Myytit murtuvat

On hyvä asia, että EU-projektiin myönteisesti suhtautuvat ehdokkaat Pekka Haavisto ja Sauli Niinistö ovat lähdössä toiselle kierrokselle. Vaikka EU-asioiden johto kuuluukin  Suomen pääministerille, on presidentin EU-näkemys äärettömän tärkeä, sillä EU on tärkein suomalaisten  käytössä oleva väline hallita globalisaatiota. Olisihan Suomen EU-politiikan kannalta ollut katastrofi, jos presidentti valmistelisi samaan aikaan markkaan siirtymistä, kun pääministeri yrittää valvoa Suomen etuja neuvostossa…

 Paavo Lipposelle ja Sdp:lle vaalit olivat murskaavan tappiolliset. Niinkuin ihmisellekin, on myös puolueelle kriisi parhaimmillaan uuden alku. Eurooppakin on alkanut punertua.Ranskassa demarien kannatus kasvaa. Saksan osavaltiovaaleissa demarit voittavat vaalit toisensa jälkeen. Tanskan uusi demaripääministeri on EU:n puheenjohtajamaa. Sosialidemokratian kulta-aika ei ole siis  ohi: se on tulossa!

Vaalitappiossa oli yksi hyvä puoli: se murtaa mielikuvan Sdp:sta vanhana valtapuolueena. Sitähän on pönkittänyt -hyvässä ja pahassa- SAK – ”nuo miljoonat olkapäät” , mikä sekin on myytti.  Myös puheet ”punakoneesta” ovat myyttinen tarina. Kaikkea tätä on vahvistanut  SDP:n 30 vuotta kestänyt presidenttikausi. Ei ole ihme. jos kaikesta ”pahasta” syytetään juuri  sosialidemokraatteja.

Ihminen ja puolue saattavat kriisissä myös käyttää energiansa syyllisten etsimiseen , käpertyä ja mennä siihen nurkkaan, jonka muut osoittavat.Nyt SDP:lla on aito mahdollisuus uudistua, jos paine perinnepuolelle siirtymisestä  pystytään  estämään.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top