”Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuonna olisi parempi läpivalaista terapeuttisesti Suomen sisällissodan traumat kuin tehdä taas uusi versio Tuntemattomasta”, ehdottaa kansanedustaja Juhana Vartiainen (kok). Olen samaa mieltä. Loistava ehdotus. Ottaako Sorsa-säätiö kopin?
Historiantutkijat tekivät valtavan urakan 90-luvulla selvittämällä vuoden 1918 kansalaissodan joukkohautojen uhrit. Se oli Lipposen 1. hallituksen yritys pureutua vuoden 1918 traumoihin. Muistan hyvin kuinka paljon sain silloin puhelinsoittoja, joissa kansalaiset kertoivat omia ja sukunsa traagisia tarinoita kohtaloista, joista oli vaiettu vuosikymmeniä.
Jatkaisin Juhana Vartiaisen ajatusta, että Lutherin käynnistämän reformaation 500-vuotisjuhlavuonna Suomen kirkko selvittäisi, miten ihmeessä kristityssä Suomessa oli mahdollista, että sodan päättyessä vankileireillä kuoli lähes 12.000 punaista? Mistä kumpuaa koston teologia, joka näkyi vielä vuosikymmeniä sodan päättymisen jälkeen punaorpojen kohteluna.
Olen myös ihan viime vuosiin saakka joutunut lohduttamaan ihmisiä, joiden lapsuuden traumoista suurimpia on ollut se, kuinka papit – vuosikymmeniä sodan päättymisen jälkeen -kieltäytyivät siunaamasta vuoden 1918 sotaan osallistunutta isää tai muuta sukulaista.
Suomen kirkko on pyytänyt anteeksi kansalaissodan aikaista välinpitämättömyyttään. Reformaation juhlavuonna olisi hyvä pureutua myös syvemmälle luterilaiseen teologiaan ja kysyä, mistä syntyy tuo oikeutetun sodan ja koston teologia? Olisiko sillä vaikutusta, että Luther itse kukisti aikoinaan verisesti talonpoikaiskapinan?
Suomen sisällissodan traumat vaikuttavat myös ainakin suomalaiseen sosialidemokratiaan ja vasemmistoon. Rivit pitää ampua suoriksi. Kovin paljon ei kannusteta kriittisyyteen tai toisinajatteluun. Eetu Salinin toteamus kansalaissodasta, että rivissä ollaan silloinkin, kun tyhmyyksiä tehdään, pätee vieläkin.