”Liittovaltiolla” nyt mörön rooli

Epäilemättä Euroopan unionissa on paljon kritisoitavaa. Se on liian tehoton ja hidas vastaamaan globaalimaailman synnyttämään, uuden kasvun, työllisyyden ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden haasteisiin. Hitaus ei ole ihme, sillä useissa asioissa pitää kaikkien 28 jäsenmaan toimia samaan suuntaan. Verrattuna siihen, miten Suomessa pääkaupunkiseudun yhteistyö etenee tai Turun seudulla ja muualla kuntien yhteistyö kangertelee, EU on nopea ja ketterä toimija.

EU:n perustaisän Robert Schumanin toteamus, että EU kehittyy kriisien kautta, on osoittautumassa nyt oikeaksi. Esimerkiksi pankkiunionin luominen on kriisin myötä syntynyt rakenteellinen uudistus, jossa pankkien omistajat ja sijoittajat joutuvat tulevien kriisien maksajiksi. Euroopan Keskuspankki tekee myös pankeille stressitestit, jotka toisin kuin aikaisemmat, kansallisten valvojien tekemät testit, tulevat paljastamaan eurooppalaista pankkijärjestelmää rasittavat heikot pankit.
Markkinatalouden ydinasioita on toimiva pankkijärjestelmä, joten pankkien vakavaraisuudesta ja säästäjien suojasta tulee vasemmistolaistenkin kantaa huolta. Korkean työttömyyden yksi syy on Euroopassa pankkien kyvyttömyys lainottaa erityisesti pk-yritysen investointeja ja madollisuuksia synnyttää uusia työpaikkoja.

Käynnistynyt keskustelu EU:sta liittovaltiona on oikeastaan ihan hullua. Yksikään jäsenmaa ei ole luomassa EU:sta liittovaltiota, mutta mörön roolia se näyttää palvelevan. Joskus muinoin peloteltiin sosialismilla: kaikki yli kaksivaihteiset polkupyörät otetaan valtion haltuun, jos sosialidemokraatit voittavat vaalit. Kun Mauno Koivisto oli ehdokkaana presidentin vaaleissa, ainakin Nivalassa kulki huhu, että Koiviston valinnan jälkeen seurat kielletään.

Nyt mörön roolin on saanut ”liittovaltiokehitys”. Pelkokertoimia rakastavat perussuomalaiset ovat tuomassa vaalimarkkinoille alkometrin kaltaisen mittarin, joka paljastaa hengityksestä häivähdyksenkin ”liittovaltiota”.
hHllitusvastuuseen valmistautuvat Perussuomalaiset hyväksyvät jo EU:n olemassaolon, mikä merkittäneen tiedoksi, mutta ”liittovaltiokehitys” on nyt se, mitä pitää vastustaa.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top