Keskustelu alkaa.Keskustelu päättyy.

Samalla kun pääministeri Matti Vanhanen korostaa ulkopolitiikan muuttumattomuutta ja kansalaisten tyytyväisyyttä, enemmistö ulko-ja turvallisuuspolitiikan ammattilaisista ja diplomaateista toteaa, että ”Suomen pitäisi arvioida uudelleen ulko-ja turvallisuuspolitiikkansa”.

Melkoinen ristiriita, johon olen monta kertaa kiinnittänyt huomiota. En lakkaa ihmettelemästä sitä, miksi ulko-ja turvallisuuspoliittinen keskustelu on niin olematonta ja se vähäkin sisäisesti jännittynyttä ja leimaavaa.

Olen ollut kaksi viimeistä vaalikautta eli kahdeksan vuotta eduskunnan ulkoasianvaliokunnan puheenjohtaja. Se on ollut haastava ja mielenkiintoinen tehtävä. Päivittäin minulla on ollut mahdollisuus vaihtaa mielipiteitä niin suomalaisten kuin kansainvälistenkin huippuasintuntijoiden kanssa. Niiden keskustelujen pohjalta olen johtopäätökseni vetänyt. Olen tullut samaan tulokseen kuin YLE:n selvityksessä diplomaatit, että uutta arviota tarvitaan.

Ulkoasianvaliokunta arvioi pari vuotta sitten-yksimielisesti, että kerran vaalikaudessa annettavat selonteot ovat liian kömpelöitä antamaan vastauksia nopeasti muuttuvaan meitä ympäröivään todellisuuteen. Armeijan hankinnat ilman muuta vaativat pitkää jännettä, mutta kansainvälisen tilanteen arviointiin tarvitaan lisää ketteryyttä.Siitä nousi hirveä meteli. Muistaakseni vain tohtori Teija Tiilikainen oli samaa mieltä.Nyt tarve nopeampaan reagointiin ja navigointiin tunnustetaan laajasti.

Esitin vajaa vuosi sitten, että seuraavan selonteon yhteydessä pitää tehdä huolellinen selvitys liittoutumisen ja liittoutumattomuuden eduista ja haitoista. Nousi vielä hirveämpi meteli ja sain nato-leiman otsaani. Tosi huvittavaa, että sana liittoutumattomuus oli vielä vuosi sitten pyhä ja koskematon. Tänään ko. sanaa ei juuri löydy korkeimman valtiojohdon puheista.

Nyt ilokseni huomaan, että Vanhanen,Heinäluoma ja Katainen ovat yksimielisiä selvityksen tarpeesta.

Nyt kaiken kukkuraksi Vanhanen ihmettelee, miksi turvallisuuspolitiikasta keskustellaan niin vähän.Niin, miksikähän? Ehkä siksi, että kaikki keskustelunavaukset tukahdutetaan heti alkuunsa vetoamalla muuttumattomuuteen ja gallupeissa ilmaistuun kansalaisten tyytyväisyyteen.
Niin että keskustelu alkaa.Keskustelu päättyy.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top