Kreikan pilkkaamisen voisi jo lopettaa

Belgia on EU:n puheenjohtajamaa heinäkuun alusta. Vaikka Belgiassa ei ole hallitusta, oletetaan puheenjohtajakauden sujuvan sutjakkaasti.  Muut EU maat ovat jo tottuneet belgialaiseen poliittiseen sekasortoon samoin kuin belgialaiset itse. Taksinkuljettajakin sanoi vähät välittävänsä poliittisen eliitin riitelystä. Tärkeintä on , että paikallistason palvelut  pelaavat. 

 Eurooppa elää keskellä kriisiä, joten poliittista johtajuutta tarvitaan juuri nyt. Unioniin saatiin Lissabonin sopimuksen myötä jatkuvuutta ja jämäkkyyttä uusien institutionaalisten ratkaisujen myötä. Pysyvä puheenjohtaja Herman Van Rompuy  tuo neuvostoon jämäkkyyttä ja ulkoministeri Kathy Ashton tuo EU:n äänen tunnetuksi maailmalla. Näin periaatteessa.

Käytännössäkin on tapahtunut monta vallankumouksellista asiaa. Vielä muutama kuukausi sitten  pidettiin lähes mahdottomana estää uudet  ”kreikat”  esimerkiksi tarkastamalla jäsenmaiden tilastoja. Nyt Eurostatin valtuuksia on lisätty. Vielä  hetki sitten pidettiin lähes mahdottomana puuttua jäsenmaiden budjetteihin, nyt niitä ryhdytään koordinoimaan vakavalla mielellä,  jotta kasvu- ja vakausssopimuksella olisi ohjaavaa vaikutusta.

Kasvu ja vakaus ovat avainsanoja. Vakaus tarkoittaa valitettavasti usein vain budjettien tasapainottamista eli leikkauksia. Sekin on tarpeen, mutta painopiste on nyt siirrettävä kasvuun eli tulevaisuusinvestoihin. Se on nuorten kannalta välttämätöntä, muutoin leikkaamme  säästämme itsemme hengiltä.

On olemassa hyvää ja huonoa kolestrolia. Hyvää ja huonoa rasvaa. On olemassa myös hyvää ja huonoa velkaa. Hyvää velkaa ovat inestoinnit koulutukseen, tutkimukseen ja köyhyyden vähentämiseen. Köyhyyden vähentäminen on yhteiskunnan eheyden rakentamista. Se on kaikkein tuottavin investointi aikana , jolloin  populismi ja ääriryhmät uhkaavat tulevaisuutta.

Kreikkalaistenkin pilkkaamisen voisi vähitellen lopettaa. Minä ainakin kunnioitan Kreikan hallitusta ja kansaa, jonka suostumuksella Kreikassa korjataan asioita kovalla vauhdilla. Myös Suomella on edessä vakavat ajat. Sen näkee täältä kaukaa paremmin.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top