Hurjat vaali Saksassa

Juuri käydyissä Saksan vaaleissa suuret puolueet SPD ja CDU hävisivät ja pienet voittivat kuten demareista eronnut  die Linke, vihreät ja liberaalit. Suurista puolueista voittajaksi selviytyi se, joka hävisi  vähiten! Hirmuinen paradoksi. Onko tämä tulevaisuuden musiikkia myös Suomessa? Jos näin on, niin silloin Antti Kalliomäen ajatus ryhtyä rakentamaan jo nyt  demarien ja pienten puolueiden yhteistyötä oli aikaansa edelläoleva, suorastaan nerokas oivallus?

Saksan demarien tappio oli todella suuri. Erikoista on, että alustavien laskelmien mukaan demareista karkasi liberaaleihin yli 2 miljoonaa äänestäjää. Vaalitappion syynä oli myös vuoto vihreisiin ja die Linkeen. Siis SPD  vuoti oikealla , keskelle ja vasemmalle.

Tämä vuosikymmen ei ole demarien vuosikymmen tai sittenkin on -oikein viimeisen päälle: olemme voittaneet politiikan, mutta häviämme vaalit. Konservatriivit ovat ”varastaneet” kautta Euroopan sosialidemokraattien sydämenlyönnit kuten hyvinvointivaltion, sosiaalisen tasauksen , vahvan valtion ja talouden sääntelyn. Saksassakin asiantuntijat valittelivat talouspoliittisen keskustelun puutetta, ”kun kaikista puolueista on tullut sosialidemokraattisia”. Saksassa sanottiin, että aina mihin demarit yrittivät mennä , siellä Merkel oli jo.

Kaikkien paradoksien äiti lienee se, että samaan aikaan kun Suomen sosialidemokraatit yrittävät riisua yltään valtionhoitajan kaapua, konservatiivit senkun vahvistavat ”valtionhoitajuuttaan” niin Suomessa kuin Ruotsissakin.

Ainoa lääke sosialidemokratialle on olla edelläkävijä ja vahva osaaja uusissa asioissa. Monet ”vanhat” asiat ovat uusia ja polttavia  kuten globaalisaation haasteet, työelämän oikeudet ja mahdollisuuksien tasa-arvo, mutta edeläkävijällä  tulee olla uusia lääkkeitä myös vanhoihin vaivoihin.  Pienten ja populististen puolueiden on usein mahdotonta muodostaa  enemmistöjä, joita tarvitaan vaikeiden ja päällekaaatuvien ongelmien ratkaisemiseksi. Velkaantuvien kansantalouksien, kasvavan työttömyyden ja ikääntymisen kolmoisgiljotiinin laukeamista ei iskulauseilla estetä.

Yhteistyön rakentamiseen tullaan tarvitsemaan demareita- niin Saksassa kuin Suomessakin.

Puheenjohtajan vaihdos tuskin auttaa. saksassa sitä herkkua on nautiskeltu kyllästymiseen saakka.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top