Euroopan Unionin parhaita ulkopolitiikan välineitä ja paras osa tämän päivän rauhanprojektia ovat olleet laajentuminen ja EU:n naapuruuspolitiikka.Erityisesti itäinen naapuruuspolitiikka on ollut lupaava. Dialogilla naapureiden kanssa EU on pitänyt keskeisellä sijalla omia arvojaan: demokratiaa, ihmisoikeuksien kunnioittamista ja oikeusvaltion periaatteita. Arvopohjainen ulkopolitiikka lienee ollut joko liian tehokas tai pelottava, sillä Venäjä on viime vuosina tehnyt kaikkensa vetääkseen samoja naapureita puoleensa ja etäännyttääkseen niitä Euroopasta. Suomessa on aika vähän seurattu tätä Euroopan historian merkittävää tapahtumasarjaa.
Erityisen paha takaisku tuli juuri äsken, kun Ukrainan parlamentti keskeytti assosiaatiosopimusta koskettavat neuvottelut EU:n kanssa. Sopimusta pitä juhlia ensi viikovaihteessa Vilnassa. Kun Euroopan tulevaa historiaa kirjoitetaan, tapahtuma tuskin on mikään alaviite, vaan merkittävä Euroopan historian sivun kääntyminen-Euroopan ja sen naapureiden tappioksi.
Ukrainassa pidetään tapaus Yulia Tymeshenkoa esteenä sopimuksen allekirjoittamiselle. EU:n puolelta on vaadittu entisen pääministerin oikeutta päästä ulkomaille hoitoon terveytensä takia.
Tuntuu erityisen kohtuuttomalta, jos sopimus olisi kaatunut Ukrainan poliittisen eliitin välienselvittelyyn. Siihen en kuitenkaan usko. Kysymys on pikemminkin Venäjän voimasta vetää naapureita puoleensa mm. kiristämällä energiatoimituksia. Myös Ukraina yritti kiristää EU:lta takuita tulla auttamaan, jos maa joutuisi taloudellisiin vaikeuksiin Venäjän kanssa assosiaatiosopimuksen takia.Siihen ei EU tietenkään voinut suostua.
Ukraina ei ole ainoa. Valko-Venäjä on jo Venäjän sylissä. Armenian innostus assosiaatiosopimuksiin on vähentynyt. Sopimukset Moldovan ja Georgian kanssa on onneksi jo tehty, mutta Ukrainan tuottamaa pettymystä ei mikään korvaa. EU kulkee nyt vastatuulessa kaikilla rintamilla. Skeptikoillakaan tuskin on aihetta juhlaan.