Iloista juhlintaa ja vakavaa sanomaa

Ajat ovat toiset, mutta vappu on aina sama. Se on kansainvälinen työväenliikkeen juhla. Vappu on iloista juhlintaa, mutta myös vakavaa sanomaa, Tänä vappuna on monen surun keskellä nostettava maljaa monille kansainvälisen solidaarisuuden saavutuksille.

Lapsikuolleisuus on saatu puolitettua YK:n vuosituhattavoitteiden mukaisesti. Äitiyskuolleisuus on myös vähentynyt radikaalisesti.Monien tautien kuten malarian ja tuberkuloosin leviäminen on estetty. Ebola-epidemia on saanu selätettyä melkein kokonaan!

Saavutukset kalpenevat kuitenkin suuren suru-uutisen keskellä. YK:n pakolaisjärjestön mukaan pelkästään jo tämän vuoden aikana yli 1600 siirtolaista ja pakolaista on hukkunut Värimeren aaltoihin.

Euroopan perlamentin juuri hyväksymässä päätöslauselmassa vaadimme sitovia kiintiöitä turvapaikanhakijoiden jakamiseksi EU-maiden kesken ja  tiiviimpää yhteistyötä lähtömaiden sekä läpikulkumaiden kesken. Ihmiskauppa on saatava kuriin. Se on pahempaa, laajempaa ja kovempaa bisnestä kuin orjuus oli aikoinaan. Välittömänä prioriteettina tulee olla uusien hukkumiskuolemien estäminen.

Euroopan on vahvistettava läsnäoloa merellä, jotta ihmisiet voitaisiin pelastaa. Mitä arvoa on koko EU:lle jos se ei pysty toimimaan ihmishenkien pelastamiseksi?

Sisäinen  solidaarisuus  ja vastuullisuus on nyt tärkeää. Ydinkysymys on tietenkin pakolaisuuden syiden vähentäminen pohjoisen Afrikan alueella.

Kaikesta huolimatta juhlikaamme kesän tuloa, vappua ja kansianvälistä solidaarisuutta myös vuonna 2015!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top