“Näinkö aina meille täällä käy,käy,käy…” laulaa Virve Rosti ja jatkaa “Alaspäin käymme näin mutta näy,näy,näy, ei lohtua yksinäiseen (poliittiseen) elämään”. Siinä vaalitunnelmat tiivistettynä. Sosialidemokraatit saivat heikoimman vaalituloksen koskaan. Perussuomalaisista tuli Suomen toiseksi suurin puolue ja Keskustasta pääministeripuolue. Suomesta tuli kerralla konservatiivisempi. Pian näemme savun nousevan sisäänlämpiävästä Suomi-saunasta. Tämä on äänestäjien tahto. joten pulinat pois.
Suomen ulkopuolella noteerattiin “miljonäärin ja liikemiehen” Juha Sipilän ja” euroskeptikko” Timo Soinin valivoitto. Monissa Lehdissä ennustetiin lisää ongelmia yhteiseen Eurooppa-politiikkaan. Ennustan kuitenkin , että Timo Soini kiemurtelee tavalla tai toisella irti Kreikkaa ja jäsenmaksupalautuksia koskevista reteistä vaalipuheista ja tuleva ministeri Olli Rehn pitää Sipilän informoituna EU-asioista oikealla tavalla.
EU:ta suuremmat vaikeudet pääministeri Sipilä kohtaa sisäpolitiikassa jo hallitusohjelmaa laadittaessa. Joskus on käynyt niinkin, että vaalien voittajat kadehtivat vaalien häviäjiä. Todellisuus on aina toista kuin vaalien aika. Keskustalaiset ovatkin jo varautuneet pettymyksiin väittämällä, että “Suomi kuntoon” -projekti vie ainakin kymmenen vuotta.
Yksi vaikeimmista Suomen sisäpoliittisista asioista tulee olemaan velkaantumisen hillitseminen. Kasvun aikaansaaminen ja edellytysten luominen yrityksille työllistää ovat ydinkysymyksiä. Iso haaste tulee olemaan aluepolitiikka- tuo keskustan leipälaji. Kaikkien mielestä maata pitää tasapuolisesti kehittää. Pohjoissuomalaisena pidän tätä ydinkysymyksenä. Tässä törmää kuitenkin toisiinsa kaksi vaikeaa faktaa, joista pian ei enää fraaseilla selvitä.
Ensimmäinen fakta on: pääkaupunkiseudun ja monien kasvukeskusten ongelmana ovat kovat asumiskustannukset. Ne hidastavat kasvua, synnyttävät köyhyyttä, lisäävät palkkakilpailua. Haluaako maakunnista ja maaseudusta poliittisen energiansa ammentava Keskusta ratkaisua ja jos haluaa, niin mitä se merkitsee ? Kiihtyvää muuttoliikett pääkaupunkiseudulle ja lisää ongelmia sekä pääkaupunkiseudulle että tyhjentyville alueille?
Entä miksi meille sosialidemokraateille aina käy “näin, näin, näin kurjasti?” Miksi jälleen kävi niin, että ennakkoäänten perusteella tulimme toiseksi ja viimeisellä viikolla hävittiin? Loppuiko veto? Ei, sillä ehdokkaat ja puolue kampanjoivat täysillä loppuun saakka. Kysymys on uskottavuuden puuteesta, minkä takia epävarmat äänestäjät viime metreillä valitsivat “varmempia vaihtoehtoja”. Tätä ilmiötä pitää kunnolla pohtia. Uskottavutta ei varmasti lisännyt puheenjohtajan vaihdos vuosi ennen vaaleja.
Loppumetrien häviössä on kysymys onnistumisista vaalikeskusteluissa , mutta myös rahasta. Ainakin minulle valitettiin, miksi demareilla on niin vähän ja pieniä ilmoituksia!
Hyvä asiallinen kirjoitus.
Jotenkin hallituksen viime metreillä jäi kaipaamaan Kataisen ja Urpilaisen luottamusta toisiinsa. Ihan kaikkea talouden laskua ei voi laittaa halituksen piikkiin. Six-pack -hallitus oli varmasti paras minkä Katainen sain aikaan kun perussuomalaisista ei ollut vielä tuolloin vastuunottajiksi. Vihreiden ja vasemmistoliiton ero hallituksesta polarisoi demarien ja kokoomuksen vastakkainasettelun, ja kun molemmissa puolueissa vielä vaihdettiin puheenjohtajia viime metreillä oli hallituksen onnistumisen mahdollisuudet lähes mihinkään olemattomat. Puoluejohtajien vaihto ja henkilövalinnat avasivat uppoavan laivan viimeisimmänkin pohjatulpan- ehkä muita valintoja taikka vaihtoehtoja ei enää ollut. Jäi kaipaamaan Lipposen kaltaista vahvaa johtajaa. En kannata vanhaa johtajaa vahvan johtajan vuoksi mutta ei Lipposhallituksissa hypitty toisten nenille, aikaan pm:n ärähtämättä. Viimeisten hallitusviikkojen edesottamuksista ei jälkipolville paljoakaan positiivista kerrottavaa jäänyt. Vasemmistoliitto ja vihreät loikkasivat käpykaartiin vastuuta pakoilemaan. Pyri sieltä nyt tulevaan hallitukseen kun on antanut näyttöä omasta sitoutumisestaan tällä vaalikaudella. Voi olla että oma kannatus kasvoi mutta kovin heppoisen kuvan sen antaa puolueen sitoumisesta hallitusvastuuseen. Ainoa puolue joka tässä jotenkin hoiti hommansa oli Ruotsalainen kansanpuolue. RKP oli loppuun asti hallituksen luottopuolue, milteinpä ainoa luottopuolue koko hallituksessa joka ei lähtenyt vaalipaniikissa sooloilemaan. Carl H hoiti asiat niin kuin piti. En olisi uskonut koskaan kirjoittavani näin RKP:stä (ei siis ole RKP:n äänestäjä lainkaan)
/matti