Vielä kerran Nobelista

Kansanedustaja Ilkka Kanerva sai lauantain Uutisvuodossa naurajat puolelleen toteamalla, kuinka demarit kihisevät raivosta Ahtisaaren saadessa Nobelin rauhanpalkinnon. Sen voisi kuitata vitsiksi, mutta jostain kummallisesta syystä huhu demarien katkeruudesta Ahtisaaren Nobelista leviää. Uutisvuoto oli vain piste iin päälle. Muutama puolueemme jäsen onkin jo soittanut, ja kysynyt, mistä ihmeestä oikein on kysymys?

Kokoomuksen puoluetoimiston Likaisen työn osasto on jälleen onnistunut! En ole koskaan uskonut alkusyntyyn, mutta nyt on pakko. En ole nimittän tavannut yhtään ainoaa ”katkeraa sosialidemokraattia”, mutta jostain syystä osa mediaa jauhaa ko. kummallisuutta.

Itse olen ajanut asiaa ulkoasianvaliokunnan puheenjohtajana vuodesta 2005, jolloin aloitimme esityksen tekemisen Nobel-komitealle. En ole katkera, vaikka minuakaan ei ole kutsuttu juhliin, mutta Nobel-kahvit olen juonut kansalaisten keskuudessa useassakin tilaisuudessa.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top