On ollut outoa lukea Suomen uusista opetussuunnitelmista, jonka mukaan lukion voi käydä lukematta historiaa lainkaan. Eräs lukion rehtori perusteli hanketta kertomalla, että oppilaat kyllä tietävät, mitä kannattaa opiskella ja mitä ei. Onkohan niin?
Samainen rehtori kuitenkin täsmensi, että lahjakkaimmat oppilaat ottavat myös historian kurssisuunnitelmiinsa. Jotta ymmärtäisimme elämää, niin mielestäni kaikkien koulunsa päättäneiden pitäisi tietää historiasta edes jotain yksinkertaisesti ymmärtääkseen nykyajan ilmiöitä.
Minulle on käynyt päinvastoin: mitä enemmän haluan ymmärtää tämän päivän maailmaa, sen enemmän minun pitää tuntea historiaa. Puunilaissotien vuosiluvut ja divisioonat voi unohtaa, mutta monet historian ja erityisesti Euroopan ongelmat ja valtavirrat on helppo tunnistaa, jos tuntee Euroopan historiaa.
Brexitin taustalla oli häivähdys paluuta aikaan, jolloin Britannia hallitsi melkein koko maailmaa. Unkarin äärioikeiston ajatuksissa pilkahtaa usein entinen suuri Itävalta-Unkari. Itävallan äärioikeisto puolestaan haluaisi sisarensa ja veljensä takaisin Pohjois-Italiasta jne.
Olen myös usein ihmetellyt talousvaikeuksissa rypevien Portugalin ja Espanjan meppien itsetuntoa. No, sieltä siirtomaaherruuden ajoiltahan se omanarvontunto on peräisin.
Euroopan unionin perustajaisät ja äidit halusivat estää uuden nationalismin nousun. Nyt kun tämä tappaja-ideologia nostaa uudelleen päätään, on vaarallista unohtaa nationalismin vaarat. Nationalismi on aina merkinnyt sotaa, varoitti aikoinaan Ranskan presidentti Mitterrand. Niin se on nytkin.
Nationalismi merkitsee muureja ja aitoja, vihaa ja katkeruutta jo nyt. Ei ole liioiteltu puhua vaaran vuosista. Se on eri asia kuin isänmaanrakkaus, patriotismi.