Kaikkien aikojen Panama-paljastus

Euroopan unioni on potenut jo pitkään uskottavuusongelmaa kansalaisten keskuudessa. Panama-paljastus antaa Eurooppa-politiikalla uuden mahdollisuuden näyttää kyntensä. Paljastukset pistävät Unionin ankaraan testiin siitä, pystyykö EU yhteiseen toimintaan veronkierron ja veroparatiisien kitkemiseksi.

LuxLeaks oli ilmeisesti pieni paljastus verrattuna nyt julkisuuteen tulleeseen tietovuotoon Euroopan ja Suomen eliitin veronkierrosta ja veroparatiiseista.

Veroparatiisit ovat globaali ilmiö ja niiden sulkemiseksi tarvitaan globaaleja ratkaisuja. Euroopan unioni on jo arvojensa pohjalta otettava johtava rooli verorehellisyyden puolesta tehtävässä työssä.

Veroparatiisit näivettävät Euroopan sosiaalista mallia ja syövät hyvinvointivaltion  taloudellista ja moraalista pohjaa. Veropohja kapenee ja menetetyt verotulot luonnollisesti heijastuvat vähenevissä panostuksissa koulutukseen, tutkimukseen, sosiaaliturvaan ja muuhun kasvua ja työpaikkoja luovaan infrastruktuuriin.

Tietojenvaihto, yhteistyö ja avoimuus ovat aseita toiminnassa veroparatiiseja vastaan. Finanssivero olisi yksi täsmäase. Kuvaavaa on, että Suomi ei ole lähtenyt mukaan finanssiveron valmisteluun. Asia kuitenkin etenee. Valmistelun ukopuolella ovat Suomen lisäksi vain Kypros, Luxemburg, Malta, Irlanti ja Hollanti. Uusi hallitus, jos demarit ovat siinä mukana, voi nostaa asian uudelleen esille.

Suomen pitää myös itse säätää lakeja, joilla veronkierto voidaan estää. Ensimmäinen ja kiireellisin askel on estää omistusten piilottaminen hallintarekistereihin.

Hallitukselle pitää antaa tunnustusta siitä, että se on neuvottelemassa vanhentuneita verosopimuksia uudelleen.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top