Vanha haamu Euroopan yllä

Eurooppalaisen puoluekartan uusin trendi on äärioikeiston nousu. Haloo, merkitkää päiväkirjoihinne: Euroopan maiden hallituksissa on äärioikeistolaisia ministereitä jopa  EU:n perustajamaissa! Äärioikeisto on menestynyt vaaleissa Ruotsissa,Itävallassa, Unkarissa ja Hollannissa. Kysymys ei ole enää kaljupäisistä nahkatakkisista uusnatseista, vaan vakavasta trendistä. Taantumus luo taantumusta. Tulevaisuus näyttää, jääkö äärioikeisto marginaaliin vai vahvistaako se asemiaan. Oikeistovirusta ei kertakaikkiaan saa päästää epidemiaksi.

Jos olisin   kokoomuslainen, olisin huolestunut paineista, jolla eurooppalaista maltillista konservatismia painetaan oikealle. Jopa  Suuren Eurooppalaisen Helmut Kohlin seuraajaa Angela Merkeliä pidetään CDU:n piirissä  liian vähän oikeistolaisena. ¨Paineet oikeistolaistumiseen näkyivät viime viikolla Merkelin  ”epämerkelimäisenä”  maahanmuuttokritiikkinä, jossa hän sanoi ”Multikulti ist tot” eli monikultuurisuus on kuollut.

Saksassa kritiikki on kohdistunut islamiin, Ranskassa romaneihin ja monissa muissa maissa seksuaalisiin vähemmistöihin.Maahanmuuttajaväestö on vihapuheiden kohteina lähes kaikissa Euroopan maissa. Näin myös Suomessa.

30-luvun lama nosti aikoinaan ääriliikkeet. Nykyinen globaali talouskriisi on vakavin sitten 30-luvun. Se tarjoaa myös kasvuaalusta  ääriliikkeille ja populimsille. Äärioikeiston nousun syy on kasvava köyhyys ja työttömyys, Yli viisi miljoonaa nuorta on työttömänä, sillä nuorisotyöttömyys on aksvanut kahdessa vuodessa lähes 40 prosenttiyksikköä.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top