Euroopan piti olla tänä vuonna maailman kilpailukykyisin, osaamiseen perustuva talous, mutta Euroopassa on tänä vuonna teollistuneiden maiden heikon talouskasvu. Politiikassa on tuttua sanojen ja tekojen ristiriita, mutta näin suurta kuilua ohjelmien ja todellisuuden välillä on tuskin aikaisemmin nähty. Totuus on, että EU:n jäsenmaat vähät välittivät Lissabonin strategiasta.
Nyt Lissabonin ylevä strategia saa seuraajan : EU 2020 strategian. Komissio julkaisee asiakirjan ensi keskiviikkona. EU 2020 oli Euroopan parlamentin käsittelyssä torstaina. Minäkin sain -ainoana suomalaisena- minuutin ( 1 min.) puheenvuoron. Minuutissa siis piti käsitellä Euroopan suuntaviivat vuoteen 2020 mennessä ja Kreikan velkakriisi. Samaisessa istunnossa oli ensimmäistä kertaa läsnä Eurooppa-neuvoston uusi puheenjohtaja Herman Van Rompuy. Hän tulee sd-ryhmään ensi keskiviikkona, joten voin siellä jatkaa keskustelua.
Nyt Olli Rehnin ja muiden komissaarien tehtävä on kehitellä kunnon keppiä ja meheviä porkkanoita , jotta jäsenmaat saataisiin sitoutumaan uusiin tavoitteisiin. Pahiten Lissabonin strategia epäonnistui koulutukseen panostamisessa. Niin taitaa käydä nytkin, sillä jäsenmaat taitavat mieluummin leikata koulutuksesta kuin panostaa siihen, kun budjettivajeita yritetään kuroa umpeen.
Kreikka on oma lukunsa. Siellä on talouskriisin lisäksi moraalikriisi. Ystävää pitää hädässä auttaa, mutta petollisen ystävän auttaminen on vaikeaa. Kreikassa kantaa nyt hallitusvastuuta sosialidemokraatit, jotka saivat kaamean perinnön porvarihallituksela. Muistuttaa hieman Suomen tilannetta 1990-luvun puolivälissä. Silloin Lipposen ykköshallitus joutui vastaamaan Esko Ahon porvarihallitukselta langenneista laskuista: korkeasta työttömyydestä ja kasvavasta valtionvelasta.
Suomea ja Ruotsia kehutaan vuolaasti 1990-luvun kriireistä selviytymisestä. Avaimena pidetään konsensushaluista ja -hakuista politiikkaa eli kriiseissä toimitaan samaan suuntaan. Kreikassa kokeillaan luokkataistelua.