Kolmatta tietä eteenpäin

On tunnettua, että talouskriisi on kääntynyt tai kääntymässä lähes kaikissa Euroopan maissa sosiaaliseksi kriisiksi.Demarikritiikki liian nopeaa ja tiukkaa kansantalouksien tasapainottamista kohtaan on osoittautunut oikeaksi.
Tämä ei tarkoita velkaelvyttämistä, vaan ”kolmatta tietä” tiukan talouskurin ja elvyttämiseen välillä. On kysymys näkökulman vaihtamisesta. Taloutta voidaan tasapainottaa talouskurilla, mutta myös rakenteellisilla uudistuksilla , jotka lisäävät työntekoa. Myös talouskuria aina tarvitaan.

Jopa Saksassa, missä tilastollisesti näyttää hyvältä,köyhyys on kasvanut. On arvioitu, että jopa 5,5 miljoonaa saksalaista on pudonnut keskiluokasta matalapalkoille ja köyhyyteen viimeisen vuosikymmenen aikana. Uusi hallitus onkin päättänyt pureutua köyhyyden kasvuun muun muassa luomalla lakisääteisen minimipalkan.

Maat, joissa on noudatettu tiukinta kuten Kreikka, Irlanti, Portugali ja Espanja ,luokitellaan pian maailman epätasa-arvoisimmiksi maiksi.

Euroopassa on suunnan tarkistamiseen aika, mihin onkin on tartuttu- ainakin puheissa.
Erityisesti nuorison massatyöttömyys on jo käynnistänyt uusia toimenpiteitä.Suomalais- itävaltalainen innovaatio nuorisotakuusta on lähtenyt liikkeelle ja saanut lisärahoitusta.Saksan liittokansleri Angela Merkel ilmoitti eilen, että Saksa on viemässä EU- tasolle saksalaista onnistunutta oppisopimuskoulutukselle liittyvää mallia.
Toukokuun Euroopan parlamentin vaaleissa on kysymys suunnasta: valittavana on velkaantumiseen johtava välinpitämättömyys, tappava talouskuri vai kolmas tie, joka pureutuu uuden kasvun ja työllisyyden luomiseen.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top