Ei omaatuntoa, ei sydäntä

Olen käynyt Turkmenistanissa ja Uzbekistanissa ja tavannut kansalaisjärjestöjä, mutta harva järjestö kuitenkaan uskalsi tulla tuohon Suomen eduskunnan ulkoasianvaliokunnan kutsumaan tapaamiseen.

Kaikkialla oli presidentin silmiä ja korvia. Maassa on edelleen hirvittävä, todellinen pelon ilmapiiri. Turkmenistan on yksi maailman synkimmistä diktatuureista, missä ihmisoikeudet ovat nollatasoa. Suomen hallitus vie maahan aseita vastoin kaikkia kansainvälisiä sopimuksia.. Myös Uzbekistaniin vie Suomi aseita. Käänne Suomen aseidenvientipolitiikassa on selkeä.

Kuuntelen juuri pääministerin heikkoja selityksiä. Miten pääministeri voi sanoa, että hallituksen aseidenvientipolitiikassa on ihmisoikeusnäkökulma ykkösasia. Hallituksella ei ole sydäntä eikä omaatuntoa, mikä on näkynyt myös perheiden yhdistämistä koskevissa kysymyksissä. Kansainvälisillä sopimuksilla pyyhitään pöytää.

Raha puhuu. Vieraillessani Turkmenistanissa, ihmettelin maassa mersujen määrää. Saksalla oli ainakin silloin läheiset suhteet Turkmenistanin. Korkeille virkamiehille ostettiin aina uusin mersu. Entinen mersu luovutettiin alimmille virkamiehille jne, joten ilmeisesti kaikilla virkamiehillä oli mersu.

Kauppojen ehtona Turkemistan piti Ruhnaman kääntämistä. Ruhnama on presidentin kirjoittama propagandakirja, jota luettiin päivittää televisiossa. Suomalaiset firmat olivat onneksi kieltäytyneet Ruhnaman kääntämisestä suomeksi, joten sitä tuskin on vieläkään saatavana suomeksi.

Kiitos Helsingin Sanomille ja toimittaja Tommi Niemiselle Suomen asevientipolitiikan muutoksen paljastamisesta. Se oli tutkivaa journalismia parhaimmillaan.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top