Laatulehdet Helsingin Sanomat ja Kaleva ovat mainioita otuksia. Mitä enemmän kolumnistit ja pääkirjoittajat arvostelevat politiikan hömpänpömppää, sen enemmän lehdet kirjoittavat siitä. Esimerkiksi Hesarissa on palstanpitäjä toisensa jälkeen käsitellyt aika antaumuksella Susanin ja Matin lovestorya.
Lehtinarkkarina vain harmittaa, että itsellekin pääkohdat ovat painuneet mieleen: suutelivat kuin teinit autossa jne.Harmi kun Ikea-story ei pitänytkään paikkaansa. Se oli jotenkin niin hellyttävää.
Matti ja Susan syrjäytyvät, kun Niinistö on astunut politiikan näyttämölle.Poliittisen keskustelun kannalta olisi upeaa. jos Niinistö pitäisi lupauksensa ydinkysymysten nostamisesta politiikan esityslistalle.Sparraajia aina tarvitaan. Aika näyttää ,onko Kokoomuksella mitään korvien välissä.
Huomenna menemme Sepon kanssa Linnaan. Puku on vanha, mutta juhlamieli korkealla. Illalla menen TV 1:n jatkoille keskustelemaan kollegani Kauko Juhantalon kanssa turvallisuudesta.
x x x
Itsenäisyyspäivän aikoihin näin kerran erään mieskansanedustajan raitiovaunussa raahaavan pölynimuria . Kun ihmettelin moista, hän sanoi, että hänellä on muutamien mieskansanedustajien kanssa kimppapölynimuri. kun sitä tarvitsee vain kerran vuodessa…Erään kansanedustajan vaimo oli käräyttänyt puolisonsa, sillä kämpässä oli rouvan mielestä liikaa tyhjiä pulloja. Mies selvisi politiikon varmuudella vastaamalla, että ” Kuule, minä en ole tuonut tänne koskaan tyhjiä pulloja!”