Olin kaksi vaalikautta eli 8 vuotta eduskunnan ulkoasianvaliokunnan puheenjohtaja. Nyt olen jäsen samaisessa valiokunnassa, jota johtaa Kokoomuksen kansanedustaja Pertti Salolainen. Meillä on Salolaisen kanssa muutakin yhteistä( ei tekstiviestejä), sillä perustimme Salolaisen kanssa joskus 80-luvun alussa eduskunnan luonto-ja ympäristöryhmän.
Vähän ihmettelin arvostamani kollegan Lauantaiseurassa esittämiä käsityksiä Venäjästä ja Natosta. Salolainen oli kauhistunut Venäjän Nato-suurlähettilään Dmitri Rogozinin lausunnosta, jossa hän varoitti Naton laajentumisesta Venäjän rajoille. Salolainen otti kantaa suomalaiseen Nato-keskusteluun ja veti huolestuneen näköisenä yhtäläisyysmerkin Suomen, Georgian ja Ukrainan välille .
Uskon, että tukka nousi pystyyn monella muullakin suomalaisella minun lisäkseni. Olen tavannut Rogozinin pari kertaa. Kärjekäs mies…
Mitähän mahtavat suomalaiset sotaveteraanit ajatella, kun Kokoomuksen kansanedustaja antoi kuvan , että Suomi on samassa asemassa kuin entiset neukkumaat Georgia ja Ukraina?
Mitä opimme tästä? Kylmän sodan ajan pitäisi olla ohi, mutta ei niin näytä olevan. uussuomettuminen pukkaa päälle aina silloin tällöin.Olisi jo aika oppia ”lukemaan” Venäjää ja suhtautumaan Venäjään samalla tavalla kuin vaikkapa Yhdysvaltoihin niin , että Venäjälläkin on monen sortin mieöiåpiteitä.Ei jokaisen venäläisen lausunnon takia tarvitse hyppiä seinille ja lähteä pelottelemaan suomalaisia . Suomi tekee omat ratkaisunsa itse kuten Kremlistä on moneen kertaan todettu.