Pohjois-Pohjamaa on maailman keskustalaisin alue. Se on kansalaisten vaaleissa ilmaisema tahto, joten pulinat pois. Se ei kuitenkaan oikeuta syrjimään muita niin totaalisesti kuin Oulun läänissä tehdään.Se on myös koko maakunnan kannalta rappeuttavaa: fiksut ihmiset eivät edes hae virkoja syrjimisen pelosta.
Nyt avoinna olevaan maakuntajohtajan paikkaan ehdottomasti pätevin hakija on tohtori Maire Mäki. Häntä ei kutsuttu edes loppuhaastatteluun.Miksi? Siksi, että hän on nainen ja hänen nimensä perässä roikkuu riippakivenä sdp.
Tohtori Mäki johti Vanhasen 1.hallituksen työllisyysohjelmaa. Hän on TE-keskuksen työvoimaosaston päällikkö. Osaamiseltaan ja koulutukseltaan juuri niitä Inhimillisten voimavarojen kehittämiseen tähtääviä osaajia,joita Oulun lääni tarvitsee. Häneen verrattuna ns. kolme kärkihakijaa ovat aivan eri sarjassa.
Eniten ällöttää maakuntapoliitikojen hurskastelu Ei-tässä-ole-mitään-politiikkaa. Kyllä joo! Tulee mieleen eräs kuusamolainen keskustavaikuttaja, joka sanoi kerran: ” Meillä Kuusamossa ei ole poliittisia valintoja, mutta on itsestään selvää, että kaikkien pitää olla keskustalaisia.”
Näinhän sanoi myös kansanedustaja Mirja Vehkaperä Forum lehdessä, että on vain teoreettinen mahdollisuus, että valinta osuisi johonkin muuhun kuin keskustalaiseen, mutta Kalevassa Vehkaperä hurskasteli , että pätevintä tässä
tässä etsitään.
Toivottavasti Maire Mäellä on rohkeutta valittaa ,ja paikallisella medialla
viitseliäisyyttä paljastaa, mitkä kaikki kiemurat ovat johtaneet siihen, että pätevintä ei kutsuttu edes haastatteluun.