Presidenttiehdokas Timo Soini on käyttänyt eduskunnassa niin vahvan puheenvuoron, että häntä on verrattu retorisilta lahjoiltaan itse Kuuban Fidel Castroon.Vertaus on osuva. Timo Soinin EU:n ulkopuolelle jättäytyvässä Suomessa ja Fidel Castron Kuubassa olisi varmasti paljon yhteistä: eristyneisyys, ulkomaankaupan tyssääminen ja isänmaallisuuskontrolli. Turistit menevät Kuubaan ihailemaan ikivanhoja amerikanrautoja, ja Suomeen tultaisiin katsomaan kadulla käyskenteleviä poroja. Erojakin on: Timo Soini puhui eduskunnassa parisenkymmentä minuuttia, mutta Fidel puhui usein tuntitolkulla.
Timo Soini on kehunut vuolaasti brittikonservatiivi David Cameronin vetäytymistä Euroopan kriisirahastosta. Cameron asettui koko konservatiivisella voimallaan Lontoon finanssikapitalismin tueksi. Suomessa ei ole havaittu, että saman liikkeen teki Soini asettumalla Cameronin tueksi. Voiko köyhän asialla enää vähemmän olla?
Suomessa käydään nyt turhan kiivasta keskustelua osallistumisesta EU:n pysyvään kriisirahastoon (EVM). Suomen eduskunnan perustuslakivaliokunnan kanta on kiistatta jumalansanaa: perustuslakia on noudetettava kaikissa käänteissä, mutta yhtä tärkeää Suomen vaikutusvallalle on, että Suomi on mukana nyt pelastamssa euroa ja Eurooppaa. Nämä kaksi asiaa on sovitettava yhteen. Pitää vain olla liikkeellä ja etsiä ratkaisuja, kuten Paavo Lipponen on sanonut. Vain tarpeeksi rohkea sanoo Kyllä!
Olen käsittänyt, että EVM:n resurssien lisääminen tehdään aina yksimielisesti. Siis Suomenkin rahat ovat ison yksimielisyyslukon takana. Kukaan ei voi päättää Suomen puolesta, paljonko Suomi käyttää siihen rahaa. EVM:n kuitenkin pitäisi voida käyttää yksimielisesti päätettyjä resursseja määräenemmistöllä, jotta yksikään maa ei voisi jarruttaa tai pitkittää päätöksentekoa. Näin on käytäntö myös Kansainvälisessä valuuttarahastossa IMF:ssa.
Jälleen kerran tulee mieleen edesmenneen Ruotsin legendaarisen valtiovarainministerin Kjell-Olof Feldtin muistelmissaan kertoma viisas havainto. Hän sanoi, että liian usein taloudellisesti välttämättömät päätökset ovat poliittisesti mahdottomia ja sitten kun ne ovat poliittisesti mahdollisia, ne ovat jo talouden kannalta tarpeettomia…