Täällä europarlamentissa meillä on huomenna juhlaistunto Berliinin muurin murtumien muistoksi.Tilaisuudessa puhuu Tsekin entinen preidentti Vaclav Havel.Minulla on kotona aitoja palasia Berliinin muurista. Yhden kappaleen olen omin käsin muurista irroittanut .Virallinen Suomi taisi herätä muurin murtumiseen vasta silloin se oli jo tapahtunut, mutta monet esimerkiksik kirkon kautta kansalaisyhteiskunnassa DDR:ssa työskennelleet olivat varmoja tulevasta.
SDP:lla ei ollut suoria suhteita muinaisen DDR:n kommunistiseen valtapuolueeseen SED:iin, ja suhteita hoidettiin eduskuntaryhmän kautta. Minulla oli mahdollisuus olla ryhmän valtuuskunnassa pari vuotta ennenkuin muuri murtui. Viralliset tapaamiset olivat todelliset fraasiolympialaiset. Meille oli etukateen kerrottu, mitä ei saa puhua ja mistä saa. Huhuh.Valtuuskuntaamme pidetiin Berliinin ulkopuolella vierastalossa, joten toisinajattelijoiden tapaaminen onnistui vain ”karkaamalla”. Tietäen Stasin tehokkuuden, meidänkin jokaista askelta taidettiin tarkkailla.
Samoihin aikoihin vieraili DDR:ssa myös Kokoomuksen kansanedustajien delegaatio. Eräs nimeltä mainitsematon naiskansanedustaja kertoi jälkeenpäin hurmioituneena, kuinka Suomessa on väärä käsitys DDR:sta, sillä siellä ON monipuoluejärjestelmä. Niin olivat siellä toverit kertoneet. Niin meni perille propaganda.
FST:n puolella Suomen televisiossa näytettiin viime lauantaina DDR:sta kertova loistava elokuva Toisten elämä-das Leben der Anderen. Kiitos FST:lle! Saksan televisiossa, jota minulla on täällä Brysselissä mahdollisuus seurata, on toinen toisistaan mielenkiintoisia keskusteluja saksojen yhdistymisestä.
Vain yhtä asiaa näytetään katuvan: DDR:n mainio koulujärjestelmä revittiin alas muurin myötä. Useat keskustelijat ovat maininneet Suomen koulujärjestelmän esimerkkinä, johon suuntaan DDR:n järjestelmää olisi pitänyt kehittää sensijaan että se tuhottiin. Toden totta, suomalaisen peruskoulujärjestelmän leppymättömät kriitikot ovat pilkanneet Suomen systeemiä DDR:n kopiona. Eivät pilkkaa enää vaan kehuvat joskus jopa omana saavutuksenaa.
Kotisuomessa Sdp:n Urpilaisen ajojahti näyttää kiihtyneen. Jutalle lohdutukseksi: SDP:lla ei ole tainnut olla koskaan puheenjohtajaa, jotka aikalaismedia olisi kiitellyt. Paras puheenjohtaja on aina ollut se, joka on jättänyt paikkansa. Jutan ”virheitä” ovat: hän oli liian nuori, liian dynaaminen ja nainen.