Kymmenkunta vuotta sitten Iijokisoutuun saapui Amerikassa juuri vihitty nuoripari, jossa nuorikko oli suomalainen ja luterilainen ja aviomies amerikanjuutalainen. Iijokisoudussa on tapana pitää lähtöhartaus Taivalkosken Kirkkosaaressa, jossa nuoripari pyysikin sitten suomalaispapin siunausta avioliitolleen. Paikalla ollut Pudasjärven nuori kappalainen, ilmeisesti leasdiolaisessa tynnörissä kasvanut nuori pappi, meni hämilleen ja loppujen lopuksi monen kiemurtelun jälkeen kieltäytyi antamasta siunausta.
Onneksi Iijokisoutuun osallistui kaksikin luterilaisen kirkon pappia: myöhemmin stunttina tunnettu Reijo Kontio ja nyt jo eläkkeellä oleva rovasti Heli Savolainen, ja niin nuoripari siunattiin Kalle Päätalon maisemissa Jokijärvellä kirkkona heinäkuisen heleä luonto.
Tapaus tuli mieleen, kun olen seurannut Suomen Siionissa käytävää keskustelua siunatako homo- ja lesboparit. On kunmmallista, että juuri rakkaus on osoittautunut ongelmalliseksi kirkolle, ”vaikka suurin niistä on rakkaus” . Näin harrastelijateologina en ymmärrä tietenkään kaikkia opillisia kiemuroita, mutta eikö yksinkertainen oppi voisi olla, että siunausta pyydettäessä, siunaus tulee antaa?
Irja Askolan valinta Helsingin piispaksi on pitkästä aikaa hyvä uutinen Suomen kirkosta. Kun aikoinaan Suomen piispat siunasivat laskettelurinteitä ja kauppakeskustekuksia, pyysin pastoria ja runoilijaa Irja Askolaa ”siunaamaan” myös ensimmäisen telefaxini. Huumorintajuinen Iri kirjoittikin kauniin runon ja lähetti sen minulle ja uusi faksi oli siunattu. Nyt todella hyvin toiminut telefaksi on jo vanhojen faksien taivaassa.