Suomessa kohistaan jälleen Suomen ja Yhdysvaltain suhteista. Väitetään, että presidenttti Halosen kriittiset Irak-lausunnot ovat syynä siihen, ettei presidenttimme pääse vieläkään Valkoisen Taloon presidentti Bushin juttusille.
En alkuunkaan usko tähän teoriaan.
Suomi vaan ei yksinkertaisesti ole amerikkalaisen silmissä enää mitenkään erityisen tärkeä maa. Eurooppakin on menettämässä merkitystään, sillä maailmanpolitiikan painopiste opn pysyvästi siirtynyt Aasiaan.
Miksi sitten Ruotsin uusi pääministeri kutsuttiin välittömästi Bushin luokse kylään? Siksi että Ruotsin ulkopolitiikassa transatlanttiset suhteet ovat olleet erittäin korkealla politiikan esityslistassa jo pitkään. Kyllä meidänkin pitäisi kehittää uusia ideoita suhteiden tiivistämiseksi niin EU:ssa kuin kahdenvälisestikin.
Miksi sitten pitäisi päästä juttusille Valkoiseen Taloon? Siksi, että oli kysymys sitten ilmastonmuutoksesta,YK:n vuosituhattavoitteiden toteuttamisesta tai mistä muusta tahansa maailman polttavasta ongelmasta, EU:n ja Yhdysvaltain yhteistyö on välttämätöntä. Suoraan sanoen: yhtäkään päällekaatuvista ongelmista ei ratkaista ilman näiden kahden voimatekijän: EU:n ja Yhdysvaltain yhteistyötä. Se vain on niin.
Miksikään Bushin puudeliksi ei tietenkään kannata heittäytyä. Hyvin käyttäytyvän suomalaisen pystykorvan rooli sopii meille vallan hyvin.