Onko brittipääministeri David Cameron heikko vai vahva ? Mies vai vieterihiiri? Britit vastaavat tähän itse omissa vaaleissaan, mutta myös meillä, vain vähän brittien sielunelämää tuntevilla ,lienee oikeus pohtia, mitä pääministeri oikein haluaa varsinkin kun Cameron kuuluisassa puheessaan arvioi myös meidän suomalaisten tuntoja.Cameronhan käytti Suomea esimerkkinä kuvatessaan EU-maiden turhautumista unioniin.
Mitä David Cameron siis haluaa? Ensinnäkin hän haluaa Euroopan Unionista suuren noutopöydän, josta jokainen maa voisi napsia haluamansa herkut. Oikeistopoliitikkona Cameron inhoaa työntekijöiden oikeuksia, kuluttajansuojaa ja ympäristönormeja. Hän haluaa vain markkinavapaudet. Parasta aikaa Euroopan parlamentti odottaa komissiolta esimerkiksi työsuojelustrategiaa, mutta Cameronin puoluetoverit jarruttavat. Työaikalaki on konservatiivien hampaissa: ihmisillä kun pitäisi saada teettää työtä ilman mitään sääntelyä.
Kaikkein eniten brittipääministeri haluaa- vaalivoittoa. Puheellaan hän käynnisti konservatiivien vaalikampanjan soittelemalla brittien EU-vastaisia sielunkieliä. Brittipääministeri on nyt oman puolueensa takapenkkiläisten vanki. Enemmistö brittinuorisosta,teollisuudesta, yrittäjistä ja myös konservatiiveista haluaa pysyä EU:ssa, mutta brittiperussuomalaisten eli UKIP-puolueen kananatuksen nousu on käynnistänyt vaarallisen exit-prosessin. Ei ole tietenkään ensimmäistä kertaa Euroopan politiikassa, että oma etu ja oman puolueen etu menevät kaiken muun yli. Yli kahden vuoden vaalitaistelu ja EU:n mustamaalaaminen voi aiheuttaa suurta epävarmuutta, ei ainoastaan Britanniassa vaan koko Euroopassa.
Poliittiset asetelmat ovat selkeät Britanniassa, mutta ovat selkeytymässä myös muualla Euroopassa. Se on toivottavasti tiukan EU-kesskustelun hyvä puoli. Konservatiivit haluavat lisää markkinavapauksia, sosialidemokraatit tasa-arvoa ja solidaarisuutta ja populistit irtautumista koko Euroopan unionista.