Salailu- maan tapa

Suomalaisten mielestä Suomessa on maailman puhtain ruoka, maailman paras terveydenhoitojärjestelmä,  ja näihin päiviin saakka olemme pitäneet Suomea myös maailman vähiten korruptoituneena maana.   Kaikilta osin silmämme ovat aukenemassa.

Vaalirahakohu on paljastanut suomalaiseen politiikkaan kytkeytyneen salailun kultuurin.Kysymyksessä on oikeastaan moraalikriisi. Viikolla paljastui toinenkin salailun kulttuuriin liittyvä asia, kun selvisi, että lukuisten valtionyhtiöiden johtajien lisäeläkkeet on yksinkertaisesti salattu, vaikka valtio-omistaja on nimenomaan ohjeistanut mahdollisimman suureen avoimuuteen.

Valtionyhtiöistä muun muassa Finnair ja Vapo salaavat yhä toimitusjohtajan lisäeläkkeen maksun suuruuden.Valtio kuitenkin käyttää molemmissa yhtiöissä ehdotonta määräysvaltaa yli 50 prosentin osakeomistuksella.

Salailu maan tapana on mahdollista murtaa. Suomi ei voi olla kansainvälisessä vertailussa avoimuuden takapajula. Finanssikriisin keskeisiä opetuksia tulee olla läpinäkyvyyden ja avoimuuden lisääminen kaikilla  talouden ja politiikan sektoreilla.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top