Paradoksi tarkoittaa näennäisesti loogista väitettä, joka voi johtaa järjenvastaiseen tilanteeseen. Suomalaisten suhde sekä Nato-jäsenyyteen että Venäjään on aika paradoksaalinen.
Monien Nato-jäsenyyden kannattajien mutta myös vastustajien peruste on Venäjä. Toiset haluavat jäsenyyden kautta suojaa Venäjän aggressioilta, toiset taas haluavat suojautua Venäjän mahdolliselta voimankäytöltä pysymällä sotilaallisesti liittoutumattomana.
Paradoksi on johtanut siihen järjenvastaiseen tai järkevään tilanteeseen, että pyrimme niin lähelle Natoa kuin mahdollista mutta emme halua jäsenyyden etuja: turvatakuita ja oikeutta osallistua päätöksentekoon. Tilanne muistuttaa Norjaa ja Norjan EU-jäsenyyttä. Norja panee toimeen kiltisti ja ilolla EU-direktiivit ja maksaa ainakin saman verran kuin jäsenet päästäkseen sisämarkkinoille.
Euroopan parlamentissa Nato ei ole mikään kuumottava aihe. Ei tietenkään, sillä kaikki EU:n jäsenmaat Suomea, Ruotsia, Itävaltaa ja Irlantia lukuun ottamatta ovat puolustusliiton jäseniä. EU:n yhteisellä puolustuksella Naton korvikkeeksi on ajajia, mutta Nato on ”yhteisen puolustuksen perusta ja sitä toteuttava elin”.
Miksi kirjoitan asiasta juuri nyt? Siksi että Nato-keskustelu on virinnyt Suomessa ja toivoisin, että keskustelun kautta Nato-allergia vähän helpottuu. Sovitaanko heti alkajaiseksi, että ainakin demarit välttelevät sanoja Nato-kiima, haukka, trolli, suomettunut ja mitä niitä kaikkia onkaan, joilla voi lopettaa keskustelun heti alkuun?
Suomalaisille sosialidemokraateille voi tulla isona yllätyksenä tieto siitä, että Nato on historiallisesti sosialidemokraattinen projekti. Se on demaripuolueiden ja demarihallitusten vapautta ja demokratiaa puolustamaan perustama liittokunta.
Myös kansainvälinen järjestö Sosialistinen internationaali eli SI on tukenut Naton toimintaa.
Johtotehtävissä on ollut aina merkittäviä demareita kuten Paul-Henrik Spaak, Javier Solana ja nyt pääsihteerinä on norjalainen sosialidemokraatti Jens Stoltenberg.
Kolumni julkaistu 5.5. Demokraatti-lehdessä.