kuin yksikään sukupolvi aikaisemmin. Tänään syntyvistä suomalaistytöistä moni elää yli satavuotiaiksi! Ihmiskunnan suuri unelma elää pitkään on täyttymässä. Hienon saavutuksen toinen puoli on nimeltään huoltosuhde. Väistämätön tosiasia on, että työssäkäyvien ikäluokat pienevät ja ja eläkeläisten määrä kasvaa. Ikääntymisen myötä 

Aina oikea ikä ? Lue lisää

Pää kylmänä, kansanedustajat

Oman pitkän poliittisen elämäni ehdottomasti vaikein asia on ollut Oulun varuskunnan lakkauttaminen. Kun perinteikäs Oulun varuskunta lakkautettiin ja  Kainuun prikaatia vahvistettiin, nousi aivan käsittämätön meteli, vaikka ratkaisu oli sekä maanpuolustuksen että aluepolitiikan kannalta järkevät teko. Olin ainoa  Pohjois-Suomen kansanedustaja joka uskalsin julkisesti puolustaa ratkaisua. Juuri ja juuri selvisin hengissä, sillä ratkaisua vastustivat  kaikki poliittiset puolueet ja kaikki

Pää kylmänä, kansanedustajat Lue lisää

Haavisto on kansainvälisempi

Sunnuntaina valitaan Suomelle uusi presidentti. Minulle on valinta helppo: Pekka Haavisto, sillä hän on kansainvälisempi ja lähempänä omia arvojani kuin Sauli Niinistö.   Olimme myös ministereinä samassa hallituksesssa ja mieleeni on jäänyt Pekka Haaviston taitavuus puolustaa Suomen metsäpolitiikkaa asiattomia hyökkäyksiä vastaan. Kun kiista oli kuumimmillaan ja saksalainen kuluttaja raivoissaan,  Pekka otti ja lähti ympäristöministerinä Saksaan kertomaan, mitä

Haavisto on kansainvälisempi Lue lisää

Myytit murtuvat

On hyvä asia, että EU-projektiin myönteisesti suhtautuvat ehdokkaat Pekka Haavisto ja Sauli Niinistö ovat lähdössä toiselle kierrokselle. Vaikka EU-asioiden johto kuuluukin  Suomen pääministerille, on presidentin EU-näkemys äärettömän tärkeä, sillä EU on tärkein suomalaisten  käytössä oleva väline hallita globalisaatiota. Olisihan Suomen EU-politiikan kannalta ollut katastrofi, jos presidentti valmistelisi samaan aikaan markkaan siirtymistä, kun pääministeri yrittää valvoa Suomen

Myytit murtuvat Lue lisää

Lipponen esti uusliberalismin rantautumisen Suomeen

Suomi oli 90-luvun alkupuoliskolla kriisimaa – lähellä Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n holhousta. Olimme kasvavan velan ja korkean työttömyyden kaksoisgiljotiinin alla. Suomen selviytymistä tuosta kriisistä pitävät eurooppalaiset asiantuntijat esimerkkinä nykyisille Euroopan kriisimaille. Suomessa ei vieläkään tajuta tuon kriisin syvyyttä ja selviytymistarinan merkitystä, vaan päinvastoin jurnutetaan ” uusliberalismin” rantautumisesta Suomeen. Menneisyyden hallinnassa olisi varsinkin vasemmistolaisissa piireissä parantamisen varaa.

Lipponen esti uusliberalismin rantautumisen Suomeen Lue lisää

Vain tarpeeksi rohkea sanoo Kyllä!

Presidenttiehdokas Timo Soini on käyttänyt eduskunnassa  niin vahvan puheenvuoron, että häntä on verrattu retorisilta lahjoiltaan itse Kuuban  Fidel Castroon.Vertaus on osuva. Timo Soinin  EU:n ulkopuolelle jättäytyvässä Suomessa ja Fidel Castron Kuubassa olisi varmasti paljon yhteistä: eristyneisyys, ulkomaankaupan tyssääminen ja  isänmaallisuuskontrolli. Turistit menevät Kuubaan ihailemaan  ikivanhoja amerikanrautoja, ja Suomeen tultaisiin katsomaan kadulla käyskenteleviä poroja. Erojakin on: Timo Soini puhui

Vain tarpeeksi rohkea sanoo Kyllä! Lue lisää

Verojen paratiisit kiinni!

Asioista puhutaan nyt niiden oikeilla nimillä. Juuri kukaan ei enää väitä, että Euroopan talous menisi parempaan suuntaan, vaan talous on dramaattisesti heikentynyt ja kasvu  pysähtynyt . Eihän tässä näin pitänyt käydä! Synkistelyn sijasta on kuitenkin käärittävä hihat ja vietävä loppuun jo tehdyt päätökset mm. talouden hallinnan tehostamisesta. Markkinavoimista on vihdoin  saatava niskalenkki. Politiikan tehtävä on nyt pelastaa

Verojen paratiisit kiinni! Lue lisää

Tervetullut direktiivi koventaa lapsipornografian rangaistuksia

Tutkimusten mukaan 10-20 prosenttia eurooppalaisista alaikäisistä joutuu lapsuudessaan seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi. Siksi on perusteltua luoda EU:n laajuiset vaatimukset lasten seksuaalisen riiston sekä lapsipornografian levittämisen  ennaltaehkäisemiseksi. Euroopan parlamentti on hyväksynyt uudet säännöt, joiden mukaan lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja lapsipornografiasta internetissä tullaan langettamaan kovia rangaistuksia. Uusi direktiivi velvoittaa jäsenmaat poistamaan internetistä lapsipornografiaa sisältävät tai levittävät internetsivut. Jos poistaminen

Tervetullut direktiivi koventaa lapsipornografian rangaistuksia Lue lisää

Talouskriisin hyvikset ja pahikset?

 Euroopan parlamentti löi lukkoon keskiviikkona vuoden 2012 budjetin, joka tukee kasvua ,työllisyyttä ja innovaatioita. Suomi oli  neuvostossa himoleikkaajien joukossa, mutta mepit palauttivat budjettiluvut pitkälti komission esityksen tasolle. Eniten meppien käsittelyssä nousivat panostukset tutkimukseen  sekä koheesio- ja rakennerahastoihin. Näistä myös Suomi tulee hyötymään. Nyt onkin aika kylvää uuden kasvun ja työllisyyden siemenet, sillä ”vain toivoa rohkaisemalla kukkivat

Talouskriisin hyvikset ja pahikset? Lue lisää

Hautala on oikeassa-Lipponen voisi ärähtää

Kyllä minäkin niin mieleni pahoitin, kun Suomen hallitus yrittää estää EU:n komission ehdottamaa Itämeren lohen kalastusmäärien rajoittamista. Olen samaa mieltä ministeri Heidi Hautalan kanssa, että on  ennenkuulumatonta, jos Suomi olisi kaatamassa Itämeren ekologiaa , Lapin matkailua ja virkistyskalastusta puolustavaa politiikkaa. Nyt pitäisi myös SDP:n presidenttiehdokkaan Paavo Lipposen ärähtää, sillä Lipposen hallitusten aikana toimittiin niin, että luonnonvaraisen lohen nousu

Hautala on oikeassa-Lipponen voisi ärähtää Lue lisää

Velkakriisi vinouttaa

Kiina on ilmoittanut halukkuutensa auttaa velkakriisissä kärvistelevää Eurooppaa. Viimeksi Italian on kerrottu pyytäneen Kiinalta apua. Kreikan pelastaminen on Kiinalle pikkujuttu. Kiinassa – toisin kuin Suomessa – ymmärretään, että Kreikan kaatumisen seuraukset olisivat vakavat. Kiina on valmis auttamaan  myös  vilpittömästi, sillä euromaiden ajautuminen vararikkoon olisi myrkkyä Kiinan viennille ja koko maailmantaloudelle. Ongelmamaiden tukemiseen Kiina haluaa kuitenkin liittää

Velkakriisi vinouttaa Lue lisää

Paavo Lipponen – yllätysten mies

Paavo Lipponen on Sdp:n presidenttiehdokas. Vakava ja uhkaava aika vaatii vakavasti otettavia ehdokkaita ja tärkeää yhteiskunnallista keskustelua. Paavo Lipposta ei tarvitse esitellä  Euroopan tärkeissä maissa, eikä Venäjällä tai USA:ssa, sillä hänet tunnetaan jo  pääministeriajoilta, mutta aktiivisena vaikuttajana myös pääministerikauden jälkeen. Uskon, että hänen ehdokkaaksi suostumuksensa taustalla eivät olleet  ainoastaan sosialidemokraattien vetoomukset, vaan eri yhteiskuntapiirien  toiveet saada kansainvälisesti uskottava persoona

Paavo Lipponen – yllätysten mies Lue lisää

Näpit irti mun beibistä-vuorotteluvapaasta

Työmarkinajärjestöt ovat pillastuneet hallituksen aikeista leikata vuorotteluvapaan korvauksia.Pillastuin minäkin, sillä vuorotteluvapaa on ollut yksi tärkeä väline edistää työssäjaksamista.Kaiken lisäksi vuorotteluvapaa on ”mun beibi” eli Lipposen 1.hallituksen ja työministerikauteni päätöksiä. Säästöjä korvausten leikkaamisesta tulisi 7,5 miljoonaa euros eli käytännössä ei mitään. Samalla poistuisi yksi pitempien työurien luoja, mitä muuten pidetään erittäin keskeisenä hallituksen tavoitteena. Hallituksen kannattaisi

Näpit irti mun beibistä-vuorotteluvapaasta Lue lisää

Syvyys voimistaa Norjaa

Kirjoitan tätä surun murtamassa Pohjois-Norjassa.Pienimpienkin kalastajakylien kirkkojen edessä on punaisia ruusuja ja palavia kynttilöitä. Finnmarkenissa surraan kaikkia Oslon uhreja, mutta erityisesti maakunnan omaa poikaa,27-vuotiasta Henrik Pederseniä Porsangerista.Hän oli alueen tulevaisuuden toivo ja yksi todennäköinen tuleva poliittinen johtaja. Olen juuri palannut Gamvikista,Euroopan pohjoisimmasta kolkasta.Sadan asukkaan kalastajakylä suree Oslon tapahtumia. Useat liput ovat puolitangossa.Syvyys ja vakavuus on

Syvyys voimistaa Norjaa Lue lisää

Vihahenki takaisin pulloon

Kun ensimmäiset uutiset Oslon verilöylystä ja Norjan demarinuorten teloituksista kantautuivat Suomeen, sain vastaanottaa teksiviestejä: ” Siitäs sait, maahanmuuton ja monikulttuurisuuden puolustaja”. Rukoilin välittömästi kaikkien uskontojen jumalia, että terroristi ei olisi maahanmuuttaja, sillä se olisi aiheuttanut arvaamattoman viha-aallon myös Suomessa. Suomessa on sallittu ja jopa ymmärretty vihapuheita. Helsingin Sanomat julkaisi jokin aika sitten sarjassaan ” Minä

Vihahenki takaisin pulloon Lue lisää

Eurobondit ja varainsiirtovero tulevat?

Euroopan parlamentissa on vankka eurooppamyönteinen enemmistö  -onneksi.  Tämän enemmistön ”punainen lanka” on halu vahvistaa Euroopan unionia niin poliittisesti kuin taloudellisesti. Viimeisin todistus myönteisestä kehityksestä on parlamentin täysistuntoviikolla hyväksymä ns. kriisivaliokunnan mietintö.  Se meni läpi selkeällä enemmistöllä äänin 434-128, vaikka eri ryhmien euroskeptikot olivat kritisoineet mietintöä ”liian vasemmistolaiseksi ” ja ”liian federalistiseksi”. Ryhmät tosin hajosivat, mutta

Eurobondit ja varainsiirtovero tulevat? Lue lisää

EU:n pärjääminen Suomelle elintärkeää

Urpilaisen-Kataisen hallituksen tärkeimpiä tehtäviä on muuttaa suhtautumista Euroopan unioniin. Jarrumiehiä unionissa kyllä riittää, mutta johtajuudesta on suuri puute. Aktiivinen EU-jäsenyys on Suomelle elintärkeä, vaikka ilmapiiri Suomessa viekin toiseen suuntaan. Viennistä elävän maan hyvinvointi on pitkälti kiinni siitä, että koko Eurooppa pärjää. Jäsenmaiden on lopetettava pokerinpeluu, sillä epäröinti ja viivyttely kriisimaiden pelastamiseksi on jo vienyt kriisimaita kuilun partaalle –

EU:n pärjääminen Suomelle elintärkeää Lue lisää

Sateenkaarijoukko-yrittäkää uudelleen

Hallitusneuvottelut on syytä käynnistää nopeasti uuden sukupolven johtajien Jutta Urpilaisen ja Jyrki Kataisen yhteistyöllä. Siitä saatin jo positiivista tuntumaa Portugali-paketin ratkaisun yhteydessä. Halitusneuvottelujen kariutuminen saattoi olla vain onnettomien yhteensattumien summa, joten tapahtunutta ei ole sytä jäädä voivottelemaan.Ylimääräiset kummisedät on syytä jättää neuvonpidon ulkopuolelle ja annettava aloite sinne, mihin se kuuluu. SDP:n sisällä on oltava yksimielisesti

Sateenkaarijoukko-yrittäkää uudelleen Lue lisää

Johdonmukaista, mutta väärää politiikkaa

Timo Soini teki puolueensa kannalta onnistuneen vedon luomalla eduskuntavaaleista kansanäänestyksen Suomen EU-politiikan suunnasta. Nyt suunnan kerrotaan muuttuneen, mutta silti Perussuomalaiset jättäytyivät oppositioon. Tästä voidaan vetää kaksi johtopäätöstä: Timo Soinia ja hänen puoluettaan eivät kiinnosta suomalaisen yhteiskunnan kipukohdat tai Timo Soini haluaa keskittyä täysillä lähestyviin Suomen tasavallan presidentin vaaleihin. Johdonmukaista, mutta väärää politiikkaa ainakin suomalaisen yhteiskunnan

Johdonmukaista, mutta väärää politiikkaa Lue lisää

Erävoitto populismista

Suomen Portugal-ratkaisu uusine lisäehtoineen on otettu tyytyväisenä vastaan Euroopan parlamentissa. Erityisen iloisia oltiin EP:n sosialidemokraattisessa ryhmässä, jossa populismin voittoa ehdittiin jo pelätä. Tuntui kuin koko eurooppalainen sosialidemokratia olisi saaanut uutta energiaa ja inspiraatiota Suomen demarien kokonaisuuteen ajamista rahoitusmarkkinaverosta ja takuuksien sijoittajavastuista. Euroopan eduskunnasta eli EP:sta on syytä onnitella Jutta Urpilaista ja Jyrki Kataista tuloksesta. Hieno

Erävoitto populismista Lue lisää

Solidaarisuuslauseke-sanasalaattia?

Lissabonin sopimuksen yhteydessä puhuttiin Suomessakin pitkään ja hartaasti ns. solidaarisuuslausekkeesta. Oli seminaaria seminaarin päälle, missä vakuuttelimme toinen toisillemme, että kriisin uhatessa jäsenmaat auttavat toisiaan ja EU rientää hätää kärsivän avuksi Uhkakuvina olivat terroristihyökkäykset ja luonnonkatastrofit. Olisi mielenkiintoista kuulla oikeusoppineiden tulkintaa solidaarisuuslausekkeen merkityksestä tämän päivän velkakriisissä. Oliko se sittenkin pelkkää sanasalaattia vai jotain todellista ja konkreettista?

Solidaarisuuslauseke-sanasalaattia? Lue lisää

Takki kääntyy niin, että saumat paukkuu

Soinismi jää ilman muuta poliittiseen historiaan, jos ei muuten niin takinkäännösten mestarina. Ensiksi hän aloittaa rankan ”maahanmuuttokriittisen keskustelun”, ja nyt hän on kertonut saksalaiselle lehdistölle, että Suomen maahanmuuttopolitiikka on oikeansuuntaista. Kertomatta jäi, että hänen johtamansa puolueen listoilla on henkilöitä, joiden sisusuomalaisten vihapuheiden seurauksena maahanmuuttoministeri Astrid Thors on joutunut turvautumaan turvamiehiin. Takki siis kääntyy Soinilla, niin

Takki kääntyy niin, että saumat paukkuu Lue lisää

Kiviniemen johtajuus koetuksella

Kuka vielä väittää, ettei pieni maa voi olla vaikutusvaltainen Euroopan Unionissa?  Suomi on nyt vaikutusvaltainen – valitettavasti pahassa. Jos olisin pääministeri Mari Kiviniemi, näyttäisin juuri nyt johtajuutta, ilmoittaisin hallituksen kannan EU:n kriisivastuista suoraan kansalaisille ja kutsuisin välittömästi opposition neuvottelemaan Suomen EU-linjasta. Ei todellakaan ole Suomen edun mukaista muuttua mallioppilaasta häiriköksi. Kysymys on Kiviniemen hallituksen EU-linjan

Kiviniemen johtajuus koetuksella Lue lisää

Kaikki mukaan talkoisiin

Euroopan parlamentti on vahvasti kansainvälisen varainsiirtoveron kannalla. Sosialidemokraattien pitkään ajama globaalivero hyväksyttiin Strasbourgissa luvuin 529-127. Suomalaismepeistä ainoastaan Carl Haglund ja Hannu Takkula äänestivät vastaan. Timo Soini äänesti tapansa mukaan tyhjää. Edessä on vielä pitkä marssi. Parlamentin päätös on merkittävä linjaus. Tavoitteena on ensisijaisesti globaali varainsiirtovero. Jos se ei onnistu, täytyy vero ottaa käyttöön EU:n alueella.

Kaikki mukaan talkoisiin Lue lisää

Miksi Nokian irtisanomisia pantataan?

Kun Nokian pääjohtaja Stephen Elop kertoi yhtiön strategiamuutoksesta hätänumeropäivänä 11.2., totesi elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen kyseessä olevan Suomen it-alan ylivoimaisesti suurin rakennemuutos. Irtisanottavien määristä ja paikkakunnista  ei sen koommin kuitenkaan ole pukahdettu. Nokian päätöksenteon hitaus ja salamyhkäisyys aiheuttaa epävarmuutta. Ilmassa kasvaa epäilys, että Nokian potkuista ei ilmoiteta ennen vaaleja. Nokian muutosturvaohjelma pitää valmistella nopeasti. Myös EU:n

Miksi Nokian irtisanomisia pantataan? Lue lisää

Tuleekohan Berlusconi?

Euroopan oikeistojohtajat kokoontuvat pian Helsinkiin, mistä on ilmeisesti tarkoitus tehdä Euroopan oikeistopääkaupunki.Saapas nähdä tulevatko paikalle Italian Berlusconi tai Unkarin Orban? Berlusconi tuskin ehtii, sillä hänellä on kädet täynnä työtä puuhatessaan itselleen syytesuojaa. Ja Orbanin pitää korjata sananvapautta kahlitsevaa medialakia. Juuri nyt minun pitäisi olla Kreikassa Ateenassa vetämässä Euroopan parlamentin kriisivaliokunnan delegaatiota. Matka jouduttiin kuitenkin peruuttamaan

Tuleekohan Berlusconi? Lue lisää

Häpeä, Eurooppa!

 Olin  vuosia sitten Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajana vierailulla Mubarakin Egyptissä. Koin ja näin vierailun aikana Egyptin kolme eri todellisuutta. Viralliset tapaamiset muistuttivat entistä Neuvostoliittoa: fraaseja ja propagandaa sekä yllättävän kovaa Yhdysvaltojen haukkumista, vaikka virallisesti  Egypti oli Yhdysvaltojen ”kaveri”.  Joka paikassa vilisi turvallisuuspalvelun tiukkailmeisiä miehiä.  Kun basaareisssa pääsin  piipahtamaan turvamiesten valvovien silmien alta vähänkään peremmälle, huomasin Osama

Häpeä, Eurooppa! Lue lisää

Olemmeko sittenkin naiiveja?

Euroopan parlamentin ulkoasiainvaliokunnassa keskusteltiin keskiviikkona EU:n ja Venäjän välillä parhaillaan käytävistä neuvotteluista uudesta EU-Venäjä sopimuksesta. Esillä olivat luonnollisesti monet suhteita hiertävät kysymykset  kuten viisumivapaus ja useat kaupan esteet.  Barbaarinen terrorihykkäys Moskovan lentoasemalla  loi oman surullisen varjonsa keskusteluihin. Meppien kysymyksiin olivat vastaamassa EU:n pääneuvottelija  David O’Sullivan ja Venäjän suurlähettiläs Vladimir Chizhov. Kun mepit arvostelivat Venäjän sananvapautta, oli

Olemmeko sittenkin naiiveja? Lue lisää

Oikeisto vauhdissa Unkarissa- sananvapaus uhattuna

Mihin Euroopan unionia tarvitaan? Juuri nyt EU:ta tarvitaan sananvapauden puolustamiseen. Unkarin oikeistohallituksen läpiajama ns.  medialaki on käsittämätön yritys loukata eurooppalaisia ydinarvoja kuten ilmaisunvapautta. Unkarissa on muutettu jopa perustuslakia kymmenen kertaa viimeisen puolen vuoden aikana, jotta medialaki saadaan läpi. Sananvapautta loukkaavat lait ovat vaarassa levitä myös muihin maihin. Siksi Euroopan parlamentin ja komission on oltava tiukkana ja

Oikeisto vauhdissa Unkarissa- sananvapaus uhattuna Lue lisää

Vaaran vuosi 2011

Uusi vuosi on äärimmäisen haastava. Euroopalle se on vaaran vuosi.  Joko löydämme eurooppalaisia ratkaisuja velka- ja työttömyyskriisiin tai annamme nationalismin ja populismin kasvaa.  Helmut Schmidt totesi die Zeit -lehdessä, että jos yhteisen valuutan puolustaminen epäonnistuu, Euroopan unioni hajoaa. Siksi euron puolustaminen on Euroopan idean puolustamista. Suomessa käydään jonkinlaista jatkosotaa – tai pitäisikö sanoa erillisotaa -siitä,

Vaaran vuosi 2011 Lue lisää

Joulun tositarina

Kuusamossa paukkuu Pakkanen. Tykkylumiset kynttiläkuuset ovat uskomattoman kauniita. Rukan toinen kieli on venäjä. Saksaa, hollantia ja tietenkin englantia kuulee niin hissijonoissa kuin hiihtoladullakin. Pohjoisen matkailuyrittäjillä on ollut rankkaa. Tuhkapilvi, lakot ja juuri ennen joulusesonkia alkaneet lentoliikenteen ongelmat ovat rassanneet erityisesti Lapin ja Koillismaan matkailuyrityksiä. Jouluna minulla on tapana kertoa tarina, joka on totta. Pieni poika

Joulun tositarina Lue lisää

Rehn ojensi Soinia

Europarlamentaarikko Timo Soini hämmästytti keskiviikkona Euroopan parlamenttia pilkkaamalla  vaikeita ratkaisuja tekevää Kreikkaa ja vertaamalla Euroopan Unionia Neuvostoliittoon.  Samalla Soini liittyi retoriikallaan parlamentin äärioikeiston kirjavaan joukkoon. Komissaari Olli Rehn vastasi Soinille perussuomalaisella sananlaskulla: ” Arvaa oma tilasi,  anna arvoa toisillekin”. Rehn sanoi myös pitäneensä aikaisemmin Soinin puheita humoristisena, mutta nyt jo vakavina. Soini ei tosin kuullut Rehnin mainiota

Rehn ojensi Soinia Lue lisää

Maksakirroosi ei ole maksan syy

Brysselissä sataa lunta. Tuulikin on jäätävä. Omaa mieltä painaa demarien kylmä suhtautuminen Euroopan kriisiin, jossa parasta aikaa kärvistelee Irlanti. Pian ehkä Portugali .Ymmärrän ja en ymmärrä oppositiologiikkaa.  Ymmärrän persut ja vassarit. Persujen pääidea on vastustaa Euroopan unionia. Itse asiassa se on Timo Soininkin ajattelun keskeisin asia.Maahanmuuttokritiikki on vain sivujuonne. Vasemmistoliittokin on  viimeisen päälle  EU-kriittinen muutamaa harvaa

Maksakirroosi ei ole maksan syy Lue lisää

Euroopassa on oikeistohegemonia

Euroopan oikeistohallitusten on korkea aika näyttää kykynsä talouskriisistä selviytymiseksi. Markkinavoimien tulessa on tällä hetkellä Irlanti, tuo kelttitiikeri, jonka talouden kasvu pidettiin fantastisena vielä pari vuotta sitten. Kreikkaa seuraa Unkari, jossa vajeet ovat valtavat. Italia  voi pian seurata  perässä.Näissä kaikissa kriisimaissa on oikeistohallitus. Vahingoniloon ei ole syytä, vaikka Espanjan ja Portugalin ongelmista on syytetty niiden sosialistihallituksia.

Euroopassa on oikeistohegemonia Lue lisää

Uusi maailma vaatii uusia ajatuksia

Uusi maailma vaatii uusia ajatuksia ja uusia ratkaisuja. Eräs sellainen on kansainvälinen varainsiirtovero, jonka kannatus kasvaa vuosi vuodelta.Euroopan parlamentti otti askeleen kohti varainsiirtoveroa hyväksyessään ajatuksen  lokakuun täysistunnossa äänin 313-296.  Äänestyksessä testattiin etupäässä sitä, haluavatko mepit EU:n olevan asiassa etulinjassa vai odotetaanko hankkeen globaalia toteutumista. Kaavailtu vero on osa rahoituskriisin vastaista taistelua koskevaa päätöslauselmaa.Parlamentti katsoo, että uuden veron

Uusi maailma vaatii uusia ajatuksia Lue lisää

Vanha haamu Euroopan yllä

Eurooppalaisen puoluekartan uusin trendi on äärioikeiston nousu. Haloo, merkitkää päiväkirjoihinne: Euroopan maiden hallituksissa on äärioikeistolaisia ministereitä jopa  EU:n perustajamaissa! Äärioikeisto on menestynyt vaaleissa Ruotsissa,Itävallassa, Unkarissa ja Hollannissa. Kysymys ei ole enää kaljupäisistä nahkatakkisista uusnatseista, vaan vakavasta trendistä. Taantumus luo taantumusta. Tulevaisuus näyttää, jääkö äärioikeisto marginaaliin vai vahvistaako se asemiaan. Oikeistovirusta ei kertakaikkiaan saa päästää epidemiaksi.

Vanha haamu Euroopan yllä Lue lisää

Radikaaleja uudistuksia

Eurooppa kehittyy kriisien kautta.  Euroopan unionin uskottavuus kasvaa vain konkreettisten saavutusten kautta.  Parlamentissa juuri hyväksytty eurooppalaisen rahoitusvalvonnan radikaali uudistus on merkittävä  konkreettinen saavutus ja ensimmäinen ’globaalin Siperian’ opetus. Pankkien, osakemarkkinoiden ja vakuutusyhtiöiden valvonta muuttuu perusteellisesti vuoden 2011 alusta. Kuka vielä kehtaa sanoa, että politiikalla ei ole merkitystä? Nykyiset valvontakomiteat korvataan kolmella eurooppalaisella valvontaviranomaisella. Niiden oikeudet ovat

Radikaaleja uudistuksia Lue lisää

Varjoja eurooppalaisten arvojen yllä

Euroopan monet oikeistojohtajat ovat piilottamassa pätemättömyytensä populismiin. Ranskan presidentti Nicolas Sarkozy on ottanut kohteekseen romanit, joita karkoitetaan nyt  Ranskasta massoittain.  Näin  stigmatisoidaan raskaalla merkillä yhtä etnistä ryhmää – romaneja . Heiltä kielletetään vapaa liikkuvuus.Samalla  kielletään kaksi EU:n perusarvoa: vapaa likkuvuus ja syrjimättömyys. Kysymyksessä näyttävät olevan massatoimenpiteet, eivätkä rikollisten tai laittomien maahanmuuttajien karkottamiset. Eurooppalaiset johtajat ovat

Varjoja eurooppalaisten arvojen yllä Lue lisää

Vapaavuori heitti läppää

” On kaksi aivan eri asiaa olla jotain mieltä kuin ennustaa mitä tapahtuu”. Aforismin esitti asuntoministeri  Jan Vapaavuori torstaina AamuTV:ssa. Suomeksi tuo tarkoittaa, että ”tiedän mitä pitäisi tehdä, mutta en tiedä, miten tulla uudelleenvalituksi sen jälkeen”. Minulla on kyllä ihan toinen käsitys ministerin rooolista.Ministerin tehtävä on tehdä oikeaksi havaitsemiaan korjausehdotuksia ja määrätietoisesti toimia niiden puolesta eikä esittää

Vapaavuori heitti läppää Lue lisää

Ei ole fiksua lykätä päätöksiä

  Mari Kiviniemen hallitus jatkaa Matti Vanhasen hallituksen Isoa Linjaa sekä hyvässä että pahassa. Tulevaisuuden kannalta hankalinta on, että isoja  päätöksiä siirretään ja siirretään. Molempien hallitusten avainkäsitteiksi ovat muodostuneet ”työryhmän asettaminen ” ja ” tämä asia siirtyy seuraavan hallituksen ratkaistavaksi”. Porvarihallituksen ydinuudistuksia piti olla sosiaaliturvan  uudistaminen ja verotuksen kokonaisremontti. Molemmista tuli- hiirenliivit. Rakenteellisia ja systeemisiä uudistuksia ei

Ei ole fiksua lykätä päätöksiä Lue lisää

Herätkää, ministeri Häkämies!

Samaan aikaan kun Euroopan parlamentti pistää suitsia pankinjohtajien bonuksille ja optioille, myöntää Suomen valtio lisäpalkkaa jättieläkkeen muodossa johtajilleen. Kaiken lisäksi päätökset tehdään salaa. Kysymys ei ole vahingosta, vaan linjasta ja täydellisestä avoimuuden puutteesta. Herätys, ministeri Häkämies!  Suomalainen politiikka kaipaa todellakin glasnostia ja perestroikaa. Salailu ei ole nykyaikaa, ja kohtuuttomuus on huono esimerkki. Aikaisemmin on jo

Herätkää, ministeri Häkämies! Lue lisää

Kreikan pilkkaamisen voisi jo lopettaa

Belgia on EU:n puheenjohtajamaa heinäkuun alusta. Vaikka Belgiassa ei ole hallitusta, oletetaan puheenjohtajakauden sujuvan sutjakkaasti.  Muut EU maat ovat jo tottuneet belgialaiseen poliittiseen sekasortoon samoin kuin belgialaiset itse. Taksinkuljettajakin sanoi vähät välittävänsä poliittisen eliitin riitelystä. Tärkeintä on , että paikallistason palvelut  pelaavat.   Eurooppa elää keskellä kriisiä, joten poliittista johtajuutta tarvitaan juuri nyt. Unioniin saatiin Lissabonin sopimuksen myötä

Kreikan pilkkaamisen voisi jo lopettaa Lue lisää

Mummojen karkoitus on ihmisoikeusloukkaus

Suomalaisia aikoinaan peloteltiin, että EU-jäsenyyden myötä Suomeen muuttaa erityisesti Portugalista perheitä, joiden äiti, isä,  isovanhemmat ja puolenkymmentä lasta tulevat  Suomeen korkean sosiaaliturvan houkuttelemina.Muistan nähneeni oikein kalvolle tehdyt laskelmat siitä, kuinka kalliiksi  EU-jäsenyys mummovirtoineen tulee Suomelle.Tiettävästi yhtäkään perhettä ei ole muuttanut  Portugalista eivätkä saksalaiset ole ostaneet kauniita järvenrantojamme. Nyt Suomessa pelätään ilmeisesti mummovuorta, kun hallitus ja eduskunta

Mummojen karkoitus on ihmisoikeusloukkaus Lue lisää

Siunatako vai ei?

Kymmenkunta vuotta sitten Iijokisoutuun saapui Amerikassa juuri vihitty nuoripari, jossa nuorikko oli suomalainen ja luterilainen ja aviomies amerikanjuutalainen. Iijokisoudussa on tapana pitää lähtöhartaus Taivalkosken  Kirkkosaaressa, jossa nuoripari pyysikin sitten  suomalaispapin siunausta avioliitolleen. Paikalla ollut Pudasjärven nuori kappalainen, ilmeisesti leasdiolaisessa tynnörissä kasvanut nuori pappi, meni hämilleen ja loppujen lopuksi  monen kiemurtelun jälkeen kieltäytyi antamasta siunausta. Onneksi  Iijokisoutuun osallistui kaksikin

Siunatako vai ei? Lue lisää

Hellää huolenpitoa

SDP:n Joensuun puoluekokous oli energinen ja iloinen. Kun Kokoomus vei Toivon, otti SDP Uskon ja Rakkauden. Nyt Keskustassa mietitään kiivaasti, mitä jää jäljelle. Hellyys? Tahdon olla sulle niin hellä. että  saat olla jäsen vaikka tahtomattasi? Politiikka on käsitteitä ja niiden varastamista kuten  ”Kokoomus on Tyväenpuolue”. Viimeksi mainittu puri niin Suomessa,Ruotsissa,Saksassa kuin UK:ssakin. Seuraavissa vaalien koetinkivi kaikille

Hellää huolenpitoa Lue lisää

EU oli jo hengityskoneessa?

Exit-strategia tarkoittaa eurokielellä toimintaa, jolla Eurooppa nostetaan kriisistä ylös. Hoitopuolella exit tarkoittaa saattohoitoa. Viime viikonvaihteessa EU oli vakavassa kriisissä, ajoittain jopa hengityskoneessa.  Kreikan ja koko euroalueen ahdinko alkoi helpottaa, kun maanantaina yöllä Ecofin-neuvosto sopi Euroopan vakauttamismekanismista arvoltaan  500 miljardia euroa. Sitä ennen  hyväksyttiin kolmivuotinen  Kreikan lainaohjelma. Kysymys on  todellakin lainasta , joka edellyttää Kreikalta melkoista

EU oli jo hengityskoneessa? Lue lisää

Missä EU, siellä mahdollisuus ratkaista ongelma!

Ystävää  pitää auttaa, mutta petollista ystävää on vaikea auttaa. Kreikka on ollut petollinen EU:n jäsenmaa tavalla, joka on nyt vaarantamassa koko euroalueen. Politiikassa ei useinkaan voida valita hyvän ja pahan väliltä, vaan kahden pahan väliltä. Näin on meneillään olevassa kreikkalaisessa tragediassakin, missä alkaa pian katharsis eli puhdistautuminen. Kreikka joutuu kovaan talouskuuriin, mutta myös eurooppalainen solidaarisuus joutuu

Missä EU, siellä mahdollisuus ratkaista ongelma! Lue lisää

Heinäluoma on väärässä

Sdp:n eduskuntaryhmän puheenjohtajan Eero Heinäluoman  käsitys, että Suomeen tulleet ja Suomessa työtä tekevät maahanmuuttajat veisivät työt suomalaisilta perustuu vanhentuneeseen käsitykseen työstä. Olemassaoleva työ ei ole vakio, jota jaetaan, vaan työ luo  uutta työtä.  Heinäluoman kannattaisi selvittää esimerkiksi kuinka paljon Helsingissä on jo maahanmuuttajien luomaa uutta yrittäjyyttä.Kainuu puolestaan ei enää selviäisi ilman maahanmuuttajataustaisia lääkäreitä.  Tieto ei lisää rasismia, ja

Heinäluoma on väärässä Lue lisää

Salailu- maan tapa

Suomalaisten mielestä Suomessa on maailman puhtain ruoka, maailman paras terveydenhoitojärjestelmä,  ja näihin päiviin saakka olemme pitäneet Suomea myös maailman vähiten korruptoituneena maana.   Kaikilta osin silmämme ovat aukenemassa. Vaalirahakohu on paljastanut suomalaiseen politiikkaan kytkeytyneen salailun kultuurin.Kysymyksessä on oikeastaan moraalikriisi. Viikolla paljastui toinenkin salailun kulttuuriin liittyvä asia, kun selvisi, että lukuisten valtionyhtiöiden johtajien lisäeläkkeet on yksinkertaisesti salattu, vaikka

Salailu- maan tapa Lue lisää

Suomi putoaa kuin kivi

Asioita pistetään yleensä paremmuusjärjestykseen, mutta nyt on aika on pistää asioita myös pahemmuusjärjestykseen. Kun olen koko aikuisikäni yrittänyt todistaa, että politiikka ei ole likaista peliä, niin nyt on pakko sanoa, että onhan se sitä. Onneksi vähitellen paljastuu, minkälaiset hämärämiehet ovat olleet  synnyttämässä porvarihallitusta Suomeen ja millaisilla keinoilla.  Kansanedustaja  Marja Tiura joutunut julkisuudessa päärooliin, mutta on sittenkin sivuosassa siinä libretossa,

Suomi putoaa kuin kivi Lue lisää

Kanervalta paljastava lausunto

”Minua kiinnostaa politiikka.Kaavat eivät ole koskaan olleet kiinnostukseni kohde”, sanoi kansanedustaja Ilkka Kanerva Helsingin Sanomissa ja ilmoitti jääväävänsä itsensä tulevaisuudessa kaikista kaava-asioista toimiessaan  puheenjohtajana Varsinais-Suomen maakuntahallituksessa. Kanervan tunnustus ja lupaus liittyy Nova Groupin ja Kanervan 60-vuotispäivien laskuista liittyvään epäilyyn lahjuksen vastaanottamisesta.Poliisi selvittää parasta aikaa, yrittikö Nova vaikuttaa Varsinais-Suomen kaavapäätöksiin Kanervan kautta.  Kaikki tietävät, että Kanerva on kiinnostunut

Kanervalta paljastava lausunto Lue lisää

Maassa maan tavalla?

Äitini sukulaiset lähtivät Pohjois-Karjalasta Kiteeltä vuosisadan vaihteessa Argentiinaan asti . Isäni suvun lähes kaikki ikätoverini lähtivät 60- ja 70-lukujen taitteessa Ruotsiin.  Argentiinaan lähtijät joutuivat kuivaan ja hedelmättömään osaan Argentiinaa ja kuolivat köyhinä. Siellä on vieläkin suomalaisyhteisö, joka elää niin Suomen kuin Argentiinan valtion kustannuksella. Ruotsiin lähteneillä serkuilla kävi parempi tuuri.. Moni heistä pääsi Volvon baanalle ja

Maassa maan tavalla? Lue lisää

Viva, Zapatero! Hyvä, Stubb!

Eduskunnan ulkoasianvaliokunnan puheenjohtajana vierailin kymmenkunta vuotta sitten Jordaniassa tutustumassa Jordanian ihmisoikeustilanteeseen. Sikäläisen ihmisoikeusinstituutin johtaja löi meidät heti kättelyssä ällikällä valittamalla Suomen ihmisoikeustilannetta. -Mitä te aiotte tehdä Suomessa naisiin kohdistuvan perheväkivallan kitkemiseksi, johtaja kysyi taktiikkana vanha  Hyökkäys-on-paras-puolustus-lähestysmistapa. Naisiin kohdistuva väkivalta on globaali ongelma. Sen pahimmat muodot ovat kunniamurhat, sukuelinten silpominen ja raiskaukset sodankäynnin välineenä ja  perheväkivalta. Espanja  EU:n

Viva, Zapatero! Hyvä, Stubb! Lue lisää

Äänestäisin Mauri Pekkarista

Entisenä työministerinä olen hämmästellyt, miten rauhallisesti Suomessa suhtaudutaan kasvavaan työttömyyteen.Vielä on vaikea nähdä,  kuinka korkeaksi työttömyys nousee, puhumattakaan sen sosiaalisista tai poliittisista vaikutuksista. Suomen bruttokansantuotteen pudotus oli viime vuonna suurin sitten kansalaissodan eli yli 90 vuoteen. Vielä runsas vuosi sitten hallitus piti varoituksia syvenevästä lamasta ja kasvavasta työttömyydestä ”pessimismin lietsomisena”. Pessimisti on hyvin informoitu entinen optimisti. Oma

Äänestäisin Mauri Pekkarista Lue lisää

Luokkataistelu vai konsensus?

Euroopan piti olla tänä vuonna maailman kilpailukykyisin, osaamiseen perustuva talous, mutta Euroopassa on tänä vuonna  teollistuneiden  maiden heikon talouskasvu. Politiikassa on tuttua sanojen ja tekojen ristiriita, mutta näin suurta kuilua ohjelmien ja todellisuuden välillä on tuskin aikaisemmin nähty. Totuus on, että  EU:n jäsenmaat vähät välittivät Lissabonin strategiasta. Nyt Lissabonin ylevä strategia saa seuraajan : EU 

Luokkataistelu vai konsensus? Lue lisää

Kreikkalainen tragedia

Parlamentin esityslistalla keskiviikon täysistunnossa on Kreikan velkakriisi.  Eurooppa-neuvoston uusi puheenjohtaja Van Rompuy puhuu ensimmäistä kertaa uudessa roolissaan. EU:n päämiehet ovat jo ehtineet luvata auttaa Kreikkaa velkakriisissä. Nyt sitten saamme tietään mitä se tarkoittaa.  Kreikkaa ei saa päästää helpolla, sillä koko Euroopan talousalueen idea on se, että jokainen maa harjoittaa kurinalaista talouspolitiikkaa. Ei ole mitään järkeä

Kreikkalainen tragedia Lue lisää

Mihin Jungner kaatui?

Aamulehden toimittaja Taneli Heikka kysyi kolumnissaan  oikean kysymyksen:mihin Mikael Jungner kaatui? Hän myös vastasi:  Suomeen ei mahtunut mediajohtaja, joka avoimesti haastaa kilpailijoitaan väittelyyn ja sotkee alan  monopolien reviirejä. ” Kysymys on siis kovaakin kovemmasta  taistelusta vallasta ja  rahasta.Keskusta ja Kokoomus löysivät toisensa.Kyseessä oli reviiritaistelu, ja mitä poliittisin valinta, kun Lauri Kivinen valittiin uudeksi toimitusjohtajaksi. Ei mikään

Mihin Jungner kaatui? Lue lisää

Pyydä anteeksi, Timo Soini!

Timo Soini väittää blogissaan olleensa ainoa suomalainen meppi, joka käytti puheenvuoron parlamentin käsitellessä uuden komission valintaa. Ei pidä paikaansa, Timo!  Kyllä siellä minäkin pääsin ääneen, joten olet kyllä anteeksipyynnön velkaa. Timolla on paha tapa käyttää  ”Euroopan parlamentissa ”tupailtapuheenvuoro” vain omalle perussuomalaiselle kotikatsomolle ja lähteä sitten muihin hommiin. Ei siis ihme, ettei hän kuunnellut minunkaan puheenvuoroani. No, Timohan

Pyydä anteeksi, Timo Soini! Lue lisää

Vasemmisto harhapoluilla

Poliittisen lähihistorian kummallisimpia temppuja on ollut vasemmiston  perinteisen parlamentarismia korostavan linjan muuttuminen presidentin asemaa korostavaksi. Vasemmistoliitto ja Sdp ovat valitettavasti hupenevan kannatuksensa takia tarrautumassa  korostamaan presidentin asemaa, kun sillä on gallupeissa kansalaisten tuki. Vasemmistoliitto näyttää nyt olevan syvimmässä ”presidenttiuskossa”. Mitähän  mahtaa ent. Vasemmistoliiton puheenjohtaja ja perustuslakiasiantuntija Esko Helle  ajatella, sillä  hän on ollut yksi aktiivisimmista

Vasemmisto harhapoluilla Lue lisää

Miksi eduskunta pelleilee?

Mitä ihmettä tapahtuu Suomen eduskunnassa? Eduskunta on Suomen arvokkain foorumi, missä pitäisi käydä tärkeää yhteiskunnallista keskustelua. Eduskunnan puhemiehen äskeinen  vaali oli kuitenkin kaikkea muuta kuin arvokas. Jos kansanedustajat olivat tyytymättömiä  nykyiseen puhemieheen  Sauli Niinistöön, niin- siitä vaan- demokratiaan kuuluu vastahehdokas ja äänestäminen. Tyhjän äänestäminen ja pelleily ei kertakikkiaan ole eduskunnan arvon mukaista. Olen finanssikriisiä pohtivan valiokunnan

Miksi eduskunta pelleilee? Lue lisää

Naiset rakastavat Zapateroa

Täytyy tunnustaa, että  sosialidemokraateilla on viime vuosina ollut harvoja ilon hetkiä.Vaalit ovat menneet maassa kuin maassa kehnosti, ja oikeisto jyllää myös täällä Euroopan parlamentissa.  Hiljaisia signaaleja muutoksesta on kuitenkin ilmassa. Uuden viestin tuoja oli nykyisen EU:n puheenjohtajamaan Espanjan pääministeri Rodriquez Zapatero.Häntä oli ilo kuunnella keskiviikkona Euroopan parlamentissa.Siinä vasta mies ja sosialisti. Zapatero nosti esille esitellessään puheenjohtakauden ohjelmaansa Euroopan

Naiset rakastavat Zapateroa Lue lisää

Mielenkiintoiset kuulemiset

Komissaariehdokas  Catherine Ashton selvisi hyvin kolme tuntia kestäneessä meppien ”työhönottohaasttelussa”. Oikeistomepitkin esiintyivät varsin maltillisesti, vaikka etukäteen aikoivat puuttua Ashtonin menneisyyteen ja toimintaan ydinaseita vastustavassa kansalaisliikkeessä. Ilmeisesti  ko. mepit ovat tulleet jouluna järkiinsä, sillä ydinaseiden vastainen toiminta ei ole mikään nuoruuden synti , vaan kunnioitettavaa toimintaa tänäänkin. Obamakin on asettanut tavoitteekseen ydinaseettoman maailman. Ashton pysyi ”coolina”,

Mielenkiintoiset kuulemiset Lue lisää

Aseet tappavat

Milloinkahan sisäministeri Anne  Holmlund tunnustaa, että aseiden leviämisellä ja väkivallalla on selvä yhteys? Liian pitkään hän vain rauhoitteli  ja toisteli televisiossa amerikkalaisen Kansallisen Kivääriyhdistyksen ajatuksia, että ”aseet eivät tapa, ihmiset tappavat.” Mitä enemmän aseita, sitä enemmän väkivaltaa. Aseiden leviäminen on kuin korruptio. Jos niille annetaan kasvualustaa, niin ko. ilmiöiden  poiskitkeminen on erittäin vaikeaa, jopa mahdotonta.  Minullekin seliteltiin aluksi,että kansainvälistäkin hämmästystä

Aseet tappavat Lue lisää

Joulun rauhaa

Brysselissä on jouluinen tunnelma. Luntakin on satanut niin reippaasti, että kaduilla kuuluu valitettavan usein PAM ja osoittaunut hyväksi. Joulutauko on tarpeen, sillä kesäkuisten vaalien jälkeen elämä on ollut yhtä juoksua.Pidän tästä työstä, mitä voin tehdä äänestäjiltäni saamana luottamuksen perusteella.Tämä on mielenkiintoista ja haastavaa.   Eduskunnassa oli Euroopan parlementtiin verrattuna leppoisampaa  Toivotan kaikille lukijoilleni  Hyvää Joulua.  Tänä

Joulun rauhaa Lue lisää

Toveri paronitar ja joulupukki

Tunnetusti Euroopan parlamentti työskentelee viikon kuukaudessa Ranskassa Strasburgissa. Kaupunki on oikeutetusti Euroopan joulupääkaupunki. Strasburgin joulukoristeet ovat aivan omaa luokaansa. Täällä on erittäin kaunista ja tunnelmallista. Joulurauha on kuitenkin vielä kaukana, sillä  Strasburgin viikko on aina pakattu täyteen asiaa. Eilinen työpäivä venyi 14-tuntiseksi. Illalla kymmeneen saakka keskustelime ryhmässä  uuden ulkomisterin  Cathy Ashtonin kanssa.  Hän joutui illan

Toveri paronitar ja joulupukki Lue lisää

JSN:n arvostus palautettava

Julkisen sanan neuvosto JSN on äärettömän tärkeä. Median itsesääntely on tietenkin keskeistä, mutta on välttämätöntä, että on olemassa sellainen ”eettinen auktoriteetti ” kuten JSN. Lautakasajupakka on aiheuttanut turbulenssia Julkisen sanan neuvostossa, mikä johti arvostetun puheenjohtajan eroon. On äärimmäisen tärkeää, että JSN saadaan pikaisesti toimintakykyiseksi ja sen luottamus ja arvostus palautetuksi. Miksi JSN on tärkeä? Minusta

JSN:n arvostus palautettava Lue lisää

Korkea edustaja parlamentin syynissä

Lissabonin sopimus on nyt sitten voimassa. Korkeat virat on täytetty ja komissiokin valittu. Työkalut ovat siis olemassa. Tulosta pitää pian syntyä.EU:n kasvot ja ääni ulkomailla (sekä se kuuluisa puhelinnumero) on korkea edustaja eli ulkoministeri   Catherine Ashton (sd). Tänään ulkoasianvaliokunnan kuultavana ollut paronitar vaikutti vahvalta, mutta vaatimattomalta  toimeentarttujalta. Ulko-ja turvallisuuspolitiikan maailma on vielä erittäin miehinen, joten oli

Korkea edustaja parlamentin syynissä Lue lisää

Hyvin meni-paronitar Ashton!

Tänään oli ensimmäinen ”grilli”. Ulkoasianvaliokunnassa oli kuultavana   brittikomissaari Ashton – tuleva EU:n ”puhelinnumero” maailmalla. Hän siis vastaa kun Obama soittaa ja kysyy ”Euroopan mielipidettä”.  Näin teoriassa.Uskon, että paronitar Astonista tulee myös EU:n silmät, korvat ja miksei myös sydänkin. Hän vaikutti vahvalta pesoonallisuudelta ja kokoavalta voimalta, jonka tehtävänä on saada usein eripuraiset Eu-maat puhumaan yhdellä äänellä. Ainakin hänestä

Hyvin meni-paronitar Ashton! Lue lisää

Grillit on jo sytytetty

Yön yli nukuttuani uudet EU:n huippuvalinnat tuntuvat jo ihan hyviltä. Uusi neuvoston puheenjohtaja Herman van Rompuy on Bergian pääministeri, joka kirjoittaa japanilaisia haiku-runoja. Matalan profiilin pääministerin yhdeksi ansioksi katsotaan, että hän on on pystynyt pitämään koossa Belgian hallitusta peräti vuoden. Se onkin saavutus, mutta kertoo enemmän Belgiasta kuin Belgian pääministeristä. Rompuy (eli suomeksi Römpötti) on

Grillit on jo sytytetty Lue lisää

Finland O Points

 Voi,ei! EU:n johtajiksi haettiin vahvoja ja visionäärisiä eurooppalaisia, jotta Euroopasta- poliittisesti hiirestä -tulisi globaali leijona.EU-hiiri ei saanut takkia, mutta liivit tuli. EU:n presidentiksi valittiin hatusta Belgian pääministeri Herman Van Rompuy ja EU:n ulkoministeriksi tulee brittikomissaari Catherine Ashton.  Herman Kuka Rompuy tulee varmasti tutuksi ja Catherine Ashton  on nainen paikallaan, mutta kummallisia nuo nimitykset olivat.  Puhuuko

Finland O Points Lue lisää

Zeitgeist- ajan henki

 Täällä europarlamentissa  meillä on huomenna juhlaistunto Berliinin muurin murtumien muistoksi.Tilaisuudessa puhuu Tsekin entinen preidentti Vaclav Havel.Minulla on kotona aitoja palasia Berliinin muurista. Yhden kappaleen olen omin käsin muurista irroittanut .Virallinen Suomi taisi herätä muurin murtumiseen vasta silloin se oli jo tapahtunut, mutta monet esimerkiksik kirkon kautta kansalaisyhteiskunnassa DDR:ssa työskennelleet olivat varmoja tulevasta. SDP:lla ei ollut 

Zeitgeist- ajan henki Lue lisää

Ottaa päähän

Suomessa työttömyys kasvaa. Pitkäaikaistyöttömyyden torjuntaan ja katkaisuun käytettävät rahat ovat loppuneet jo aikoja sitten. Kuka kantaa vastuun pitkäaikaistyöttömyyden sosiaalisista vaikuksista? Miksi yksikään media ei kysy Kokoomukselta mitään, vaikka se voitti viime eduskuntavaalit nimenomaan vaatimalla työvoimapoliittisten rahojen leikkaamista? Kokoomushan tunnetusti voitti vaalit halvalla ”tempputyöllistämistä”koskevalla kritiikillään. Pitkäaikaistyöttömyyttä ei saa päästää kasvamaan, sillä sen alaspainaminen on hirvittävän vaikeaa.

Ottaa päähän Lue lisää

Huomiopolitiikkaa

Meppikollegat Ville Itälä ja Sirpa Pietikäinen ovat julkisesti paheksuneet, että Suomessa on nostettu esiin Paavo Lipposen nimi Eurooppa-neuvoston puheenjohtajaksi. Kuulemma se vaarantaa Olli Rehnin   mahdollisuuksia. Kyllä on mennyt Kokoomuksen ylimielisyys eli arroganssi pitkälle, kun heiltä pitäisi kysyä, ketä Euroopan sos.dem. puolue PES saa esittää EU:n uusiin johtotehtäviin. Meppien esityksen takana on joko ajatus siitä, että demarit

Huomiopolitiikkaa Lue lisää

Vaalivoittoja ennen tappioita

Kreikassa demarit saivat huikean vaalivoiton: kannatus kasvoi yli 10 prosenttia. Kreikkalaismeppien mukaan maassa vallitsi ”tyytymättömyysmyrsky” sikälaista hallitusta kohtaan ja ”tyytyväisyysmyrsky”  PASOKIA eli sikäläistä SDP:tta kohtaan. Myös Portugalissa demarit voittivat vaalit. Iloisia uutisia Saksan vaalitappion jälkeen ja lohdutusta ennen Englannin ja Unkarin vaaleja, jossa tulee myös tappioita. Tappiot ovat nyt demareiden eurooppalainen trendi. Irlannissa äänestettiin Lissabonin

Vaalivoittoja ennen tappioita Lue lisää

Hurjat vaali Saksassa

Juuri käydyissä Saksan vaaleissa suuret puolueet SPD ja CDU hävisivät ja pienet voittivat kuten demareista eronnut  die Linke, vihreät ja liberaalit. Suurista puolueista voittajaksi selviytyi se, joka hävisi  vähiten! Hirmuinen paradoksi. Onko tämä tulevaisuuden musiikkia myös Suomessa? Jos näin on, niin silloin Antti Kalliomäen ajatus ryhtyä rakentamaan jo nyt  demarien ja pienten puolueiden yhteistyötä oli aikaansa edelläoleva,

Hurjat vaali Saksassa Lue lisää

Samasta työstä,sama palkka, kaikissa EU-maissa

 Sosialidemokraattien ryhmäkokoukset täällä Euroopan parlamentissa ovat aika hurjia. Italialaiset ja espanjalaiset puhuvat pitkään ja lennokkaasti. Puhumisen suhteen stereotypiat toimivat, mutta muuten yksilöiden välillä on enemmän eroja kuin  eri maiden meppien välillä. Siis :täällä on jalat maassa olevia italialaisia ja hössöttäviä saksalaisia. Valitaanko portugalilainen Jose manuel Barroso komission johtoon vai ei?  Demariryhmä jakautuu kolmeen porukkaan: ei-,

Samasta työstä,sama palkka, kaikissa EU-maissa Lue lisää

Lobbaako hallitus Lipposta?

Blogin kirjoittamisessa on ollut pieni tauko, mutta nyt Lyyti alkaa kirjoittaa säännöllisesti. Olen myös uudistamassa kotisivujani. Brysselissä uuden homman aloittaminen on vienyt aikaa ja energiaa,mutta hyvin on selvitty. Europarlamentin byrokratia ei ole niin kauhea kuin on puhuttu-se on vielä kauheampaa, mutta hengissä ollaan- oikeastaan entistä ehompina, sillä vasen silmäni on operoitu.Näen nyt molemmilla silmillä kuin kotka.

Lobbaako hallitus Lipposta? Lue lisää

Pääsimme ydinvaliokuntiin

Istun nyt ensimmäistä kertaa omassa työhuoneessa täällä Euroopan parlamentissa. Kun aloitin tämän blogini kirjoittamisen, niin tietokoneen äät ja ööt olivat hukassa ja muutkin kirjaimet eri järjestyksessä, kuin mihin olin tottunut. Näppäimistö oli ranskalaisen mepin jäljiltä, joten ei muuta kuin vaihtoon. Se sujuikin nopeasti ja helpotti huomattavasti kirjoittamista. Olen ollut hiukkaisen huvittunut seuratessani  suomalaismedian havaintoja meppien

Pääsimme ydinvaliokuntiin Lue lisää

Ahtisaari oikeassa

Presidentti Martti Ahtisaari on paheksunut egyptiläisen isoäidin käännytystä epäinhimillisenä.Hän on täysin oikeassa. Lainsäädäntö ei monessa tapauksessa ole ihan  näin kireää ja epäinhimillistä, mutta tulkinnat näyttävät olevan sitäkin kovempia. Tietenkin laisäädännössä on vikaa, jos se mahdollistaa moiset tulkinnat. Perhekäsitettä olisi aika oikaista. Parastaaikaa on käynnissä tuskallisia oikeustapauksia, joissa nuorekkaat isovanhemmat yrittävät saada lastenlapsiaan huolettaviksi,  mutta turhaan. Lapset sijoitetaan mieluummin  muualle, jos omat vanhemmat ovat kykenemättömiä

Ahtisaari oikeassa Lue lisää

Täysi tohina päällä

Brysselissä on täysi tohina päällä, vaikka parlamentti aloittaa vasta 14.heinäkuuta. Oikeiston vaalieuforia on hieman laantunut, ja parasta aikaa neuvotellaan kiihkeästi  EU:n tulevasta suunnasta ja tyylistä. Ristiriita on aito ja todellinen. Kysymys on siitä halutaanko säilyttää konsensushenki vai tarvitseeko EU sittenkin aitoja ja näkyviä poliittisia ristiriitoja. Juuri nyt vaikuttaa siltä, että maltillinen oikeisto ei halua rakentaa EU:n tulevaisuutta ja

Täysi tohina päällä Lue lisää

Voittoja ja tappioita

  Eurovaalit olivat Suomessa populismin juhlaa.Onkohan ketään Suomen poliittisessa historiassa päästetty julkisuudessa niin helpolla kuin Timo Soinia? Ei vaihtoehtoa, ei vastauksia, ei ohjelmaa , vain tyhjää retoriikkaa.    Vasemmiston vaalitappiota siunaillessa on unohtunut, että Kokoomuskin hävisi Suomessa. Smile-you are in the EU – tyylin odotetiin Kokoomuksessa nostavan meppimäärän jopa viiteen.Muualla Euroopassa  oikeisto vahvistui , muutamissa

Voittoja ja tappioita Lue lisää

Kauhugalleria?

Mitähän Euroopan unionille mahtaa oikein tapahtua? Ennusteiden mukaan populistit ja ääriryhmät lisäävät kannatustaan sunnuntain eurovaaleissa. Euroopassa on nyt 30-luvun lamaan  verrattava taantuma: työttömien määrä nousee  27 miljoonaan. Lama ja poliittisen järjestelmän toimimattomuus on vaarallinen yhdistelmä. Entisissä Itä-Euroopan maissa nousee uusi oikeisto.Italiassa Berlusconin hallitus on kaikkea muuta kuin rakentava voima Euroopassa. Eikä vasemmistosta ole Euroopan eheyttäjäksi

Kauhugalleria? Lue lisää

Soinin-Pöntisen linja

Euroehdokas Pöntisen Helsingin Sanomissa ollut vierasvihaa lietsova vaalimainos tuskin oli  Pöntisen oma juttu. Se oli Kokoomukselta jälleen kerran mainostoimistovetoinen vaalijippo. Jokin aika sitten Kokoomus vaati maahanmuuttopolitiikan tiukentamista hyötyäkseen perussomalaisten nostattamassa mielialasta. Sitten pistetään Pölhö-Pöntinen asialle avoimella maahanmuuttajavastaisella puheenvuorolla. Ja sitten astuu ”kaikkien äitien ihannevävy” Katainen nuhtelemaan Pöntistä, että ”noin ei saa sanoa, vaikka sanotkin sen,

Soinin-Pöntisen linja Lue lisää

Sähköä ilmaa -postikortit kiertoon!

 Kotisivullani-viereisessä  palkissa- on Jope Ruonansuun tekemä ja Lasse Lehtisen käsikirjoittama radiomainos. Pistäkääpä kiertämään! Myös sähköiset postikortit ovat levittämistä varten.Lähettäkää niitä ystäville ja tutuille! Sähköinen kampanjointi on helppoa ja hauskaa. Eikä maksa paljon! Mukavaa on myös ihmisten kohtaaminen kasvokkain. Olin aamulla jo kahdeksan korvilla Helsingin rautatieasemalla demarien vaalikopissa  keittelemässä hesalaisille aamukahvia ja jakamassa vaalimateriaalia.  Kiirettä oli, mutta ihmiset

Sähköä ilmaa -postikortit kiertoon! Lue lisää

Mistä tunnet sä vaalien lähestyvän?

Vaalien lähestymisen huomaa ainakin siitä, että keskustalainen ympäristöministeri  Paula Lehtomäki puhuu Kollajan  rakentamisesta ,ja Kokoomus vaatii maahanmuuttopolitiikan tiukentamista.  Kokoomus  yrittää  soitella perussuomalaisten sielun kieliä , ja keskusta vetoaa peruskannattajiinsa vanhoilla vaaliteemoilla. Kylätiellä on muuten hiljasta, niin hiljaista. Olen kiitollinen siitä, että eräs fiksu henkilö kysyi viime sunnuntaina vaalitilaisuudessa, että mikä  se on  se meppi. Meppi on suomalainen lyhenne kirjainyhdistelmästä

Mistä tunnet sä vaalien lähestyvän? Lue lisää

Barroso vaihtoon!

Mistä pitäisi puhua Suomessakin vielä ennen europarlamentin vaaleja? Tietenkin komission kokoonpanosta ja uuden komission puheenjohtajasta. Miksi? Siksi että komissio on yksi maailman vaikutusvaltaisimmista instituutioista. Se on EU:n ”hallitus”, jonka ”pääministeri” on ollut viimeiset viisi vuotta Jose Manuel Barroso. Suomessa on syytä kysyä: miksi niin monet  johtavat suomalaispoliitikot pääministeri Matti Vanhasta myöten ovat antaneet varauksettoman tukensa

Barroso vaihtoon! Lue lisää

Olen ehdokas numero 168

Aamulla ulkoasianvaliokunta vieraili tasavallan presidentti Tarja Halosen luona. Keskustelimme presidentti Medvedevin vierailusta,  Afganistanin tapahtumista ja maailman tilasta ylipäätään. Kun astelin sisään presidentin linnaan, kuulin koululaisjoukon takanani kysyvän opettajaltaan – minua osoittaen, että onko tuo se Halonen… Vähän samanlainen tapaus sattui muutama viikko sitten Lappajärvellä. Olin Pohjanmaan sos.dem. piirin piirikokouksessa kuntoutuskeskus Kivitipussa. Tulin tilaisuuteen ajoissa, joten minulle jäi aikaa

Olen ehdokas numero 168 Lue lisää

Iloista Vappua-eteenpäin EU!

Jäsenyys Euroopan unionissa on Suomelle erittäin tärkeä asia.Se on  huomattavasti tärkeämpi kuin vielä  jäsenyysneuvottelujen aikana kuvittelimme. Mikä on tärkeintä EU:ssa? Ilman muuta rauha, vaikka sitä sanaa ei mainita yhtään kertaa valtioneuvoston eduskunnalle antamassa EU-selonteossa. Havainnon teki tulevaisuusvaliokunnassa kuultavana ollut tohtori  Aufferman Turun kauppakorkeakoulusta.No, ymmärrettävää, rauha on tänään itsestäänselvyys.Vai onko? Mikä on tänään tärkein asia Euroopan

Iloista Vappua-eteenpäin EU! Lue lisää

Olemme olleet oikeassa-valitettavasti!

Uusimpien ennusteiden mukaa Suomen talous heikkenee ja lama pitkittyy. Työttömyys saattaa kasvaa yli 100 000 hengellä.  Hallitus on väittänyt, että Suomen budjetti on eräs Euroopan elvyttävimmistä. Näin ei todellakaan ole.  Se vähäinenkin elvytys aloitettiin liian myöhään. Moni ”kurki ehti kuolla, ennenkuin suo tuli sulaksi” eli monet terveet yrityksen ovat ehtineet jo kaatua. Tänään aamulehdessä Tampereen

Olemme olleet oikeassa-valitettavasti! Lue lisää

Missä EU – siellä haetaan ratkaisuja!

Muinoin sanottiin: mitä ylioppilaat tänään, sitä kansa huomenna.Nyt voisi sanoa, että mitä kansalaisliikkeet tänään, sitä maailman mahtavat huomenna. Mellakoinnit, kyynelkaasut ja pönöttävät  pääministerien perhekuvat täyttävät tv-ruudut  huipppukokousten aikana, mutta kulissien takana vaikuttavat myös erilaiset kansalaisliikkeet.Ne  ovat pystyneet muuttamaan maailmaa ja ajattelua merkittävästi. Erilaisten sosiaalifoorumien yms. vaikutus maailmanpolitiikan esityslistaan on häkellyttävä.  Esimerkiksi  maailman 20 suurimman talousmahdin kokous

Missä EU – siellä haetaan ratkaisuja! Lue lisää

Monimutkaista, mutta totta

Eduskunnassa on  tällä viikolla useita mielenkiintoisia tapahtumia. Keskiviikkona presidentti ja nobelisti Martti Ahtisaari pitää eduskunnassa puheen, jonka sisältöä odottelen mielenkiinnolla. Tosin itse tapahtumanakin se kannattaa noteerata, sillä parisen vuotta sitten oli puhemiesneuvostossa kuumaa keskutelua sitä, voiko ylipäätään kukaan muu kuin kansanedustaja tai ministeri puhua eduskunnan suuressa salissa. Itse ajoin voimakkaasti ajatusta, että kaikkein merkittävimmät puhujat  kuten

Monimutkaista, mutta totta Lue lisää

Väärin ja kohtuutonta

Fortumin johdon palkitsemiskäytännöt ovat loukanneet ihmisten oikeudentuntoa. Herrojen palkitsemiseksi kehiteltiin niin monimutkaiset palkitsemisjärjestelmät, että loppujen lopuksi niitä ei ymmärtänyt kukaan. Ne valahtivat huippupoliitikkojen ja hallintoneuvostojen läpi kuin kuuluisa vesi hanhan selästä. Pyörityksessä ovat nyt pari entistä demariministeriä ja nyt ministerit Pekkarinen ja Häkämies. Minua on henkilökohtaisesti kohdannut syrjässäolemisen armo; en ole ollut niissä pöydissä, joissa

Väärin ja kohtuutonta Lue lisää

Ihminen ja markkinoiden vapaus

Pentti Haanpään novellissa todetaan, että ”syvällisiä kokemuksia, sano akka kun suohon putos”. Globaali finanssakapitalismin kriisi on nyt turhankin ”syvällinen kokemus” koko maailmalle. Kriisi on globaali ja todistus siitä kuinka jokainen maa on kytköksissä toisiinsa. Suosta noustaan myös yhdessä -tai sitten ei. Toinen vaihtoehto on käpertyminen, nationalismi ja protektionismi. Siitä nousevat ääriryhmät ja talouden kriisin lisäksi

Ihminen ja markkinoiden vapaus Lue lisää

Yks kakkaa, kanankakkaa

Suomessa tartutaan tabuihin. Vihdoinkin. Salmonellaepidemia todistaa, että jotain on mätää niin Suomen kuin EU:n valvonnassa, jos Suomeenkin tuotava rehu aiheuttaa salmonellaepidemian. Valvonnan pitää olla tiukkaa tuotantoketjun alkupäässä, jottei yksittäisten kanojen perässä tarvitse juosta. Ministerien selitykset kyselytunnilla olivat yhtä kanankakkaa. Ihmettelen myös, miksi EVIRAn tiedot vaihtelevat päivästä toiseen. Ei hyvä. Samaa kanankakkaa ovat myös selittelyt ,

Yks kakkaa, kanankakkaa Lue lisää

Onko taivaassa vaaleja?

Olla ehdokkaana EU-vaaleissa ei ole ihan yksinkertainen juttu. Koko maa on vaalipiirinä ja meikäläisen omasta mielestäni suurena pitämää 50.000 euron vaalibudjettia monet muut ehdokkaat pitävät naurettavan pienenä. Rahan kerääminen tuntuu ylivoimaiselta urakalta. Myös aikataulun laatiminen on lähes ”mission impossible”, mahdoton tehtävä Perhesopuakin vaalikamppailu koettelee. Sunnuntai aamuna sanoin miehelleni Sepolle: ”Koeta kestää. Voi olla, että nämä

Onko taivaassa vaaleja? Lue lisää

Lordi Orwell on täällä

Lordi Orwell kääntyilee haudassaan, sillä Suomen politiikka on nyt yhtä suurta paradoksia. Kun hallitus lupasi laskea ruuan arvonlisäveroa, ruuan hinta kääntyi nousuun. Suomessa on viime kuukausina ruuan hinta noussut nopeimmin Euroopassa. Nyt hallitus saa aikaan ryntäyksen eläkkeelle, vaikka ajatus on pidentää työuria. Kaikki mahdolliset eläkkeellepääsyväylät otetaan nyt nopeasti käyttöön , ennenkuin hallituksen eläkeleikkuri astuu voimaan.

Lordi Orwell on täällä Lue lisää

Ovelaakin ovelaa- kunnilla teetetään likainen työ

Viikon uutisia tulevat olemaan Lex Nokia ja päätelmät pari päivää kestävästä riihestä, jossa hallitus tarkastelee vaalikauden puolivälin tuloksia ja miettii,miten tästä eteenpäin. Jos vihreät äänestävät Lex Nokiaa vastaan,edessä on hallituskriisi. Jos pari kolme vihreää kansanedustajaa äänestää vastaan, hallituselämä jatkuu ennallaan. Jos nyt oikeasti ajateltaisiin Suomen selviytymistä, niin puolivälitarkastelu tarjoaisi mahdollisuuden hallituspohjan laajentamiseen ja uuden alun

Ovelaakin ovelaa- kunnilla teetetään likainen työ Lue lisää

Alaston totuus

Ministeri Suvi Linden sanoo tämän päivän Aamulehdessä: ”Yritys voi vaatia työntekijäänsä vaikka riisumaan alasti…Nämä ovat kaikki sallittuja”. Se on siinä- arvomaailma, jonka pohjalle Lex Nokia on rakennettu.Äänestän sitä vastaan ensi keskiviikkona. Aika alaston totuus. Matti Vanhasen hallituksen arvot ja tyyli paljastuvat vähitellen. Eilen puolustuspoliittisen selonteon yhteydessä ministeri Kari Häkämies sanoi rehellisesti, että nyt eduskunnan käsittelyssä

Alaston totuus Lue lisää

Taantuma synnyttää taantumusta

Terijoki-meininki jatkuu. Nuori opetusministeri Henna Virkkunen jatkaa Jyrki Kataisen törkeilyä Hesarin viikkoliitteessä: hänen mukaansa Sdp ja Vasemmistoliitto ovat katkerien ihmisten puolueita. Odotan, että pian joku sanoo, että vasemmistolaiset ovat rumia ja haisevat. En muuten usko, että lausahdukset ovat sattuman sanelema juttu. Kokoomuslaisethan kävivät opiskelemassa sikäläisen veljespuolueensa republikaanien pressaehdokkaan Mc Cainin törkykampanjaa. Tulokset näkyvät. Taantuma synnyttää

Taantuma synnyttää taantumusta Lue lisää

Uusia syntejä ei anneta anteeksi

Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen pyysi Terijoki-puheitaan anteeksi. Luterilaisen opin mukaan anteeksi saa, jos pyydetään. Laillisen oppositon nimittäminen ”maanpettureiksi” on yleistä Zimbabvessa, Venäjällä ja Kiinassa, mutta ei Suomessa. Valitettavasti varapuhemies Koskinen ei antanut minulle puheenvuoroa eduskunnan kyselytunnilla. Olisikin kysynyt opetusministeri Henna Virkkuselta: ” Onko hallitus tietoinen Siilinjärven koululaitoksen historian-ja yhteiskuntaopin opetuksen hälyttävän heikosta tasosta…” Anteeksi en

Uusia syntejä ei anneta anteeksi Lue lisää

Ei ole Kataisesta talouden talvisodan Tanneriksi

Puheenjohtaja Jyrki Katainen puhuu syvenevästä kriisistä talouden talvisotana. Arvioon voi yhtyä. Senjälkeen hän moittii oppostiota (Turun sanomat 3.2.) Terijoen porukaksi, ”joka tarjoaan vain Otto Ville Kuusisen propagandahallituksen auttavaa kättä”. Kokoomuksen puheenjohtajan kataisen puheet olivat historiattomia ja loukkaavia. Ei ole Kataisesta talouden talvisodan Tanneriksi, kansankunnan eheyden hengen luojaksi. Sosialidemokraatit ovat oppotiossa olleet oikeassa ja johdonmukaisia. Hallitus

Ei ole Kataisesta talouden talvisodan Tanneriksi Lue lisää

EU-vaalit 2009!

Euroopan parlamentin vaalit pidetään Suomessa 7.6.2009. Olen vaaleissa ehdokkaana ja tarvitsen lisää innokkaita tukijoita auttamaan voitokkaan vaalityön tekemisessä! Liity tukiryhmääni tästä!

EU-vaalit 2009! Lue lisää

Yksikin voi olla oikeassa

Eero Heinäluomann analyysi Vanhasen hallituksen talouspolitiikasta aamun televisiossa oli erittäin terävä. Kyllä minäkin olen seurannut silmät pyöreinä ministerien miljardien heittelyä. On todellista oikeistolaista jakopolitiikkaa luvata työnantajille kansaneläkemaksun poisto ja synnyttää – hupsista vaan-uusi miljardiaukko budjettiin. Muistaako vielä kukaan, että vielä kesällä aivan ylivoimainen kansantalouden taakka-pitkälläkin tähtäimellä- olisi ollut vajaat 100 miljoonaa maksanut ilmainen lasten päivähoito,

Yksikin voi olla oikeassa Lue lisää

Kriisihallitus

Suomi on kriisissä. Yritykset toisensa jälkeen irtisanovat ja lomauttavat. Työttömyys kasvaa. Kriisitietoisuus on heikko, sillä keskiluokka ei vielä koe asemaansa uhatuksi. Vielä muutama kuuukausi sitten oppostion puheet leimattiin pelotteluksi. Nyt hallitus itse korjaa ennusteitaan aina vaan huonompaan suuntaan. Ehdotin viime viikonvaihteessa kriisihallitusta, jossa olisivat ainakin nykyiset päähallituspuolueet sosialidemokraateilla täydennettynä. Ministeri Katainen vastasi hieman oudolla tavalla-

Kriisihallitus Lue lisää

Armotonta menoa

Jos eduskunnassa debatin tuoksinassa kansanedustajalta-joko tahallaan tai vahingossa lipsahtaa sanat, että edustaja valehtelee, napsahtaa heti puhemiehen huomautus. Niinpä tavaksi on tullut sanoa esimerkiksi, että edustaja käyttää totuutta säästeliäästi. Pääministeri Matti Vanhanen ja valtiovarainministeri Jyrki Katainen käyttävät totuutta todella säästeliäästi väittämällä, että Vanhasen hallitus ei tee leikkauslistoja. Hallitus ei tee, mutta pakottaa kunnat tekemään leikkauslistoja. Lopputulos

Armotonta menoa Lue lisää

Saimme Uuuden Vuoden tervehdyksenä mobiilipostia Kittilästä. Kuva oli epäselvä, mutta lähettäjä tuttu. Kummastusta herätti, sillä kittiläläinen ystävämme oli juuri edellispäivänä valittanut, että hän ei osaa lähettää edes tekstiviestiä. Yllätys paljastui. Asialla oli ollut Piko, Karjalan karhukoira. Piko(1,8 v.) oli saanut käpäliinsä emäntänsä kännykän ja niinpä Jaakonsaaret saivat Ouluun ihan mobiilipostia. Pikon emäntä totesi myöhemmin, että

Lue lisää

Vielä kerran Nobelista

Kansanedustaja Ilkka Kanerva sai lauantain Uutisvuodossa naurajat puolelleen toteamalla, kuinka demarit kihisevät raivosta Ahtisaaren saadessa Nobelin rauhanpalkinnon. Sen voisi kuitata vitsiksi, mutta jostain kummallisesta syystä huhu demarien katkeruudesta Ahtisaaren Nobelista leviää. Uutisvuoto oli vain piste iin päälle. Muutama puolueemme jäsen onkin jo soittanut, ja kysynyt, mistä ihmeestä oikein on kysymys? Kokoomuksen puoluetoimiston Likaisen työn osasto

Vielä kerran Nobelista Lue lisää

Itsenäisyys on vaikuttamista

Itsenäisyysjuhlien vaikuttavin kokemus oli – ei Linnan juhlat, vaan Raahen Merikadun koulun itsenäisyysjuhla, jossa olin veteraanien ja nuorten edessä pitämässä itsenäisyysjuhlan puhetta. Pääviestini oli, että itsenäisyys on vaikuttamista.Puolueettomuutta tai liittoutumattomutta ei yksinkertaisesti enää ole ,ei uusien eikä vanhojenkaan uhkien edessä. Lintuinfluenssalle, aidsille tai terrorismille ei voi sanoa- kiitos ei, ette saa tulla tänne- olemme puolueettomia,

Itsenäisyys on vaikuttamista Lue lisää

Mitä ihmettä, Alex Stubb?

Ulkoministeri Aleksander Stubbin mielestä esimerkiksi työllisyys EI kuulu lähestyvien EU-parlamenttivaalien keskustelunaiheisiin Mitä ihmettä? Eivätkö juuri EU:n kilpailukyvyn kasvattaminen ja sisämarkkinoiden toimivuuden lisääminen ja sitä kautta työllisyyden parantaminen kuulu juuri EU:n ydintehtäviin?Työllisyydestä riippuu myös eurooppalaisten hyvinvointivaltioiden tulevaisuus eli lapsiperheiden ja ja vanhusten palvelut, mitä myös olivat Stubbin Ei-toivotulla keskustelulistalla. Hallituksella on oudon epäkypsä suhtautuminen Euroopan unioniin:

Mitä ihmettä, Alex Stubb? Lue lisää

Temput ja kirput

Kokoomus voitti viime eduskuntavaalit kahdella asialla: tasa-arvotupolla ja ”tempputyöllistämisen” kritiikillä. Tupoa ei tullut puhumattakaan tasa-arvoisesta palkkaratkaisusta: sen tietää terveydenhuollon väki nyt kukkarossaan. Entä ne kuuluisat ”temput”? Ensiksi hallitus leikkasi työvoimapoliittisia toimia eli tukityötä ja koulutusta.Nyt näitä parjattuja ”temppuja” joudutaan lisäämään, kun työttömyys lähtee kasvamaan. Kokoomuksen vaalivoitto oli siis rakennettu valheille, mikä ei ole uutta auringon

Temput ja kirput Lue lisää

Mainetta tuli, mutta kunnia meni

Valtiovarainministeri Jyrki Katainen on viime päivinä hymyillyt onnellisena ”Euroopan parhaimman valtiovarainministerin” tittelistä. Kuitenkin samana päivänä, kun mainetta tuli, meni kunnia. Nimittäin Katainen päätyi ottamaan valtiolle lainaa 2 miljardia euroa!!! Valtio siis velkaantuu,työttömyys kasvaa ja inflaatio laukkaa.Ja niin paljon kun Katainen on opettanut, että valtion-kuten kotitalouksienkin- tulojen ja menojen pitää olla tasapainossa. Johtopäätökseni on: joko Financial

Mainetta tuli, mutta kunnia meni Lue lisää

Amerikan terveiset

Minullakin on nyt unelma, joka ei ole höttöä, vaan verta ja lihaa : Barack Obama. Oli mukava seurata maailman ensimmäisiä globaaleja vaaleja, jossa tosin vain amerikkalaisilla oli äänioikeus. Koko maailma- muuutamaa dikatuuria lukuunottamalla-seurasi vaaleja.Jopa Iranin presidentti onnitteli vastavalittua Obamaa. Maailman mahtavinta valtiota johtaa nyt kosmopoliitti, ihminen joka pystyy tarkastelemaan Yhdysvaltoja myös ulkopuolelta. Amerikkalaiset, mutta myös

Amerikan terveiset Lue lisää

Kuulehan Maria G!

Eilinen eduskunnan puhemies Sauli Niinistön haastattelu TV:ssa oli mielenkiintoinen. Niinistö sanoi aivan selvästi, että hallitus ja Katainen ovat peitelleet lähestyvän taantuman syvyyttä. Siis kunnallisvaalitaktisesti, lisään minä.Niinistö oli muutenkin arvoissaan oikeassa ja niin demaria, niin demaria, että luulisi jo demarienkin uskovan omiin analyyseihinsa. Eilisiltana TV:uutisissa puolestaan puolueemme varapuheenjohtaja Maria G. oli pohjanoteeraus opettaessaan Erkki Tuomiojaa tyylillä:

Kuulehan Maria G! Lue lisää

Torjuntavoitto vai murskatappio?

Torjunhyvintavoitto vai murskatappio? Murskatappio tuli kaupungeissa, mutta koko maassa selvittiin hopeasijalle. Puheenjohtaja Jutta Urpilaista on turha syyttää: hän pärjäsi erittäin hyvin kaikissa vaalikeskusteluissa ja veti muutenkin vaalikampanjan mallikkaasti. Minusta Urpilainen pärjäsi paremmin kuin Lipponen aikoinaan ensimmäisissä vaalikeskusteluissa , mutta ajanhenki-Zeitgeist- ei nyt suosinut sosialidemokratiaa eikä nuorta naista puheenjohtajana. Minua jäi kaivelemaan monien ikäisteni naisten suhtautuminen

Torjuntavoitto vai murskatappio? Lue lisää

Vapaat, mutta ei reilut vaalit

Jos Suomessa olisi ulkomaisia vaalitarkkailijoita, he sanoisivat lähestyvistä Suomen kunnallisvaaleista suurinpiirtein samoin kuin Venäjän vaaleista: vapaat , mutta ei reilut. Tähän lopputulokseen on pakko tulla , kun seuraa vaikkapa Oulun tai Helsingin lehtiä.Ilmoittelusta päätelleen ehdokkaina on vain kokoomuslaisia. Kokoomusehdokkailla on käsittämättömän paljon -rahaa. Se tietenkin luo myös mielikuvaa, että heillä on myös ”hyviä tyyppejä”, joita

Vapaat, mutta ei reilut vaalit Lue lisää

Korhonen Kalevaan!

Arvostettu Financial Times julkaisi viime keväänä Suomi-liitteen, jossa Suomi maalattiin todella mustanpuhuvin värein. Kouluammuskelu ja vihoviimeiset Lapin Kansa-tapahtumat ovat vahvistaneet kuvaa maasta, jossa on väkivaltaa ja suvaitsemattomuutta. Ei hyvä. Pohjois-Suomella olisi nyt tuhannen taalan paikka murtaa tuo maine ja tulla luovan luokan kotipesäksi! Kaleva hakee päätoimittajaa, joten kannattaisi nyt valita Johanna Korhonen Kalevan päätoimittajaksi.Se olisi

Korhonen Kalevaan! Lue lisää

Miinuspisteitä

Olen saanut paljon kielteistä palautetta alleolevasta blogista ” Koulumurhaajien maa”. Kiitos niistä. Hämmästelen, että niin monet ovat sanoneet motiivikseni ns. poliittiset irtopisteet. En todellakaan hae irtopisteitä vaatimalla ministeri Holmlundia kantamaan poliittista vastuuta. En tarvitse niitä, ja tiesin jo etukäteen saavani tästä enemmänkin miinuspisteitä. Asioista on kuitenkin voitava puhua myös periaatteelliselta kannalta. Mitä poliittinen vastuu oikeasti

Miinuspisteitä Lue lisää

Koulumurhaajien maa?

Suomen suurimman lukion ,Tikkurilan lukion rehtori Risto Väyrynen kirjoitti välittömästi Kauhajoen traagisten koulusurmien jälkeen ja vaati, että käsiaseille on Suomessa saatava täyskielto.Tavallinen ihminen ei tarvitse käsiasetta mihinkään järjelliseen toimintaan. Olen samaa mieltä. 23.9.2008. Tuskan päivä. Onko Suomesta tulossa koulumurhaajien maa? Onko todellakin niin kuten ministeri Holmlund , että poliisi sai ennakolta tiedon netissä olleista uhkauksista

Koulumurhaajien maa? Lue lisää

Stubb oikealla asialla

Esitin pari vuotta sitten turvallisuuspoliittiset selonteot korvattaviksi ketteremmällä tavalla: vuosittain eduskunnalle annettavilla tiedonannoilla tai selonteoilla, sillä neljässä vuodessa selonteoille oli tapana käydä niinkuin Eino Leinon runossa Lapin kesästä, jossa ”ukoiksi harmaantuvat jo sylilapset”. Selonteot tuppasivat nimittäin harmaantumaan eli vanhentumaan jo valmistelun aikana. Sain niskaani kaikki pääministeri Vanhasta myöten.Erityisen vihainen oli silloinen puheenjohtaja Heinäluoma. No,lauantaina saman

Stubb oikealla asialla Lue lisää

Hirmumyrsky Kainuun yllä

Eduskunnan syysistuntokausi alkoi myrskyisissä merkeissä. Suomen yli pyyhkii metsäteollisuuden hirmymyrsky, jonka merkitystä esimerkiksi Kainuulle ei voi mitata millään ”richterin”asteikolla. Lehtien levikit laskevat ja sanomalehtipaperin kysyntä maailmalla laskee. Pakkauspaperin ja monen muun metsän tuotteen kysyntä sensijaan nousee.Metsästä tehdään jopa lääkkeitä! Herroja vuorineuvoksia voi kyllä syyttää, ettei pitkiä valoja ole pistetty tarpeeksi ajoissa päälle. Pohjoisen metsävyöhykkeen merkitys

Hirmumyrsky Kainuun yllä Lue lisää

Venäjä,Venäjä,Venäjä

Suomessa on ylikorostettu muuttumattomuutta. Jopa silloin kun Neuvostoliitto hajosi ja Baltian maat liittyivät Euroopan Unioniin ja Natoon, Virallinen Totuus antoi ymmärtää, että lähiympäristössä ei ole tapahtunut muutoksia, jotka aiheuttavat linjantarkistuksia. Tällä perusteella esimerkiksi eduskunnan puhemiesneuvostossa päätettiin selonteon käsittelypaikaksi ulkoasianvaliokunnan sijasta puolustusvaliokunta, joka vesitti mm.ulkoasianvaliokunnan Venäjää koskevan lausunnon, jossa Venäjää arvioitiin -sanoisinko- realistisesti. Ystävien kesken voi

Venäjä,Venäjä,Venäjä Lue lisää

Mitä vihreät ajattelevat?

Vuosikymmen sitten olisi paheksuttu suunnattomasti, jos sisäministeriön kansliapäälliköksi olisi esitetty sotilasta. Jokin aika sitten myös puolustusministeriön kansaliapäälliköksi nimitettiin sotilas, mikä jokin aika sitten olisi ollut täysin sopimatonta, koska nimenomaan puolustusministeriön kansliapäällikkyys oli itsestään selvästi siviilin paikka.Suomesta on tulossa sotilaiden Suomi. Ymmärrän erittäin hyvin presidentti Tarja Halosen närkästyksen. Mitähän mahtavat vihreät ajatella, kun porvarihallitus syrjäyttää naisen

Mitä vihreät ajattelevat? Lue lisää

Veropohja rapautuu kovaa vauhtia

Vanhasen-Kataisen lääke kaikkiin vaivoihin ovat verohelpotukset. Työn verotusta pitääkin keventää, mutta mitä tapahtuu veropohjalle ,kun puun saatavuus, maatalouden kannattavuus- kaikki ratkaistaan verokevennyksillä? Aina kun joku työryhmä istuu, lopputuloksena on ehdotus -veroporkkanoiksi. On vakavasti syytä olla huolissaan hyvinvointiyhteiskuntaa uhkaavasta veropohjan rapautumisesta. Opposition kannattaisi laskea porrarihallituksen aikana ehdotetut verohelpotukset yhteen. Sen rinnalla esimerkiksi ilmainen lasten päivähoito olisi

Veropohja rapautuu kovaa vauhtia Lue lisää

Konsensus?

Suomen ulkopolitiikan vahvuus on myös ongelma. Oli suorastaan huvittavaa kuulla parlamentaarisen seurantaryhmän puheenjohtaja Juha Korkeaojan lausuntoa, kuinka heti työn alussa seurantaryhmä päätti pyrkiä konsensukseen. Siis: ensiksi päätetään olla yksimielisiä ja sitten keskustellaan ja etsitään perustellut. Sellaisessa ilmapiirissä ei kansalaiskeskustelua synny eikä vaikeita asioita pystytä käsittelemään. Saksassa samaan aikaan aloitettiin laaja turvallisuuspoliittinen keskustelu ihan toisella tavalla.

Konsensus? Lue lisää

Terveiset Pohjois-Saksasta Kielin viikolta, jossa pohdimme parlamentaarikkojen voimin Itämeri yhteistyötä. Ei todellakaan ole mikään uutinen, että Itämeren tila on hirveä, mutta uutinen on, kuinka paljon meren tilasta on todella hyvää tutkimustietoa. Suomi saastuttaa Itämerta asukasta kohden eniten- kiitos maatalouden päästöjen, mutta pahimmat likaajat määrällisesti ovat Puola ja Pietari. Oli kiva olla pitkästä aikaa saksankielisessä seminaarissa.

Lue lisää

Kelpo vai Kelmi?

Historiallisen ikävä eduskunnan kevät on päättynyt vaalirahoitukseen liittyvissä sekavissa tunnelmissa . Kun on koko aikuisikänsä yrittänyt todistaa, että ei tämä politiikka mitenkään erityisen likaista ole, niin nyt se on todistettu: aika likaista on. Lordi Orwell taisi kääntyä haudassaan , kunKeskustan puoluesihteeriksi valittiin kaikesta huolimatta Jarmo Korhonen, uuskorsimolainen,jolle on vakiintunut lempinimi Kelmi. Sdp:n puoluesihteeriksi valittiin myös

Kelpo vai Kelmi? Lue lisää

Nouseeko nationalismi?

Mitä yhteistä on Irlannin kansanäänestyksellä ja suomalaisella vaalirahoitusjupakalla, jossa pääosaa näyttelee KMS eli Kehittyvien Maakuntien Suomi? No, ensituntumalta ei mitään, mutta sittenkin: molemmissa jylläsivät liikemiehet ja nationalismin virus, jota ei saa päästää epidemiaksi. Irlannin kansanäänestyksessä olivat asialla suurliikemiehet ja äärinationalistinen Sinn Fein -puolue. Iltapäivälehdet olivat Ei-linjalla ja lietsoivat pelkoja irlantilaispoikia houkuttelevasta eurooppalaisesta armeijasta, abortista jne…

Nouseeko nationalismi? Lue lisää

Hurja muutoksen nälkä nosti Jutan

Sdp:n Hämeen puoluekokouksessa oli merkittävä uusi tunnelma: hurja muutoksen nälkä ja siitä kumpuava voimaantuminen.Tämä tunne nosti Jutta Urpilaisen Sdp:n uudeksi puheenjohtajaksi. Muistelen italialaisen sosiologin Fransesco Alberonin verranneen joukkoliikkeen syntymistä tunneilmiönä rakastumiseen. Jotain sellaista oli Hämeenlinnan puoluekokouksessa. Alberoni myös totesi, etteivät yksilöt, eivät edes suuret johtajat,synnytä joukkoliikettä, vaan joukkoliike on hiljaisena muhimassa ja se nostaa yksilön

Hurja muutoksen nälkä nosti Jutan Lue lisää

Talous-ja rahaliitto KEMU

Liekö koskaan Suomen politiikassa ollut tilannetta , jossa hallitus vaatimalla vaatii välikysymystä. Nyt on. Keskustassa halutaan siirtyä yhä enemmän haisevassa vaalirahoitusjupakassa syytetystä syyttäjäksi. Tietenkin kohteena olisi ay-liike, jonka anteliaasta vaalirahoituksesta ei ainakaan minulle ole tietoa. Suomea jäytävän poliittisen kriisin takana on Keskustan talous ja rahaliitto KEMU, joka on rankkeerannut etupäässä Keskustan kansanedustajat runsaalla vaalitulella. Lähes

Talous-ja rahaliitto KEMU Lue lisää

Eerolla vauhti päällä

Viikovaihteen Ilta-Sanomissa oli iso juttu, jossa Eero Heinäluoma esitti Sdp:n tuleviksi pressaehdokkaiksi Suvi-Anne Siimestä tai Ilkka Kantolaa. Sain heti muutaman tekstiviestin, jossa kysyttiin, että käydäänkö sdp:ssä todella noin surkeaa poliittista keskustelua. Vastailin, että hyviä nimiä nämä Siimes ja Kantola, mutta eiköhän kyse ole enemmänkin kevyestä kevätkeskustelusta kuin vakaasta harkinnasta.Siimestä Eero sanoi kunnioittavansa itsenäisenä ajattelijana. Hienoa

Eerolla vauhti päällä Lue lisää

Pelottavaa

Tulin valituksi vuonna 1979 eduskuntaan eli ensi keväänä tulee mittariin 30 vuotta Suomen kansan edustajana. Tuntuu kuin nyt eläisin kansanvallan surullisinta aikaa. Julkisuuteen piirtyy kuva toinen toisiin seksuaalisesti ahdistelevista kansanedustajista, jotka odottavat pääsyä ulkomaille katselemaan hotelleista aikuisviihdettä. Vakavampi asia on tietenkin vaalirahoitussotku. Sotkuakin vakavampi asia on esimerkiksi pääministerin kertomus, ettei hän tiennyt , mistä vaalirahat

Pelottavaa Lue lisää

Oikea vai vasen?

Olen viimeiseen saakka vältellyt kommentoimasta vaalipiiritoverini Matti Ahteen kantoihin, koska yleensä saman vaalipiirin saman puolueen edustajien erimielisyydet tulkitaan ”riitelyksi” tai ”kilpailuksi”. Viime lauantain Kalevassa oli Matin analyysi poliittisesta tilanteesta, jota on kuitenkin pakko kummentoida. Kalevan mukaan Matti niputti yhteen Nato-keskustelun ja pyrkimykset presidentin valtioikeuksien kaventamiseen(Tennilä tekee samalla tavalla) ja syytti kokonaisuudesta Kokoomuksen oikeistolaistumista.Politiikassa saa näköjään

Oikea vai vasen? Lue lisää

Onko EU:n kulta- aika ohi?

Tänään on Eurooppa-päivä. Minulla on mahdollisuus puhua iltapäivällä Oulun kävelykadulla Rotuaarilla. Paikka on tärkeä, sillä juuri Rotuaarilla minut usein pysäytetään ja kysytään, että oletko ollut siellä Euroopassa. Vastaan aina, että täällähän sitä ollaan -Oulussa keskellä Eurooppaa. Kuulemma juuri Irlannissa ja Suomessa koetaan, että Eurooppa on on siellä jossain- Brysselissä. Päivän kysymys on: onko Euroopan integraation

Onko EU:n kulta- aika ohi? Lue lisää

Loistokasta sosialidemokratiaa

Sdp:n puheenjohtaja Eero Heinäluoma soitteli suomalaisten sielunkieliä vappuna Nato-asialla.No,paremman puutteessa sekin käy. Kummallista vain, että väistyvä puheenjohtaja sitoo kuukauden kuluttua valittavan uuden puoluejohdon niinkin pitkäksi aikaa kuin seuraavaksi vaalikaudeksi. Melkoista Nato-intoilua. Nato-allergialle pitäisi pian löytää antihistamiinia. Viime viikkoina Sdp pn sanonut EI valtiosäännön uudistamiselle, EI vaalilainsäädännön uudistamiselle ja EI Nato keskustelulle. Puheenjohtajakamppailu on sensijaan kansalaisten

Loistokasta sosialidemokratiaa Lue lisää

Eki inspiroi nuoria

Näin viime yönä unta, että viimeisessä äänestyksessä sdp:n puheenjohtajaksi vastakkain olivat Erkki Tuomioja ja Jutta Urpilainen. Sitä en kerro, miten tuo äänestys päättyi, mutta jännittävää oli, sillä uneni ovat tupanneet toteutumaan.Molemmat unessani viimeiseen äänestykseen päässeet ehdokkaat ovat samanhenkisiä, kansainvälisiä ja pystyviä luotsaamaan Sdp:n uuteen nousuun. Paavo Lipposen mielestä ehdokkaan tulisi olla nuori ja nainen. Minun

Eki inspiroi nuoria Lue lisää

Opportunismia-hyi!

On merkillistä, että Sdp:n puheenjohtajakandidaatit eivät uskalla Tuomiojaa lukuunottamatta ottaa selvästi kantaa parlamentarismin puolesta, kun valtiosääntöä ryhdytään hiomaan. Mikä ihme sosialidemokraatteja riivaa? Parlamentarismi ja eduskunnan aseman vahvistaminen ovat olleet Sdp:n Iso linja , oikea sydämenlyönti. Muistan erään jo edesmenneen akateemikko Oiva Ketosen esseen, jossa hän sanoi kunnioittavansa sosialidemokraatteja juuri siksi, että puolue on puolustanut eduskuntaa

Opportunismia-hyi! Lue lisää

Jotain reilua sentään

Sdp:n puheenjohtaja -”road show” piipahti lauantaina Oulussa.Tein havainnon, että kaikki puheenjohtajaehdokkaat-piispa Ilkka Kantolaa lukuunottamatta- tulivat ja menivät samalla koneella… Entäpä, jos olisi sattunut onnettomuus? Puheenjohtajaksi olisi ollut pakko valita piispa. Reilu Suomi-tunnuksella puoluekokoukseen valmistautuva puolue voi siis luottaa, että joku jossain on sentään reilu… meinaan Yläkerran Ukko, kun ei asettunut ex-paimenen eli piispan tukimieheksi. Puheenjohtajakiertue

Jotain reilua sentään Lue lisää

Uussuomettumista

Olin kaksi vaalikautta eli 8 vuotta eduskunnan ulkoasianvaliokunnan puheenjohtaja. Nyt olen jäsen samaisessa valiokunnassa, jota johtaa Kokoomuksen kansanedustaja Pertti Salolainen. Meillä on Salolaisen kanssa muutakin yhteistä( ei tekstiviestejä), sillä perustimme Salolaisen kanssa joskus 80-luvun alussa eduskunnan luonto-ja ympäristöryhmän. Vähän ihmettelin arvostamani kollegan Lauantaiseurassa esittämiä käsityksiä Venäjästä ja Natosta. Salolainen oli kauhistunut Venäjän Nato-suurlähettilään Dmitri Rogozinin

Uussuomettumista Lue lisää

Hullut päivät

Ainakin Oulussa, Helsingissä, Turussa, Tallinnassa ja Moskovassa ihmiset ovat kulkeneet tämän viikon ihan hulluina keltaiset kassit kädessä. Politiikan Hullut päivät päättyivät puolestaan ulkoministeri Ilkka Kanervan eroon ja Aleksander Stubbin nousuun parrasvaloihin. Stubbin kehmisessa (johon itsekin olen osallistunut) on jo kuuluisa mopo karannut käsistä.Näin tapahtui Ilkka Kanervankin kehumisessa -ja nyt arvostelemisessa. Kanerva- ja Stubb -hypen takana

Hullut päivät Lue lisää

Tekikö Kanerva ”sarkozyt”?

Sosialidemokraattien olisi oppositioaikana mahdollisuus miettiä syntyjä syviä kuten esimerkiksi parlamentarismin tilaa Suomessa. Minulla on se vahva tunne, että politiikan pöytätavat, moraali ja hygienia ovat jo pitkään olleet muuttumassa tältäkin osin sekavaan suuntaan. Miten muuten on mahdollista, että opposiitokansanedustaja Kimmo Kiljusesta on tulossa hallituksen neuvonantaja ETYJ:n vaalitarkkailuun liittyvissä asioissa. Eli oppositiokansanedustajasta tulee osa hallituksen valmistelukoneistoa! No,

Tekikö Kanerva ”sarkozyt”? Lue lisää

Fossiilien päästöt

Ulkoministeri Ilkka Kanerva on pyytänyt anteeksi sopimatonta käytöstään. Luterilaisen uskonkäsityksen mukaan anteeksi annetaan, kun sitä pyydetään. Ja mehän olemme maailman luterilaisin kansa. Siis, saat anteeksi,Ile!Toistaiseksi. Luterilaisuus ei ulottune kuitenkaan armottomaan politiikkaan.Teologisesti niin pitäisi olla, mutta arki on rujompaa.Mitenkähän Kanervan ympärillä vellova kohu vaikuttaa Kokoomukseen? Aikoinaan puhuttiin Kokoomuksesta kykypuolueena. Se on nyt todistettu: kykyä on. Kataisen

Fossiilien päästöt Lue lisää

Korhosen komia profiili

Ennen sitä sanottiin pelin politiikaksi, nyt avoimuudeksi ja ”kentän kuulemiseksi”. Kysymykseni on: onko puolusihteeri Jarmo Korhonen Keskustan kenttäväen vihainen ääni hallituksen politiikkaa vastaan vai onko Korhosen komia profiili harkittua politiikkaa kerätä niin tyytäväisten kuin tyytymättömienkin äänet Kepun laariin. Tiedä häntä, vet svansen, sanoi aikoinaan Pertti Paasio. Veikkaan aitoa tyytymättömyyttä.Onhan se käsittämätöntä, ettei hallituksen politiikassa ole

Korhosen komia profiili Lue lisää

Nauloja aluepolitiikan arkkuun

Keskustajohtoisesta Matti Vanhasen hallituksesta näyttää tulevan aluepoliittinen hirviö. Sanon tämän ilman oppositioretoriikkaa. Enää ei voi puhua heikoista signaaleista, vaan rankan luokan teoista.Viimeinen naula aluepolitiikan arkkuun tulee olemaan hallituksen suunnitelmat muuttaa yliopisto- ja ammattikorkeakoululaitoksen rakennetta. Ainakin Oulun yliopiston rehtori Lauri Lajunen on ollut kauhuissaan. Kemijärvi, puutullit, kuntien ongelmat-luettelo on aluepoliittisesti vaikuttava. Voi sitä metelin määrää, jos

Nauloja aluepolitiikan arkkuun Lue lisää

Sympaattista ja karmaisevaa

Eilisessä A-talkissa sdp:n puheenjohtajaehdokkaat Filatov, Kumpula-Natri, Urpilainen ja Tuomioja esiintyivät kaikki hyvin js rennosti ja täynnä D-vitamiinia. Tästä kampailusta tulee hyvä ja Sdp:tta vahvistava! Sain eilisestä sekä omasta maanantain aamu -TV:n esiintymisestä paljon palautetta. Eräskin puoluetoveri kirjoitti, että taas on kiva olla demari. Tämän aamun Demarin päätoimittajan vihaa puhkuva pääkirjoitus meitä ”lausuntoautomaatteja” kohtaan oli sensijaan

Sympaattista ja karmaisevaa Lue lisää

D-vitamiinia

Eero Heinäluoman luopuminen oli valtiomiesluokan teko, sillä monesta- vielä itsellenikin jäsentymättömästä syystä- poliittinen tilanne oli ajautunut Sdp:n kannalta huonoon kierteeseen. Tunnelma alkoi olla että tehtiinpä Heinäluoman johdolla niin tai näin , niin aina väärinpäin. Nyt on kenttä avoin ja kaikki kyvyt esiin. Myös neuvoa-antavat on syytä ottaa, kun jäsenäänestystä ei enää voi tulkita ketään vastaan

D-vitamiinia Lue lisää

Harmittavaa

Jutta Urpilainen ei valitettavasti lähde kieltämättä kovaan kisaan haastamaan Eero Heinäluomaa. Harmi, sillä Jutasta olisi voinut tulla Sdp:n Jyrki Katainen. Jutasta tulee hyvä varapuheenjohtaja, jonka kannattaa paneutua kunnolla ulko-ja turvallisuuspolitiikkaan sekä talouspolitiikkaan. Liekö varapuheenjohtajasta koskaan kuitenkaan tullut puheenjohtajaa, mutta kyllä Jutassa on ainesta. Näillä näkymillä Heinäluoma ja Tuomioja tulevat käymään mielenkiintoisen ja uskon, poikkeuksellisen asiapitoisen

Harmittavaa Lue lisää

Voimaantukaamme

Erkki Tuomiojan käynnistämä keskustelu puolueen puheenjohtajan valitsemisesta jäsenäänestyksellä on Suomea kohtaavista globaalihaasteista kenties pienin, mutta monella tavaa kiinnostava. Ideaa on kannattanut jo Keskustan Vanhanen , Kokoomuksen Sarkomaa ja kristillisten Räsänen. No, tässä kannatuksessa on toki havaittavissa vähän leniläisiä piirteitä :”kannattaa kuin naru hirtettyä…” Keskustelu jäsenäänestyksestä on ehdottomasti hyvä. Kannatan myös sitä. Voisiko Oulun piiri olla

Voimaantukaamme Lue lisää

Järkyttävää ”uudistumista”

Valitettavasti minun pitää jatkaa ”itseruoskintaa” ja ”oman pesän likaamista”. (Näillä ilmaisuillahan demariväkeä kannustetaan sisäiseen keskusteluun).Näissä keskusteluissa on jo nyt sanat ”uudistua” ja ”uudistus” sanottu niin monta kertaa, että jos tuo ”uudistus”-sanan sanomista olisi seurannut pienikin teko,niin uudistumista olisi jo tapahtunut. Uudistuminen on teonsana eli verbi, ei nimisana tai lappu , joka liimataan minkätansa tekosen päälle.

Järkyttävää ”uudistumista” Lue lisää

Hyvä idea-Reilu-projekti yhä tarpeen

Kansanedustaja Erkki Tuomioja on tänään ilmoittautunut Sdp:n puheenjohtajakilpaan, mutta ensiksi mahdolliseen jäsenvaaliin. Idea on kannatettava. Oikeastaan kaikki ajatukset, jotka inspiroivat ja aktivoivat jäsenkuntaa ovat tervetulleita. Neuvoa-antava jäsenkysely voidaan suorittaa joko erillisenä tai puoluekokousäänestyksen yhteydessä. Olisi jymy-yllätys, jos puoluehallitus suostuisi jäsentiedusteluun. Kun en siihen usko, ehdotan edelleen Kimmo Kiljusen johtamaa ReiluSDP-projektia, jota ollaolevassa blogissani kuvaan.

Hyvä idea-Reilu-projekti yhä tarpeen Lue lisää

Reilu SDP?

Näihin aikoihin kokoontuvat Sdp:n suuret piirit päättämään tulevasta puoluekokouksesta. Sitten on pienten piirien rääppiäiset. Kaikki tapahtuu kuten ennenkin ,vaikka esimerkiksi Antti Kalliomäen työryhmä arvosteli juuri tästä puolueen sisäistä demokratiaa.Kyllä Erkki Tuomioja tekee Sdp:lle palveluksen yrittämällä jälleen kerran rikkoa tuon ikivanhan ja ummehtuneen kaavan. Eki näyttää strarttaavan lauantaina Kouvolassa. Toivottavasti hän on tosissaan. Tulevan puoluekokouksen tunnuksena

Reilu SDP? Lue lisää

Hyvät työt tehty?

Vuoden hyvät työt on sitten tehty, jos partiolaisen ohje- tee hyvä työ päivässä-pitää edelleen paikkansa. Keräsin Sepon kanssa Kuusamon Talvijärveltä uuden vuoden ilotulituksen tuomat roskat. Kyllä useita satoja raketinjäännöstä, pulloa yms. tuli pelastettua jäämästä kalastajien verkkoihin tai muutoin pilaamasta ympäristöä.Motiivina oli hyväntekemisen ohella reipas hyötyliikunta kirpeässä pakkasessa. Samaisella järvellä autoin myös venäläisrouvaa, joka kupsahti kumoon

Hyvät työt tehty? Lue lisää

Hyvää Joulua!

Tuntuipa hyvältä lukea Museokadun seinään kiinnitetty mainos:” Aito Väinämöisenkadun joulupukki: lihava ja laulava”. Joulu on niin armollinen kristikansan juhla, että joulupukki saa olla -lihava. Maailman luterilaisimman maan marketin kassajonossa eräs äiti puolestaan huokasi -ilmeisesti kyllästyneenä joululauluihin:” miksi jouluun sekoitetaan kaikki jeesukset. Annettaisiin sen olla lasten juhla”. Armollista Joulua kaikille. Kristittyä joulua virsineen kaikkineen saa ja

Hyvää Joulua! Lue lisää

Sitra kansainväliseen syyniin

Aamuisessa Sitran hallintoneuvoston kokouksessa käytiin tuulettava keskustelu , joka päätyi esityksestäni, että Sitrasta tehdään uusi kansainvälinen arvio. Näin selvitetään juurta jaksain toiminta-ajatus, toiminnan fokusointi ja avoimuus. Edellinen kansainvälinen arviointi on tehty vuonna 2001 ja sen pääsuositus oli silloin hajauttamisen sijasta keskittyminen tiettyihin ohjelmiin. Fokusointia onkin harjoitettu yliasianmies Esko Ahon johdolla kiitettävästi ja nyt on uuden

Sitra kansainväliseen syyniin Lue lisää

Nyt ei kenenkään tarvitse enää sanoa, ettei Natosta ole saatavilla tarpeeksi informaatiota. Perjantaina julkistetaan suurlähettiläs Sierlan kokoama tuhti tietopaketti ja parasta aikaa makustellaan vastaavaa UPIn julkaisua. Eikä siitä ole kuin runsas vuosi kun vaatimukseni kunnollisesta NATO selvityksestä kohtasi ankaraa vastustusta erityisesti sdp:n sisällä. Nyt näitä selvityksiä on kaksi. Puheenjohtaja Eero Heinäluoma on esittänyt, että EU:n

Lue lisää

”Mikä ei tapa, vahvistaa”

Sain tänään Hesarin Jyri Raiviolta tulikivenkatkuisen kritiikin Sitra-blogistani.Kiitos siitä.On ihan oikein vaatia todisteita ja vedenpitävyyttä blogeissakin, mutta tarkkuutta on syytä vaatia toimittajiltakin.En ole syyttänyt ketään, kuten allaolevasta blogista jokainen voi lukea, vaan kerroin, että minua on Sitran sisältä pyyydetty kysymään, josko väitteissä on perää. Korkeat johtajat niin Sitrassa kuin muuallakin saavat korkeaa palkkaa osaamisestaan, mutta

”Mikä ei tapa, vahvistaa” Lue lisää

Itsenäisyysjuhlista ankeaan arkeen

Itsenäisyyspäivän jälkeen heti perjantai aamuna kello 8.30 on Sitran hallintoneuvoston ylimääräinen kokous. Tarkoitus on saada selvitys Hesarin paljastamista Sitran herrojen touhuista. Vähän venäläiseen malliin johtajat ovat lähteneet ”yrittäjiksi” isolla pääomalla ja tietenkin hyvillä liksoilla. Minua on pyydetty myös kysymään, mitä Esko Aho ja Kari Tolvanen tekivät takavuosina Irkutskissa. Käytössään heillä oli yksityiskone ja matka maksoi

Itsenäisyysjuhlista ankeaan arkeen Lue lisää

”Lunastimme kalliilla, möimme halvalla”.

Eilen saivat ensi-iltansa Raja 1918 ,elokuvaTali-Ihantalan taistelusta sekä Tuntematon sotilas Suomen Kansallisteatterissa. Kaikki sama iltana. Todellista historian siipien suhinaa. Olin katsomassa elokuvaa Raja 1918. Puhutteleva filmi, mutta keskustelua eniten tulee aiheuttamaan nuoren sukupolven versio Tuntemattomasta. Eräs Tuntemattoman uuden tulkinnan johtopäätöksistä on karmaiseva:” Lunastimme kalliilla, möimme halvalla”. Melkein ennustan, että tulevien vuosien Iso Keskustelu-aivan oikein- tullaan

”Lunastimme kalliilla, möimme halvalla”. Lue lisää

Historiallinen petos?

Aikoinaan OYS:ssa (Oulun yliopistollisessa sairaalassa) tehtiin työelämän kehittämisprojekti, joka kuului työministerinä käynnistämääni laajaan työelämän kehittämisohjelmaan. Tulos oli OYS:n osalta synkkä: henkilöstön normaalia suuremmat sairaspoissaolot johtuivat työpaikan yleisestä hässäkästä. Uutta teknikkaa oli tullut ovista ja ikkunoista, eikä koulutukseen ollut aikaa. Lääkärit syyttivät hoitajia ja hoitajat lääkäreitä ,ja kaikki väsyivät.Siitä on vajaat kymmenen vuotta, mutta hässäkkä taitaa

Historiallinen petos? Lue lisää

Vallankumous

Aikalaisen on aina vaikea tunnistaa syviä muutosvirtoja eläessään keskellä niitä. Kun melkein kaikki serkkuni muuttivat 60-ja 70-lukujen taitteessa Ruotsiin, en ymmärtänyt silloin, että kysymys oli maailmanennätysluokkaa tapahtuvasta rakennemuutoksesta. Kun huomasin 90-luvun alussa Oulun keskustan liikehuoneistojen tyhjentyvän, en heti ymmärtänyt, että tulossa on Euroopan taloushistorian syvin lama. Mitä nyt tapahtuu? Terveydenhuollon uhkaava lakko ja tehyläisten päättäväisyys

Vallankumous Lue lisää

Vastakkainasettelun aika on tullut!

Vastakkainasettelun ajan piti olla ohi, mutta nyt se on oikeasti tullut! Koko porvaririntama on nyt tehyläisiä vastaan, vaikka koko oikeistohallituksen olemassaolo perustuu Kokoomukselle vaalivoiton tuoneeseen palkankorotuslupaukseen terveydenhuollon ammattilaisille. Porvarihallituksen on hyvä tietää, että sosialidemokraattien varaan ns.pakkolakia ei voi rakentaan. Vastakkainasettelua rakennetaan myös kauppa-ja teollisuusministeri Mauri Pakkarisen toimesta, kun hän jälleen kaivoi esiin Vuotoksen ja Kollajan

Vastakkainasettelun aika on tullut! Lue lisää

”Totuuren saa aina sanua”

”Totuuren saa aina sanua”, sanoo eteläpohojalaane. Ministeri Paula Risikko on sieltä ja sanoi ”totuuren” perjantaina eduskunnassa: ”Älkää yrittäkö pyristellä irti tästä!” Sanat oli osoitettu vasemmistolle, joka pakkolain lähetekeskustelussa epäili, tokko pakkolaki auttaa TEHYn lakkouhan edessä. Nimittäin palkkakiista on ratkaistavissa neuvottelemalla ja – rahalla, mutta millään pakkolailla ei irtisanoutunutta sairaanhoitajaa voi saada töihin. Paitsi tehoton, pakkolaki

”Totuuren saa aina sanua” Lue lisää

Rappeuttavaa

Pohjois-Pohjamaa on maailman keskustalaisin alue. Se on kansalaisten vaaleissa ilmaisema tahto, joten pulinat pois. Se ei kuitenkaan oikeuta syrjimään muita niin totaalisesti kuin Oulun läänissä tehdään.Se on myös koko maakunnan kannalta rappeuttavaa: fiksut ihmiset eivät edes hae virkoja syrjimisen pelosta. Nyt avoinna olevaan maakuntajohtajan paikkaan ehdottomasti pätevin hakija on tohtori Maire Mäki. Häntä ei kutsuttu

Rappeuttavaa Lue lisää

Mörkö se astui piiriin

Olisiko Suomessa jo aika oppia ”lukemaan” Venäjää? Eihän kukaan hermostu Yhdysvaltain suurlähetystön kakkosmiehen tai -naisen puheista, että nyt Washington ja Bush puhuvat.Miksi hyppiä seinille Venäjän suurlähetystön kakkosmiehen seminaaripuheista? Noottien aika on ohi. Venäjälläkin on monenlaisia mielipiteitä, ja jokainen tietää,että venäläisessä retoriikassa Nato ja paha, mutta vain retoriikassa, sillä yhteistyö Venäjän ja Naton kanssa sujuu ihan

Mörkö se astui piiriin Lue lisää

Tehy on tosissaan-hyvä niin.

Tehy on tosisaan. Joukkoirtisanoutumiset ovat väistämätön työtaistelutoimenpide, sillä muuten sairaanhoitajat velvoitettaisiin suojelutyön perusteella töihin . Näin kävi edellisen lakon aikana. Tehyllä on vielä kansalaisten tuki, mutta pian voi tuuli kääntyä ja ihmiset alkavat pelätä ja surra omasta ja läheistensä puolesta. Mielenkiintoista on nähdä, kuinka kauan Kokoomuksen ”tuki ”säilyy. Ovatko porvarit valmiita lisäämään valtion budjettiin palkankorotuksiin

Tehy on tosissaan-hyvä niin. Lue lisää

Aasia opettaa

Tulevaisuusvaliokunnan matkalla Aasiaan meille oli käydä köpelösti. Etelä-Koreassa isännät olivat saaneet jostain käsityksen, että olemme Nokian perustajia tai vähintään johtoon kuuluvia. Meiltä udeltiin Nokian tulevaisuuden suunnitelmia siinä määrin, että piti oikein tiedotteella selvittää, että olemme vain kansanedustajia ,tosin Nokialandista. Aasia opettaa ainakin sen , että Japani, Kiina, ja Korea ovat ja tulevat olemaan maailmantalouden vetureita

Aasia opettaa Lue lisää

Innovaatioiden ihmemaat

Parasta aikaa pakkailen matkalaukkua, sillä sunnuntaina on lähtö Japaniin, Etelä-Koreaan ja Macaoon. Matkalle lähtee Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta ja kohteena tämänhetkisen maailman ydin: Aasia. Sieltä tulevat talouskasvu ja innovaatiot, mitkä pitävät Suomenkin talouden liikkeessä. On aika hurjaa, että viisimiljoonainen Suomen kansa on pysynyt osaamisvetoisen talouskasvun hurjassa vauhdissa mukana. Osaamisvetoinen talous edellyttää jatkuvaa uudistumista. Tämä ei koska vain

Innovaatioiden ihmemaat Lue lisää

Elämä pelissä

Minuakin pyydettiin Elämä Pelissä ohjelmaan, mutta kohteliaasti kieltäydyin. Tänään on kaimani Liisa Hyssälä ohjelmassa, ja Liisan tuntien : kannattaa katsoa. En kuitenkaan malttanut olla testaamatta Elämä pelissä -menetelmällä omaa tulevaa elinkääni ja yllätys, yllätys: elän testin mukaan 88.3 -vuotiaaksi, joten tämä täti ainakin testin mukaan jaksaa heilua vielä kauan. Ihan höpö, mutta terveellinen testi, sillä

Elämä pelissä Lue lisää

Masennus iski

Eduskunnassa budjettimaraton on täydessä vauhdissa. Porvaririntama näyttää yhtenäiseltä, mutta aika ponnettomalta. Ministeriaitiossa istuva Katainen on ilmiselvästi väsynyt ja pääministeri Vanhasenkin vauhti näyttää hiipuneen, mutta BZ ja erityisesti kokoomuksen rivikansanedustajat jaksavat heilua. Eero Heinäluoma on ottanut oppositiojohtajan roolin luonnikkaasti, joskin Sdp:ssa voisi olla Heinäluoman lisäksi muitakin ”puhuvia päitä”. Sekin on nyt sitten tutkittu, että keskiviikko on

Masennus iski Lue lisää

Häkämyrkytys

Luin puolustusministeri Jyri Häkämiehen Washingtonissa pitämän puheenvuoron. Tyrmistykseni oli suuri: länsirintamalla ei sanottukaan mitään uutta. On pakko jälleen kerran ihmetellä, miksi keskustelu ulko-ja turvallisuuspolitiikasta on niin mahdottoman kireää. Kun on kysymys ulko-ja turvallisuuspolitiikasta, osa poliitikoista varmasti nukkuu yönsäkin kuin Mustanaamio: toinen silmä auki. Moni on saanut häkämyrkytyksen. Ymmärrän sotien sukuvolvien kielteisen reaktion: Karhua ei saa

Häkämyrkytys Lue lisää

Schröder vai Al Gore?

Heidi Hautalassa– arvostamassani kansanedustajassa, on 90 prosenttia viisautta ja 10 prosenttia vainoharhaa. Jälkimmäiselle puolelle kallistui hänen viimeisin puheenvuoronsa, jonka mukaan Paavo Lipposesta on tulossa Suomen Gerhard Schröder. Entäpä jos Lipposesta onkin tulossa Suomen Al Gore? Historia näyttää.

Schröder vai Al Gore? Lue lisää

Kokoomuksen värisuora-hot air?

Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen on oikeassa vaatiessaan ulko- ja turvallisuuspolitiikan maallistamista. Olen samaa mieltä: uudessa maailmassa er0 ulko-ja sisäpolitiikan välillä on käytännön arjessa olematon. Ulkopoliittisessa keskustelussa on vanhastaan yksi paha valuvika: konsensuksen vaatiminen etukäteen. Toivottavasti uuden selonteon valmistelussa ei sorruta siihen.Tottakai tavoitteena tulee olla yhteisymmärrys. Se on pienen maan vahvuus, mutta jos vaaditaan etukäteen konsensusta,

Kokoomuksen värisuora-hot air? Lue lisää

Miten olisi-Puolue?

Suomessa on käyty kepeä kesäkeskustelu aiheesta Pitääkö Sdp:n muuttaa nimeään Suomen Sosialidemokraattisesta puolueesta Suomen Demokraattiseksi puolueeksi. Sana ”sosiaali” kuulemma on niin vanhanaikainen. Samasta syystä Virossa karsastettiin jopa sanaa sosiologia, kertoi virolainen professori Marju Lauristin hieman huvittuneena vuosikymmen sitten. Olen uudistaja, en säilyttäjä, mutta tällä kertaa en todellakaan usko, että nimen muutoksella saadaan mitään oleellista uutta

Miten olisi-Puolue? Lue lisää

Vallankumous vai taantumus?

En todellakaan ihmettele, miksi ihmiset ovat kyllästyneitä politiikkaan ja puolueisiin.Otetaan esimerkiksi veropolitiikka.Veropoliittisen taiston tuoksinassa ei todellakaan tiedä, kumpi voittamassa: vallankumous vai taantumus? Koko viime vaalikauden Kokoomus oppositiosta käsin kiitteli hallituksen veropolitiikkaa- ja osa demareista narisi vastaan-, kun hallitus määrätietoisesti alensi tuloveroja. Nyt kun Kataisen johdolla palkansaajan verotus pikemminkin kiristyy, pitäisi demarien tietenkin oppositiossa kiittää Kokoomusta

Vallankumous vai taantumus? Lue lisää

Kiitos Yle!

Televisiota kannattaa seurata myös kesällä. Myöhään tiistaina löysin todellisen helmen: dokumentin Muistoja uima-altaan reunalta, joka kertoi toisen maailmansodan tapahtumista ja Wienissä toimineen, juutalaisten uimaseuran Haboahin jäsenten kohtaloista. Dokumentti oli niin vaikuttavaa menneisyyden kerrontaa, että jo senkin takia lupamaksu kannatti ja kannattaa maksaa. Vain saksalaiset ovat kunnolla paneutuneet menneisyytensä pimeään puoleen. Sieltä on kotoisiin tuo sanahirviökin;

Kiitos Yle! Lue lisää

Vaikenija Vanhanen

Joku viisas on sanonut, että tämän päivän vihreät ovat eilisen demareita. Ensikuulemalta ei mitenkään erityisen syvälliseltä kuulostava mietelmä tuntuu sittenkin osuvalta , kun kuuntelee oikeusministeri Tuija Braxia. Hän on tiukimmin puolustanut pääministeri Matti Vanhasen ministereilleen antamaa lausunto-ja kommentointikieltoa. Braxin tiukka linja hämmentää ainakin perusteluiltaan. Brax on perustellut useaan otteeseen, että nykyhallituksella on ”sama julkisuuslinja kuin

Vaikenija Vanhanen Lue lisää

Lisää kilpailua,please!

Ruokakori on Suomessa Europan kolmanneksi kallein. Ilman Lidlin mukanaan tuomaa kilpailua ruokakori olisi vieläkin kalliimpi. Kun asuminen maksaa maltaita eivätkä palkatkaan ole eurooppalaisessa vertailussa hääppöisiä, ei suomalaisessa elintasossa ostovoimalla mitattuna ole paljon kehumista. Kesälomalla oleva Ria-avustajani soitti Saksasta. Hänellä on kello, joka pysähtyi pari kuukautta sitten. Kellon puhdistus olisi helsinkiläisen kellosepän arvion mukaan maksanut 100-150

Lisää kilpailua,please! Lue lisää

Vaalivalheita

Kokoomus veti äänestäjiä nenästä, sanoi ex-kansanedustaja Maija Rask eilisessä Helsingin Sanomissa. Maija tarkoitti kuuluisaa tasa-arvotupoa. Samaisessa Hesarissa paljastui toinenkin Kokoomuksen vaalivalhe: ”tempputyöllistäminen”, joka oli -kieltämättä tehokas -vaalivalhe. ”Elämäni lähti suorastaan rakettimaiseen nousuun”, sanoi Helsingin sanomissa tukityöllistetty Ari-Pekka Lautaoja. Pitkäaikaistyötön Ari-Pekka Lautaoja oli saanut asukastalonmiehen pestin työttömille järjestetyn työnhakukurssin kautta. Voi hyvä Jumala kuinka paljon Kokoomus

Vaalivalheita Lue lisää

Ihmeiden aika ei ole ohi

Viime kesänä koin ihmeen: Oulun kauppatorilla puistonpenkillä istuneet miehet pysäyttivät ja pyysivät minua kertomaan EU:n syntymässä olevasta perustuslaista.Se on tasan tarkkaan ainoa kerta, kun kansalainen kysyi kansanedustajalta jotain EU:n perustuslaista. Eduskuntavaalitkin on käyty välillä, mutta tuon vuoden takainen tapahtuma on jäänyt ainutkertaiseksi. Juhannuksena syntyi sopu.Ihmeiden aika ei siis ole ohi. Sopimuksesta tuli hiirenliivit, mutta haastavissa

Ihmeiden aika ei ole ohi Lue lisää

Luonnon kirjaa selaamaan

Kansanedustaja Juha Mieto tiedusteli, että ehtiikö kansanedustaja Jaakonsaari ollenkaan viettää kesälomaa. Vastasin hänelle,että kyllä ehtii, sillä Oulun vaalipiiri on sellainen Kepulandia, ettei kutsuja kesäjuhliin demareille juuri tule.– Mieto vastasi, että ”Kurikkahan tulloo…” Ensimmäisinä kansanedustajavuosina asia tietenkin harmitti,sillä ilo ja intohimo ilosanoman levittämiseen oli ylitsevuotava, mutta sitten siihen tottui ,ja nyt näkee jo ”boikotin” valoisan puolen.

Luonnon kirjaa selaamaan Lue lisää

Todellinen uhka Iijoella

Kuunnellessani tänään pääministerin haastattelutuntia vakuutuin lopullisesti, ettäKollaja nousee korkealle politiikan esityslistalla. Sen vahvisti tänään Kalevassa myös voimaministeri Paavo Väyrynen. Ja miksi ei nousisi, onhan Kollajan ja Vuotoksen rakentamisesta päätetty kahden päähallituspuolueen Keskustan ja Kokoomuksen puoluekokouksissa!Lisäksi hallitusohjelmassa on luvattu lisätä ”tuntuvasti vesivoimaa”. Pääministeri Matti Vanhanen heittäytyi tietämättömäksi siitä, vaatiiko Kollaja Koskiensuojelulain purkamista vai vesilain muuttamista. Vanhanen

Todellinen uhka Iijoella Lue lisää

Jättilobbaus alkamassa

Tänä iltana Pohjolan Voima järjestää Pudasjärvellä tilaisuuden, jossa voimayhtiö kertoo YVA-menettelystä eli ympäristövaikutusten arvioinnista Iijoen jatkorakentamisen suhteen. Ensinnäkin: YVA on viranomaismenettelyä, joka kuuluu Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskukselle eikä voimayhtiölle. Toiseksi: eikö hallitusohjelmassa vihreiden vaatimuksesta haudattu vesivoiman lisärakentaminen? Kolmanneksi: alueella on käynnissä Iijoen ympäristö-ohjelman 3.vaihe, joka tähtää nousukalan saamiseksi Iijokeen ja muutenkin alueen virkistyskäytön lisäämiseen. Hankkeeseen ovat sitoutuneet

Jättilobbaus alkamassa Lue lisää

Tapasin aamulla ulkoministeri Paavo Väyrysen. Retromiehemme oli innostunut, idearikas ja täynnä tarmoa kuin ensimmäsen kauden kansanedustaja.Luulenpa, että pian tapahtuu jotakin. Ulkoministeri Ilkka Kanerva puolestaan , hallituksen vaihtumiseen liittyvän rutiinimatkan jälkeen ,on otettu suorastaan haltioituneena vastaan suomalaismediassa. Kun pääministeri Paavo Lipponen vieraili Valkoisessa talossa puolenkymmentä vuotta sitten, matka johti kummalliseen näytelmään ja Lipposen leimaamiseen Bushin puudeliksi

Lue lisää

Huh, mikä työviikko!

Uusi työviikko alkaa maanataina aamulla Sitran tilaisuudessa uusille kansanedustajille, johon minut on pyydetty ”kouluttamaan” ulko-ja turvallisuuspolitiikasta. Keskiviikkona valiokunta piipahtaa Tukholmaan keskustelemaan ruotsalaiskollegojen kanssa samaisesta aiheesta. Jännittävin kysymys on: mitä ruotsalaiset lopulta tekevät NRF joukkojen kanssa? Reissusta myöhemmin tällä samalla kanavalla. Torstaina onkin surujuhla: Sdp:n eduskuntaryhmä joutuu jättämään perinteisen ryhmähuoneensa vaalitappion takia. En ehdi hautajaisiin, sillä

Huh, mikä työviikko! Lue lisää

Eduskunnan kyselytunnin jälkeen oli Metro-lehdessä lyhyt, mutta ytimekäs teksiviesti:”Demarit ovat taas vasemmalla, vihreät porvareita ja Esko-Juhani Tennilä yhtä komea kuin ennenkin.” Siinäpä se. Niin on jos siltä näyttää, sanoi aikoinaan kirjailija Luigi Pirandello. Ja siltä se näyttääkin: porvarihallitus syö pieniä lapsia aamiaiseksi.Ensimmäiseksi se rouskuttaa lasten oikeutta päivähoitoon. Jos vanhemmat ovat työttömiä tai opiskelevat , hoitakoot

Lue lisää

Pukit ja kaalimaa

Väitelleenä ”vaalitieteiden tohtorina” – takana peräti yhdeksät (9) eduskuntavaalit minua naurattaa ”avoimuus ja läpinäkyvyys” vaalirahoituksen ympärillä. Koko hommasta on tullut vitsi. Keskustan puoluesihteeri Korhonen on joko pukki kaalimaan vartijana vaatiessaan rajoituksia vaalirahoitukseen tai sitten aidosti omalla asialla, sillä todellakin hän tietää kuinka Iso Vitsi on vaalirahoitustietojen julkaiseminen. Juuri Korhosen ollessa toiminnanjohtajana Etelä-Pohjanmaalla, kyseisen vaalipiirin vaalirahoitus

Pukit ja kaalimaa Lue lisää

Puudeli vai pystykorva?

Suomessa kohistaan jälleen Suomen ja Yhdysvaltain suhteista. Väitetään, että presidenttti Halosen kriittiset Irak-lausunnot ovat syynä siihen, ettei presidenttimme pääse vieläkään Valkoisen Taloon presidentti Bushin juttusille.En alkuunkaan usko tähän teoriaan. Suomi vaan ei yksinkertaisesti ole amerikkalaisen silmissä enää mitenkään erityisen tärkeä maa. Eurooppakin on menettämässä merkitystään, sillä maailmanpolitiikan painopiste opn pysyvästi siirtynyt Aasiaan. Miksi sitten Ruotsin

Puudeli vai pystykorva? Lue lisää

Loistavaa,YLE ja hyvä Suomi!

Ihanaa, YLE ,ihanaa! Euroviisut todistivat viimeisellekin epäilijälle, että YLEssä on mieletön määrä upeaa osaamista ja uutta rohkeutta. Haluan liittää kehuihin vain kaksi lisähavaintoa. Euroviisujen yleisilme oli fantastinen. Nuorten sunnittelijoiden Kristian Schmidtin, Kalle Ahosen,Samuli Laineen ja Jenni Viitasen luoma visuaalinen ilme oli saanut inspiraation kalevalaisesta hauen leukaluusta. Se oli juuri sitä kansainvälisyyden siementämää kalevalaista mystiikkaa, joka

Loistavaa,YLE ja hyvä Suomi! Lue lisää

Fiilikset

Euroviisuhömppä tulee jo korvista ulos ja edessä on vielä finaali. Lauantai-iltana kello 22 myös Jaakonsaaret Oulusta istuuntuvat Hartwall Areenalle ihmettelemään YLE:n kaikkien aikojen suurinta showta. Tiedän, että telkkarista viisut näkisi parhaiten, mutta mukavahan se on fiilistellä paikan päälläkin, kun siihen kerran tarjottiin mahdollisuus Yle:n hallintoneuvoston vanhana jäsenenä. Vain euroviisuissa näyttää toteutuvan EU:n ydinajatus: Europe- free

Fiilikset Lue lisää

Mannerlaatat liikkuvat

Euroviisut valtaavat suomalaisten mielet, mutta myös politiikan mannerlaatat liikkuvat Euroopassa. Ranska sai oikeistolaisen presidentin. Demaripääministeri Tony Blair ilmoittaa erostaan ensi viikolla .EU:n ja Venäjän suhteet huononevat silmissä.Skotlannissa työväenpuolue menetti 50 vuotta kestäneen valta-aseman.Ja Suomessa ulkoasianvaliokunnan puheenjohtajuus siirtyi viime perjantaina 75 vuoden jälkeen sosialidemokraateilta kokoomukselle. Enemmän siis menetyksiä kuin saavutuksia. Vaarallisinta on Venäjän pullistelu Virolle. Ilmeisesti

Mannerlaatat liikkuvat Lue lisää

Mokia 1.

Olen usein siteerannut Ruotsin entisen valtiovarainministerin Kjell-Olof Feldtin viisautta: ” On tärkeää voittaa vaalit, mutta vielä tärkeämpää on ,miten ne voitetaan”. Kokoomusta- ja hallitusta- hiillostetaan eduskunnassa nyt toista päivää lupauksella nostaa hoitohenkilökunnan palkkoja.Vaalilupaus on osoittautumassa suureksi puhallukseksi, sillä budjetissa ei ole varattu rahaa hankkeeseen. Nyt on vaarana, että Kokoomus siirtää hankkeen työmarkkinajärjestöjen niskoille. Muutenkaan ei

Mokia 1. Lue lisää

Mörkö se tahtoo piiriin…

Paavo Väyrysen rooli uudessa hallituksessa tulee olemaan mielenkiintoinen. Voi olla,että Suomen EU-politiikassa on pian ns. kahden lautasen ongelman sijasta kolmen tai neljän lautasen ongelma.Paavo-mörkö tahtoo tietenkin piiriin eli eri EU:n kokouksiin, jossa ovat presidentti, pääministeri, ulkoministeri ja EU-ministeri. Lautasista viis, mutta jos Väyrynen oikeasti halöuaa ryhtyä jonkinsortin timosoiniksi, niin siitä tulee ongelmia- Suomelle. Kuulinkin, että

Mörkö se tahtoo piiriin… Lue lisää

Missä valta ja raha, siellä Keskusta

Aamu alkoi 3 T- ratikassa, jossa viereeni istuutunut mukavan oloinenrouva piti minulle poliittisen tilannekatsauksen. Hän kertoi olevansa kotoisin Ranualta , mutta asuneensa jo viisikymmentä vuotta Töölössä. Rouvan mielestä oli hieno asia, että Paavo Väyrynen tuli hallitukseen ,sillä hänessä on ”miestä sanomaan Astrid Thorsille, että rajoja ei saa aukaista”.Oli pakko puolustaa Astrid Thorsia. Jassoo, ajattelin- taisi

Missä valta ja raha, siellä Keskusta Lue lisää

”Hävisimme vaalit.Voitimme politiikan”

Ruotsin sosialidemokraattien analyysi omasta vaalitappiostaan tiivistyi kahteen lauseeseen: ”Hävisimme vaalit, mutta voitimme politiikan”. Sillä naapurimaan demarit tarkoittivat sitä tosiasiaa, että Ruotsissa porvarit voittivat tulemalla demarien kylkeen. Näin tapahtui myös Suomessa. Myös hallitusohjelmassa näkyy ”kylkeen liimautuminen”. Mukavaa, että politiikka kelpaa.Vasta politiikan arki näyttää kuitenkin, mitä hallitusohjelma merkitsee kansalaisten arjessa. Otetaanpa esmerkiksi vaalien alla kovasti puhuttu eläkeläisten

”Hävisimme vaalit.Voitimme politiikan” Lue lisää

Usko ja rakkaus

Kokoomus vei Toivon, mutta jäljelle jäivät Usko ja Rakkaus. Näin tiivisti eilisessä eduskuntaryhmämme kokouksessa uusi kansanedustajamme, entinen piispa Ilkka Kantola. Varmaan sitä ei Ilkka tarkoittanut, mutta jälkeenpäin hoksasin, että molemmilla sanoilla -uskolla ja rakkaudella- on oikeasti myös kasvot eduskuntaryhmässämme: Tommy Tabermann on rakkaus ja Ilkka itse usko. Uskolla ja rakkaudella sosialidemokraatit pärjäävät pitkälle. Uskoa omiin

Usko ja rakkaus Lue lisää

Palautetta riittää. Onneksi.

Ensinnäkin: kiitos palautteesta. Olen saanut satoja sähköposteja, kirjeitä,postikortteja ja puhelinsoittoja aiheesta Miksi maalisvaaleissa kävi niinkuin kävi. Kaikkiin en ole ehtinyt vielä vastata, mutta yritän. Viestit ovat olleet poikkeuksetta analyyttisia ja perusteellisia. Kuka vielä kehtaa sanoa, että politiikka ei kiinnosta ihmisiä?Palautteesta saisi aikaan hyvän kirjan. Kas ,siinäpä mainio idea- taidanpa koota palautteesta kirjasen! Myös Antti Kalliomäen

Palautetta riittää. Onneksi. Lue lisää

Elämä on kuolemista?

Päässäni on pyärinyt Juice Leskisen Syksyn sävel ”Katu täyttyy askelista.Elämä on kuolemista.” Synkkyyteen en ole vajonnut, mutta ehkä Pääsiäinen inspiroi. Olen aina pitänyt pääsiäisestä. Joulusta kristillisenä juhlana on liian meluisa ja makea, mutta pääsiäisen kärsimys viehättää.Minussa on ilmeisesti pikkuisen ortodoksin vikaa, sillä ortodoksisen pääsiäisliturgian viesti ”kuolemalla voi kuoleman voittaa” on aina kolahtanut. Erityisen puhutteleva meille

Elämä on kuolemista? Lue lisää

Ruumiinkieli paljastaa vihreän vallanhimon

Tänään on aprillipäivä, mutta kaukana aprillipilasta on todennäköisyys, että vihreät lähtevät porvarihallitukseen- ilman kynnyskysymyksiä ja ilman reunaehtoja, kuten puheenjohtaja Tarja Cronberg on ehtinyt jo moneen kertaan vakuuttaa. Vihreistä on tullut ”realoja”. Sekä puheenjohtajan että muiden vihreiden kansanedustajien ruumiinkielestä voi lukea – ei oikeuden janoa, vaan vallan himoa. Sekin on sallittua, mutta lopettakaa teeskentely poliittisesta viattomuudesta,

Ruumiinkieli paljastaa vihreän vallanhimon Lue lisää

Jakovara pieneni…

Torstaina käynnistyy Antti Kalliomäen ”totuuskomission” työ. Tarkoitus on arvioida perusteellisesti Sdp:n vaalitappioon vaikuttaneet tekijät. Olen kerännyt työtä varten kaikki ne mielenkiintoiset ajatukset, jotka olen saanut kommentteina sähköpostitse, kirjeinä ja tekstiviesteinä. Kiitos niistä. Soitin aamulla myös ystävälleni Arja Alholle. Hän kertoi saaneensa satoja viestejä. Yksin Arjan kotisivulla oli ollut 5000 vierailijaa. Eilinen Arjan esiintyminen TV 1:n

Jakovara pieneni… Lue lisää

Risuja enemmän kuin ruusuja

Olen saanut satoja ja taas satoja teksti-ja sähköpostiviestejä ympäri maata. En muista koskaan aikaisemmin tapahtuneen niin. Ihmiset haluavat viestiä avoimesti, miksi he tällä kertaa joko jättivät äänestämättä tai äänestivät muita kuin sosialidemokraatteja . Erityisen pulmalliseksi tulevan politiikan hahmottamisen tekee se, että osa ns. työläisäänestäjistämme siirtyi Timo Soinin puolueeseen ja toimihenkilöäänestäjät Kokoomukseen.Mahdoton yhtälö ratkaistavaksi? Viestien tulva

Risuja enemmän kuin ruusuja Lue lisää

Lämpimät kiitokset omille äänestäjille

Lämpimät kiitokset luottamuksesta kaikille 5000 äänestäjälleni ja kaikkien aikojen parhaimmalle tukiryhmälleni. Oli hienoa tulla valituksi 8. kerran Suomen eduskunnan jäseneksi. Lisää virtaa ja visioita uudelle vaalikaudelle sain sadoista keskusteluista Oulun läänin alueella. Evästyksistä voisi kasata seuraavan hallituksen ohjelman, mutta näyttää siltä, että porvarihallitusta pukkaa… Voittajilla on edessään vaalilupausten lunastamisen aika. Sdp hävisi vaalit Oulun vaalipiirissä

Lämpimät kiitokset omille äänestäjille Lue lisää

Keskustelu alkaa.Keskustelu päättyy.

Samalla kun pääministeri Matti Vanhanen korostaa ulkopolitiikan muuttumattomuutta ja kansalaisten tyytyväisyyttä, enemmistö ulko-ja turvallisuuspolitiikan ammattilaisista ja diplomaateista toteaa, että ”Suomen pitäisi arvioida uudelleen ulko-ja turvallisuuspolitiikkansa”. Melkoinen ristiriita, johon olen monta kertaa kiinnittänyt huomiota. En lakkaa ihmettelemästä sitä, miksi ulko-ja turvallisuuspoliittinen keskustelu on niin olematonta ja se vähäkin sisäisesti jännittynyttä ja leimaavaa. Olen ollut kaksi viimeistä

Keskustelu alkaa.Keskustelu päättyy. Lue lisää

Valtiopäivien päättäjäiset ovat ohi. Istun työhuoneessani ,ja edessä on keväinen näky. Aurinko paistaa ja Kiasman edessä ratsastavan Mannerheimin ympärillä käy kova kuhina, sillä helsinkiläisnuoriso on jo kaivanut skeittilautansa esille. Valtiopäivien päättäjäisissä oli kaksi surullista hahmoa: niskatuen varassa istuva, vakavoitunut Kimmo Sasi ja ministeri Leena Luhtanen, joka näyttää tyyneltä, mutta sisällä myrskyää varmasti. Taistelussa tulee aina

Lue lisää

Tanssiko Heinäluoma gallupit kumoon?

Olipa hieno aamunavaus. Rouva Haukiputaalta soitti ja kehui Heinäluoman eilistä esiintymistä TV:n vaalikeskustelussa. Varmistuin, että sanokoot gallupit mitä tahansa, ilmapiiri on muuttumassa:sosialidemokraattien viesti on menossa perille. Ja viesti on: haluamme parempia terveyspalveluja, riittävää ja laadukasta hoivaa ja hoitoa sekä oikeudenmukaista verotusta.Lopuksi rouva totesi, että oli se hyvä, kun Heinäluoma hymyili niin paljon ja lähti tanssimaan,

Tanssiko Heinäluoma gallupit kumoon? Lue lisää

Surullista,mutta totta

Kimmo Sasin liikenneonnettomuus on raskas Kimmolle ja hänen perheelleen, mutta ennen kaikkea onnettomuus on tragedia liikenneonnettomuudessa kuolleen leskelle, perheelle ja muille läheisille. Mietin vielä, onko viisasta puuttua surullisen tapauksen ympärillä vellovaan mediasirkukseen.Järki sanoo, että pysy kaukana, sydän sanoo, että kirjoita pois. Mauttomuuden huippu oli onnettomuuden jälkeinen YLE:n uutisointi. Pääosa uutisointia oli toimittajan arvuuttelu että ,mitenkähän

Surullista,mutta totta Lue lisää

Hämmästyttää,kummastuttaa

Katselin aamulla YLE:n aamu -TV:n jälkiviisaita. Heti lähetyksen jälkeen soitti kansalainen Suomussalmelta ja ihmetteli samaa kuin minäkin: miten on mahdollista että kaikki keskustelijat hyökkäsivät sumeilematta Sdp:n kimppaan? Gustav Hägglundikin oli tullut kaapista ulos ja oli niin porvaria, niin porvaria,että Kokoomusta avoimesti mainostava Santavuorikin vaikutti objektiiviselta. Samaa ihmetteli eilen Urpo Kortetjärvi, kun Kuusamosta tullessamme poikkesimme nopeasti

Hämmästyttää,kummastuttaa Lue lisää

Pahemmuusjärjestys

Vaalikeskusteluissa Kuusamossa,Taivalkoskella, Ruukissa ja Rotuaarilla sekä muualla eri puolilla Oulun lääniä on asioita pistetty pahemmuusjärjestykseen. Seuraavassa katuparlamentin kuumat perunat: 1. Kuumin kysymys on epäilemättä perusterveydenhoito. Ihmiset ovat perinjuurin kyllästyneet terveyskeskuksiin, jonne – näin on väitetty- ei pääse edes puhelimella. Omalääkärijärjestelmä ja väestövastuu toimivat vain paperilla . 2. Eläkkeensaajien palkansaajia korkeampi verotus raivostuttaa- eikä ihme. Onneksi

Pahemmuusjärjestys Lue lisää

Ruotsi voitettava!MM-kultaa myös vaaleissa!

Tänään naiset voittivat MM-viestikultaa. Hienoa! Sata vuotta sitten Suomen naiset saivat myös MM-kultaa, sillä me saimme ensimmäisinä naisina maailmassa oikeuden äänestää, mutta myös oikeuden olla ehdokkaana.Siis täydet poliittiset oikeudet. Olisihan se vähän nolo juttu , jos juhlavuonna mentäisiin naisten poliittisessa osallistumisessa- taaksepäin. En ole lainkaan pessiministinen, vaikka välillä aika kummalliset aiheet kuten viimeksi nettipokerin kohtalo

Ruotsi voitettava!MM-kultaa myös vaaleissa! Lue lisää

Kaaokseen järjestystä

Viime aikoina on usein väitetty, että Suomen sosiaaliturvajärjestelmä on sekava kuin tilkkutäkki. Väärin, tilkkutäkki ei ole koskaan sekava, vaan äärimmäisen huolellisesti suunniteltu luomus, jossa jokainen pala on tarkkaan harkittu ja osa kokonaisuutta Sosiaaliturvajärjestelmämme on mieluummin kuin pressu ,jonka alla sitten selviät jos selviät. Jo nyt näyttää varmalta, että uuden , maalisvaalien jälkeen valittavan hallituksen ohjelmaan

Kaaokseen järjestystä Lue lisää

Pelkistystä, vaan ei pelottelua

Aika hämmästyttävää: vaaleihin on aikaa kolme viikkoa tai oikeastaan vain puolitoista viikkoa, sillä ennakkoäänestys alkaa jo 7.3. Puolueet yrittävät vetää pihdeillä eroja toisistaan.Ehdokkaat ovat tosissaan liikkeellä , ja rahaa palaa. Näyttää siltä, että kahvikuppi-ilmiö on siirtynyt vaalimainontaan: markasta on tullut euro. Jos ehdokas käytti mummon markan aikoihin vaalitaisteluun huikeat 20.000 markkaa, nyt saman ehdokkaan vaalibudjetti

Pelkistystä, vaan ei pelottelua Lue lisää

Viimeinen sammuttaa valot?

Jos joku kansanedustajaehdokas puhuisi uhkaavasta 30-luvun lamasta tai 3. maailmansodasta, niin ehdokasta pidettäisiin vähintääkin hulluna linkolalaisena. Tieteellinen pohja näinkin syvälle pessimismille on kuitenkin olemassa. Jos mitään ei tehdä, ilmastonmuutoksen seuraukset tuleville sukupolville muistuttavat todellista kauhuskenaariota.Jos mitään ei tehdä, niin Pajamäen Oskun sukupolvea sitä vasta syytetäänkin ahneeksi!!! Mutta me teemme jotain! Ilmastonmuutoksen hidastaminen on kuin putkiremontti:

Viimeinen sammuttaa valot? Lue lisää

Loistavaa, ympäristöministerit!

Kun kymmenisen vuotta sitten keskusteltiin EU:n jäseneksi liittymistä, monet vilpittömät ympäristöihmiset pelkäsivät EU:n heikentävän Suomen ympäristönsuojelun tasoa.Totuus oli tässäkin toisenlainen: EU on maailmanlaajuinen edelläkävijä esimerkiksi ilmaston muutoksen estämisessä. Eilen EU:n ympäristöministerit pääsivät sopuun kasvihuonepäästöjen vähentämisestä. Suomen kannalta jäi vain ikävä jälkimaku, kun Suomi leimautui vastustajaksi yhdessä Puolan ja Tsekin kanssa. Maailmanlaajuiset vastalauseet saivat pääministerimme peruuttamaan.Hyvä!

Loistavaa, ympäristöministerit! Lue lisää

Suomi huonossa seurassa?

Piti oikein hieraista silmiään ja terästää kuuloaan , kun uutisissa kerrottiin, että Suomi haluaa irrottautua EU:n 20 %:n päästötavoitteista.Pääministerimme harrasti täydellistä kauhumaalausta väittämällä, että EU:n tavoitteiden toteuduttua Suomesta häviää kymmeniätuhansia työpaikkoja! Alkuviikon uutisissa kerrottiin myös , että Yhdysvaltain suuryritykset etsivät paikkaa ilmastonmuutosjunassa. Siis :vuosien vastustamisen jälkeen Yhdysvaltain bisnesyhteisö vaatii toimia ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi. Ilmastonmuutosjuna siis kulkee.Onneksemme.

Suomi huonossa seurassa? Lue lisää

Räkänokkahuumoria

Vaalikauden viimeisenä työpäivänä minulla oli kyseenalainen kunnia päästä/joutua Iltasanomien lööppiin. Kerron nyt , mitä tapahtui. Perinteiseen tapaan eduskuntaryhmämme kokoontui viettämään kauden päättäjäisiltaa. Tunnelma oli mukava. Oli tosi kiva kokoontua Ystävänpäivän merkeissä pohtimaan mennyttä ja viettää iltaa ”ihanassa jälleennäkemisen toivossa”. Ohjelmaakin oli. Osa kansanedustajien nuorista avustajista oli laatinut ohjelman,jossa kansanedustaja Klaus Hellberg joutui esittämään pantomiimin aiheesta:”

Räkänokkahuumoria Lue lisää

Ykkösasiat

Olin runsaat kymmenen vuotta sitten Lipposen hallituksen työministeri . Se oli aikaa, jolloin Suomineidon pää oli massatyöttömyyden ja huikean valtionvelan kaksoisgiljotiinin alla. Valtiontalous tasapainotettiin ja työttömyys saatiin alenemaan Euroopan ennätystahtia. Nyt on mahdollisuus korjata sitkeän ja jonhdonmukaisen politiikan satoa. On aika panostaa hyvinvointipalveluihin. Valtiontalous on saatu kuntoon, mutta tuloerot, terveyserot ja koulutuserot ovat kasvaneet! Jos

Ykkösasiat Lue lisää

Kalenteri

Toukokuu ———————————————————————————————– ti 8.5. kello 12 ulkoasianvaliokunta. Ulkoministeri Kanerva kuultavana. kello 14 täysistunto ke 9.5. kello 10 tulevaisuusvaliokunta kello 12 ulkoasianvaliokunta kello 15 täysistunto to 10.5. kello 12 Ulkoasianvaliokunta kello 13 Paneli Venäjästä Strategian laitos kello 14 Eduskuntaryhmä kello 16 Kyselytunti pe 11.5. kello 12 ulkoasianvaliokunta kello 13 täysistunto la 12.5. kello 22 Euroviisujen finaali

Kalenteri Lue lisää

Suoraan sanoen

Ensi tiistaina Tammi julkaisee Päivi Lipposen ja minun kirjan Suoraan sanoen.Alkuperäinen nimi Väitöskirja piti vaihtaa kirjasto- ja kirjakauppaväen toivomuksesta, sillä Väitöskirja nimenä olisi kuulemma aiheuttanut sekaannusta ”oikeiden” väitöskirjojen kanssa. Tiedä häntä. Vet svansen, sanoisi Pertti Paasio. Susan Kuronen (julkk.) on puolestaan julkaissut kirjan, jossa toistaiseksi on vain kannet. Samanlaisen kirjan julkaisi aikoinaan oululainen lehtori Pekka

Suoraan sanoen Lue lisää

Isä Mitro ja minä

Koin elämäni yllätyksen viime maanantaina kun isä Mitro oli Oulussa. Ajattelin, että keskustelutilaisuuteemme Mieletön,mieletön maailma saapuu normaaliin tapaan kolmisenkymmentä ihmistä. Paikalle saapui yli kolmesataa!!!! Tilaisuudessa leijui syvyyden,pyhyyden ja hyvyyden henki. Pääviesti oli, että meidän on pidettävä enemmän huolta toisistamme. Politiikan keinoin voidaan vaikuttaa, mutta viranomaistyönä ei voi tehdä kaikkea tai hoitaa kaikkea. Siksi erityisesti vapaaehtois-

Isä Mitro ja minä Lue lisää

Venäjä on muotia!

Ei ole sattumaa, että kaksi eduskunnan valiokuntaa käsittelee parasta aikaa Venäjää. Tulevaisuusvaliokunta julkaisee tänään Venäjä-skenaarionsa. Ulkoasianvaliokunta pohtii hallituksen kertomuksen yhteydessä Venäjää ja Suomen mahdollista Venäjä strategiaa. Kauppa käy ja nuorison trendipaikka on Pietari. Suomi on tarttumassa mahdollisuuksien Venäjään.Vaikuttaa varmalta, että seuraavan hallituksen ohjelmassa on joko Venäjä-strategian laatiminen tai Venäjä politiikkaohjelma. Nimestä viis, kunhan ohjelma on

Venäjä on muotia! Lue lisää

Pelottelu ei pure enää

Keski-ikäiset miehet ovat kypsiä päättäjinä, mutta samanikäisiä naisia herkästi pilkataan. Muistan pääministeri Mauno Koiviston sanoneen eräässä eduskuntaryhmän kokouksessa, että Jumalan luomista otuksista kauheimpia ovat kentän tervieisä tuovat keski-ikäiset naiskansanedustajat. Taisi olla Manulla sinä päivänä huonot biorytmit tai ehkä Tellervo oli aamulla sanonut muutamia totuuden sanoja. Nyt haluan tuoda ”kentän terveiset”, jotka todistavat, että totuus -tässäkin

Pelottelu ei pure enää Lue lisää

Pessimismi lisääntyi

Palasin torstai iltana ulkoasianvaliokunnan pitkältä reissulta Intiaan ja Pakistaniin. Ensiksi huonot uutiset: Afganistanin tilanne tulee kärjistymään , Pakistanin hallitusta syytetään talebaanien ja muiden militanttien ”turvasatamaksi”, mitä se hallitsemattomille heimoalueille epäilemättä onkin.Näihin väitteisiin Pakistanin hallitus vastaan iskuilla ”turvasatama-alueille”, mistä tietenkin seuraa vastaiskuja. Tapasimme Pakistanin parlamentin puhemiehen ja ulkoministerin . Ulkoministeri totesi yllättävän tiukasti, että iskuja tullaan

Pessimismi lisääntyi Lue lisää

Miespulaa ja naisvaje

Sosialidemokraatteja vaivaa Oulun läänissä miespula, kun taas alueen valtapuolueella Keskustalla on naisvaje. Mielenkiintoinen ilmiö. Demarit tekevät historiaa sillä kansanedustajan valtakirjaa tavoittelee maalisvaaleissa Oulun vaalipiirissä sosialidemokraattien listoilta ensimmäistä kertaa naisenemmistö: 10 naista ja 8 miestä. Aikoinaan miesehdokkaiden joukossa oli pari kolme kiintiönaista. Niin se maailma muuttuu. Kun demarien listaa katsoo lähemmin, ei ole lainkaan ihme, että

Miespulaa ja naisvaje Lue lisää

Rankka matka

Edessäni on rankka työmatka Intiaan ja Pakistaniin. Vedän ulkoasianvaliokunnan valtuuskuntaa, joka tutustuu Intian ulkopolitiikan ajankohtaisiin kysymyksiin. Chennaissa valiokunta vierailee Nokian ja Koneen tehtailla ja tutustuu myös muihin alueella toimiviin suomalaisyrityksiin. Pakistanissa tapaamme suomalaisia YK:n sotilastarkkailijoita ja kansalaisjärjestöjen edustajia. Aiheena on Afganistanin tilanne ja tutustuminen YK:n pakolaisjärjestön UNCHR:n toimintaan Afganistanin rajalla. Toivottavasti kaikki menee hyvin

Rankka matka Lue lisää

Omat hylkäsivät Jäätteenmäen

Voi olla, että europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäki itse vilpittömästi uskoo, että salajuoni hänen syrjäyttämisekseen oli sosialidemokraattien punoma. Asia vaan ei ole niin .Ensinnäkään kukaan ei pystyisi keksimään niin huikeaa tapahtumasarjaa. Toiseksi: totuus on aina tarua yksinkertaisempi.Jäätteenmäki haastoi Paavo Lipposen Suomen suhteesta Yhdysvaltoihin ja Irakin sotaan. Hyvä, niin pitikin,Vaalien alla pitää nostaa vaikeatkin asiat esille.Jäätteenmäki ei kuitenkaan

Omat hylkäsivät Jäätteenmäen Lue lisää

Hyvää Joulua

Tämä jouluinen tarina on tosi. Erään demarikansanedustajan 5-vuotias poika oli alkanut epäillä Joulupukin olemassaoloa. Ensiksi hänessä heräsi epäilys, ettämaailmassa ei yksinkertaisestivoi olla niin suurta tehdasta, joka pystyy tekemään kaikille maailman lapsille joululahjat. Ja jos sellainen tehdas olisikin , on täysin mahdotonta, että lahjat pystytään kuljettamaan kaikille maailman lapsille samana iltana, päätteli poika . Siis joulupukkia

Hyvää Joulua Lue lisää

Scroll to Top