Jokaisen sukupolven kenties suurin pettymys on , että historiasta ei sittenkään opita mitään. Nuoruuden unihiekka pyyhkiytyi omilta silmiltäni herättyäni 90-luvun julmuuteen : Pyhä Äiti -Euroopan sydämessä käydään sotaa etnisine puhdistuksineen,keskitysleireineen ja naisten joukkoraiskauksineen! YK oli voimaton, ja tarvittiin sotiaallista kriisinhallintaa, jotta julmuudet saatiin loppumaan.
Tänään eduskunta hyväksyi suurella ääntenenemmistöllä ”suomalaisen sotilasosaston asettamisen korkeaan valmiuteen osana Saksan.Alankomaiden ja Suomen muodostaman EU:n taisteluosaston valmiusvuoroa”, kuten virallinen mieintöteksti kuuluu.
Tänäkin päivänä tarvitaan sotilaallista kriisinhallintaa, vaikka nuorena ei olisi millään uskonut , että pahaa ei saada maailmasta kirketyksi rauhanomaisilla keinoilla pois.EU on nyt ottanut kriisinhallinnan tosissaan.
Osallistuminen Naton vastaaviin nopean toiminnan joukkoihin näytetään tyrmäävän suoralta kädeltä. Eikö kannattaisi harkita Ruotsin linjaa, jossa asiaa tarkastellaan?
Voihan olla, että seuraava NRF operaatio on esimerkiksi maanjäristyksen jälkivaiheen pelastusoperaatioon osallistuminen. Entä, jos loukkaantuneiden joukossa on suuri määrä suomalaisia?
Mitä se Kekkonen opettikaan? Eikö se mennyt niin, että turvallisuus on aidan avaamista eikä portin sulkemista. Ollaanko nyt sulkemassa yksi portti?