Hyviä ja huonoja uutisia

Eduskunnassa on loppukiri. Joulutauko alkaa keskiviikkona, ja duuniin palataan heti loppiaisen jälkeen. Tunnelma on sama kuin kouluissa: on arvioinnin aika. Hieman tuntuu ”savolaiselta” omakehu EU-puheenjohtajuuden ympärillä, jos nyt saavutukseksi ei katsota sitä, että Suomen puheenjohtajuuden aikana ei menty ainakaan taaksepäin. Savolaisethan sanovat, että ”ite on ihtiäni kiittännä, ja kiitosta on piisanna.”

Suomella on jännä EU-tyyli: toisaalta ollaan kuin Euroopan omistajia, mutta isojen asioiden ollessa kysessä vetäydytään komission selän taakse , ja ”Suomi on niin pieni maa”- vaihde pistetään päälle.

Kaksi saavutusta nousee yli muiden: Suomi pysty kokomaan EU:n Libanonin kriisissä ja kemikaalilainsäädäntö. EU:n yhteisessä Venäjä-politiikassa ei päästy eteenpäin, ja ymmärrettävästi perustuslaillinen sopimus on edelleen pakastimessa.

Tylsältä näyttää myös alkanut vaalieskustelu. Vastauksia uusiin haasteisiin ei jakseta hakea. vaan ideana näyttää olevan vatustajan kampittaminen milloin milläkin yksityiskohdalla.

Non, vähän pessimististä. Päivääni tuo valoa yksi pieni pieni Hyvä uutinen. Sanomalehti Ilkan päätoimittajaksi valitaan Matti Kalliokoski. Hän tuskin on ”sukupolvensa kirkkain tähti” kuten jaakko Elenius on kehunut, mutta kansianvälisesti suuntautunut fiksu kaveri. Odotan innolla Ilkan uutta linjaa.



Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top