Vielä muutama vuosi sitten toivottiin ja myös pelättiin , että arktisista alueista tulee ” Eldorado”, jonne rynnätään öljyn, kaasun ja mineraalien toivossa alkuperäiskansojen oikeuksista ja ympäristöuhista huolimatta. Näin ei ole onneksi käymässä. Kansainvälinen yhteisö on osoittautumassa viisaaksi ja kypsäksi kuten juuri päättynyt Arktisen neuvoston Kiirunan kokous osoitti. Ilmastonmuutosta halutaan hillitä, alkuperäiskansojen oikeuksia valvoa ja kansainvälisiä sopimuksia kunnioittaa.
On hieno saavutus, että kaikki arktisia alueita koskevat riidat on pystytty ratkaisemaan dialogin ja yhteisten sopimusten kautta kuten vuonna 2010 pitkään jäytäneet kiistat Norjan ja Venäjän välillä koskien Barentsin alueen kiistoja. Puhutaan jopa Nordic way -hengestä ratkaista riitoja esimerkkinä muille riitojen repimille alueille.
Voin kuvitella, että kokous oli mieluinen myös ulkoministeri Erkki Tuomiojalle Jemenin, Syyrian, Haitin ja monen muun vielä ratkaisemattoman ,vakavan konfliktin tuottaman tuskanjälkeen.
EU ei vielä päässyt Arktisen neuvoston pysyväksi tarkkailijajäseneksi. Laiskanläksyksi saatiin purkaa hyljetuotteiden myyntikielto, jonka EU käsittämättömässä viisaudessaan ja eläinsuojelujärjestöjen painostuksen alaisena edellisellä vaalikaudella päätti. Myöhemmin EU höllensi päätöstään antamalla inuiiteille luvan myydä hyljetuotteitaan EU-alueella, mutta suuttumus ei vähentynyt.
Kanada tukee inuiitteja, ja Kanadasta tulikin EU:n tarkkailija-aseman tiukin vastustaja. Ymmärrän inuiittien ärtymyksen: millä oikeudella EU opettaa alkuperäiskansoille ekologista elämäntapaa.
Muistelen silloisen Suomen ympäristöministerin Paula Lehtomäen vastustaneen EU:n päätöstä, joten syytä nostaa hänelle hattua.
Kiinasta, Intiasta, Italiasta, Koreasta ja Japanista tuli Arktisen neuvoston pysyviä tarkkailijoita, mikä kertoo omaa kieltään kasvasta kiinnostuksesta arktisiin asioihin.EU:n asemaan palataan pian.Suomi, Ruotsi ja Tanska ovat EU-maista Arktisen neuovston jäseniä. Pohjoismaista voimaa lisäisi myös Islannin EU-jäsenyys, mutta se on nyt Islannin kansan käsissä.
EU on ollut aktiivinen vaikuttaja arktisia alueita koskevissa tutkimushankkeissa.Yhdessä jäsenmaiden kanssa EU:n tutkimuspanostukset nousevat yli miljardin.