Pessimismi lisääntyi

Palasin torstai iltana ulkoasianvaliokunnan pitkältä reissulta Intiaan ja Pakistaniin. Ensiksi huonot uutiset: Afganistanin tilanne tulee kärjistymään , Pakistanin hallitusta syytetään talebaanien ja muiden militanttien ”turvasatamaksi”, mitä se hallitsemattomille heimoalueille epäilemättä onkin.Näihin väitteisiin Pakistanin hallitus vastaan iskuilla ”turvasatama-alueille”, mistä tietenkin seuraa vastaiskuja.

Tapasimme Pakistanin parlamentin puhemiehen ja ulkoministerin . Ulkoministeri totesi yllättävän tiukasti, että iskuja tullaan jatkamaan.Kaikki näyttää viittavaa siihen, että Afganistanissa oleville suomalaistenkin rauhanturvaajien olo tulee tukalammaksi. Jos jotain vakavampaa sattuu, nousee Afganistan vakavaksi vaaliaiheeksi. Pessimismini alueen rauhoittumiseen lisääntyi, mikä lienee terveellistä kaltaiselleni optimistille.

Hyvä uutinen on se , että selvisimme hengissä.Ohjelmaa jouduttiin muuttamaan iskujen takia ,ja koko ajan seurassamme oli poliiseja ja sotilaita.Se tuntui epämiellyttävältä, mutta oli ilmeisen välttämätöntä. Myös 16 tuntia kestänyt tulomatka meinasi juuttua Franfurtiin, missä myrsky riepotteli konetta niin, että ensimmäistä kertaa todella pelkäsin.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top