Ainakin Oulussa, Helsingissä, Turussa, Tallinnassa ja Moskovassa ihmiset ovat kulkeneet tämän viikon ihan hulluina keltaiset kassit kädessä. Politiikan Hullut päivät päättyivät puolestaan ulkoministeri Ilkka Kanervan eroon ja Aleksander Stubbin nousuun parrasvaloihin.
Stubbin kehmisessa (johon itsekin olen osallistunut) on jo kuuluisa mopo karannut käsistä.Näin tapahtui Ilkka Kanervankin kehumisessa -ja nyt arvostelemisessa. Kanerva- ja Stubb -hypen takana oli osa Tuomioja-kritiikkiä. Kanervan urheilumetaforia käyttääkseni ulkopolitiikka koetaan mäkihypyksi, jossa vain tyyli oli ratkaisevaa. Modernissa mäkikypyssä ja varmasti myös tulevassa ulkopolitiikan arvioinnissa hypyn pituus nousee ratkaisevaksi ja Tuomiojakin tulee saamaan oikeutta.
Edellinen kolumnini nostatti Kimmo Kiljusen toimesta keskustelua osoitteessa Uusisuomi.fi. Keskustelijoista ei yksikään puuttunut itse asiaan: parlamentarismiin vaan kärki oli joko Kiljusen tai minun haukkumisessa tai kehumisessa.
Ps. Pääministeri Matti Vanhanen piti eilen merkittävän turvallisuuspoliittisen puheen. Hyvä!Hän korosti, että NATO-ovi puitää pitää auki, seurata tarkasti liittokunnan kehitystä erityisesti kriisinhallintanäkökulmasta ja muutenkin puhe oli tervetullut ja analyyttinen. Kun itse puhuin pari vuotta sitten samoista asioista ja kehoitin hallitusta selvittämään asioita kansalaiskeskustelua varten, sain vastaukseksi tylyn EIn. Kehitys kehittyy.