Suomessa on jälleen virinnyt keskustelu kerjäämisen kriminalisoimiseksi. Asialla on perussuomalainen kansanedustaja kokoomuslaisten tukemana. Kansanedustajan perustelu oli tiukka: “Ihmiset eivät tykkää, että joku mummo on kaupan edessä kyttäämässä.” Poissa silmistä, poissa mielestä.
Aidon huolen sijasta perusteluista nousee populismin pukinsorkka. Vielä pahempaa on kuitenkin taustalla oleva kova ihmiskuva ja syrjinnän hyväksyntä. Pitäisikö leipäjonot kriminalisoida? Nekin pistävät pahasti silmään. Minua häiritsevät katukauppiaat ja feissaajat, mutta en missään nimessä halua kieltää feissaamista.
Kansanedustaja Ilkka Kantola totesi aivan oikein, että kriminalisoiminen ei auta mitään. Sakkoja? Vankilaan – no, siellä olisi ainakin lämmintä ruokaa ja suojaa?
Pari vuotta sitten kovistelin romanialaista meppiä kysyen, miten he aikovat ratkaista romanikysymyksen kotimaassaan. Kerroin kuinka Helsinkiin ja moniin muihin Suomen kaupunkeihin saapuu kerjäläisiä hänen kotimaastaan. Pidin koko EU:n kannalta hankalana, että EU-maasta toiseen saapuu ihmisiä kerjäämään. Se nakertaa EU:n uskottavuutta.
Oikeistoryhmään kuuluva meppi kuunteli kohteliaasti ja sanoi: -Kuule, ei niistä kannata välittää. Ne ovat kaikki kommunisteja.
Vastaus paljasti ongelman ytimen. Romaneista ei kerta kaikkiaan välitetä Slovakiassa, Bulgariassa, Unkarissa tai Romaniassa. EU vaati toki vähemmistöjen aseman korjaamista jäsenyysneuvotteluissa. Lukuisat ohjelmat ja strategiat ovat saaneet varsin vähän aikaan, vaikka keppi on heilunut ja porkkanaa on tarjottu. On mahdotonta ulkopuolelta korjata asiaa, jos maat itse ovat välinpitämättömiä.
Periksi ei saa kuitenkaan antaa. EU:n on kehitettävä toimivampia rakenteita, jotta apu saataisiin nykyistä tehokkaammin perille. Myös painostusta on jatkettava. On aika harkita myös sanktioita niitä maita kohtaan, jotka syrjivät vähemmistöjään.