Luther-jytky 500 vuotta sitten

Suomi täyttää ensi vuonna 100 vuotta. Muitakin juhlia on tiedossa: reformaatiosta eli uskonpuhdistuksesta tulee ensi vuonna 500 vuotta. Reformaation seurauksena Suomesta tuli maailman luterilaisen maa. Se on olennainen osa suomalaisena olemisesta.

Luther-jytky syntyi kyllästymisestä katolisen kirkon rappioon, erityisesti anekauppaan.Köyhiltäkin nyhdettiin rahat valehtelemalla, että oman ja sukulaisten kiirastulessa oloaikaa voi lyhentää ostamalla aneita.

Luther- jytkyä auttoi Gutenberg, joka keksi kirjapainon – tuon Twitteriä, Facebookia ja koko Internetiä vallankumouksellisemman uuden  informaation jakajan.

Martin Lutheria juhlitaan ensi vuonna, mutta varsinainen sankari ja reformaatiolle tien raivannut oli  tsekki Jan Hus, mutta hänet poltettiin elävältä harhaoppisena kirkolliskokouksessa. Näin käy usein myös tänään, onneksi symbolisesti, monille aikaansa edellä oleville tienraivaajille.

Husin jälkeen syntyi Lutherille ns. sosiaalinen tilaus. Kirkon uudistusliike nosti johtajakseen Martin Lutherin. Aina syntyy ensiksi liike, joka nostaa johtajan. Johtaja ei synnytä liikettä vaan liike synnyttää johtajan.

Suomalaista ilottomuutta  selitetään usein luterilaisuudella. Väärin. Hän oli elämäniloinen mies, jossa vaimolla Katarina von Boralla taisi olla pitelemistä. Luther sanoitti monet iskelmät virsiksi  ja kehotti juomaan olutta, koska ” jos juo olutta, nukkuu hyvin ja pitkään eikä tee syntiä”.

Näin Pyhäinpäivänä ottakaamme esille luterilaisuuden valoisat puolet: ilo ja armo.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top