Eduskunnan ulkoasianvaliokunnan puheenjohtajana vierailin kymmenkunta vuotta sitten Jordaniassa tutustumassa Jordanian ihmisoikeustilanteeseen. Sikäläisen ihmisoikeusinstituutin johtaja löi meidät heti kättelyssä ällikällä valittamalla Suomen ihmisoikeustilannetta.
-Mitä te aiotte tehdä Suomessa naisiin kohdistuvan perheväkivallan kitkemiseksi, johtaja kysyi taktiikkana vanha Hyökkäys-on-paras-puolustus-lähestysmistapa.
Naisiin kohdistuva väkivalta on globaali ongelma. Sen pahimmat muodot ovat kunniamurhat, sukuelinten silpominen ja raiskaukset sodankäynnin välineenä ja perheväkivalta. Espanja EU:n puheenjohtajamaa on nostanut naisiin kohdistuvan väkivallan politiikan esityslistalle. Viva Zapatero!
Naisiin kohdistuu myös poliittista väkivaltaa. Harvoin olen nähnyt sellaista vimmaa, millä esimerkiksi EU:n hiljakkoin valittua ulkoministeriä Kathy Ashtonia on arvosteltu. Ei ole kuulemma saanut mitään aikaan. On aina väärässä paikassa ja tukkakin on huonosti. Kukaan ei ole kysynyt Herman Van Rompuylta tai Barrosolta , mitä he ovat saaneet aikaan runsaassa kuukaudessa. Oikeassa oli Saksan ulkoministeri, joka sanoi Astonin kohtelua sovinistiseksi.
Onneksi Suomen ulkoministeri Alex Stubb kutsui piinatun ladyn Saariselälle. Ulkoministerikokous nöyttää onnistuneen. Hyvä, Stubb!
Myös osa Jutta Urpilaiseen kohdistuvaa kritikkiä on puhdasta sovinismia. Viimeisen Suomen Kuvalehden kuvajournalismi sai minut voimaan pahoin. Jutta oli pantu oikein selkä koukussa kumartelemaan Eero Heinäluoman edessä. Tällä menolla meikäläinen taitaa liittyä telaketjufeministien joukkoon.