Vaikenija Vanhanen

Joku viisas on sanonut, että tämän päivän vihreät ovat eilisen demareita. Ensikuulemalta ei mitenkään erityisen syvälliseltä kuulostava mietelmä tuntuu sittenkin osuvalta , kun kuuntelee oikeusministeri Tuija Braxia. Hän on tiukimmin puolustanut pääministeri Matti Vanhasen ministereilleen antamaa lausunto-ja kommentointikieltoa.

Braxin tiukka linja hämmentää ainakin perusteluiltaan. Brax on perustellut useaan otteeseen, että nykyhallituksella on ”sama julkisuuslinja kuin Lipposen hallituksillakin”. Heh,heh, mutta eikö vihreiden pitänyt olla avoimuuden , läpinäkyvyyden ja kaiken muun ”hyvän” edelläkävijöitä ja Lipponen taas monen ”pahan”´kuten vaikenemisen ja salailun ruumiillistuma?
Ei eiliseen voi jäädä, ministeri Brax!

Niin kansanedustajien kuin ministereidenkin on typerää vastata kaikkiin kyselyihin, mutta Vanhasen kielto, että ministerit eivät voisi kommentoida avoinna olevia asioita tai puuttua kollegojensa asioihin, on kyllä varma tapa hiljentää yhteiskunnallista keskustelua. Politiikka kun tuppaa ylittämään ministeriöiden rajat.

EU-asioita voisi siis kommentoida vain Vanhanen itse ja Astrid Thors, ulko-ja turvallisuuspolitiikkaa Kanerva, osaamis- ja koulutuspolitiikkaa vain Sarkomaa jne.

Hallituksella pitää olla Iso Linja, jota kaikki ministerit puolustavat. T’ämä pätee kaikkiin politiikkalohkoihin. Jokaisen ministerin pitäisi perustella kansalaisille hallituksen EU-politiikkaa (jos sellaista on), koulutuspolitiikkaa, talouspolitiikkaa jne.

Ilman politiikkaa, linjanvetoja, vaihtoehtojen puntarointa ja julkista keskustelua ,hallituksesta kuin hallituksesta tulee vain asioita hallinnoiva virkamieshallitus.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top