Suomen Portugal-ratkaisu uusine lisäehtoineen on otettu tyytyväisenä vastaan Euroopan parlamentissa. Erityisen iloisia oltiin EP:n sosialidemokraattisessa ryhmässä, jossa populismin voittoa ehdittiin jo pelätä. Tuntui kuin koko eurooppalainen sosialidemokratia olisi saaanut uutta energiaa ja inspiraatiota Suomen demarien kokonaisuuteen ajamista rahoitusmarkkinaverosta ja takuuksien sijoittajavastuista.
Euroopan eduskunnasta eli EP:sta on syytä onnitella Jutta Urpilaista ja Jyrki Kataista tuloksesta. Hieno saavutus! Suomen EU- politiikassa alkaa uusi aika. Kriittisyys on hyve, mutta enemmän tuloksia on mahdollista saada aikaan olemalla aktiivinen ja rakentava.
Kriittisyys on todellakin eri asia kuin toiveet siitä, että ”markkinat murskaisivat EU:n” kuten Timo Soinin ryhmätoveri täällä parlamentissa asian ilmaisi.Se on suoranaista EU-vihaa, joka kieltämättä on kasvussa, mutta voitettavissa.
Ruotsin valtiovaainministeri Anders Borg sanoi jokin aikaa sitten, että markkinat ovat kuin susilauma, jotka haluavat raadella pienet ja heikot valtiot. Välillä tuntui , että poliittinen järjestelmä on liittynyt tuohon heikkoja valtioita raatelevaan susilaumaan. Portugalia pidettiin hirressä ja liian moni heitteli kevyitä ennusteita kuinka Portugalin jälkeen lankulle joutuu Italia,Belgia.Espanja jne…Hermostuksissaan markkinat pistivät signaalit merkille ja heikkojen maiden piina kasvoi.
Niskalenkki markkinavoimiin edellyttää poliittisen järjestelmän toimivuutta ja vahvuutta niin Suomessa kuin Euroopan unionissakin.