Viime viikolla EU-maiden ulkoministerit tapasivat toisensa ja vaihtoivat ajatuksia Venäjä-suhteistaan. Tulos oli: ei mitään uutta itärintamalta. Venäjän vastaiset talouspakotteet jatkuvat, sillä Minskin rauhansopimus on toteutumatta. Ystäviä ei olla, mutta ei vihollisiakaan.
Kansanedustaja Erkki Tuomioja tapaa Moskovassa ulkoministeri Lavrovin Pohjoismaiden neuvoston Venäjä raportoijan ominaisuudessa. Hyvä! Dialogia tarvitaan sillä EU:n ja Venäjän suhteet ovat umpijäässä. Minullakin on mahdollisuus huhtikuussa tavata Duuman edustajia Moskovassa.
Kun maapallo on yhteinen, kansainvälisen kanssakäymisen pitäisi perustua vuorovaikutukseen ja toistensa ymmärtämiseen ja kunnioittamiseen. Ehkä lännen ja siinä mukana EU.n ongelma oli ja on vähäinen kunnioitus Venäjää kohtaan ja “ylhäältä” sanomisen ja vaikuttamisen valtavirta. Venäjää ei aina kohdella”väärtinä” eli tasa-arvoisena.
Todisteena tästä käynee hyvin toimiva yhteistyö globaalikysymyksissä ja alueellisella tasolla. Esimerkiksi Iranin suhteen Venäjä oli rakentava yhteistyökumppani USA:n ja EU:n kanssa. Venäjää ei voi myöskään moittia ilmaskokousten tuloksista.
Alueellisissa asioissa kuten Pohjoisen ulottuvuuden, arktisen politiikan ja Barentsin alueen kysymyksissä asiat menevät eteenpäin, sillä ne ovat konkreettisia ja yhdessä sovittuja.
Sekä Venäjän että osin myös Suomen media yrittää antaa mahdollisimman pelottavan kuvan, siitä mitä juuri nyt tapahtuu. Kauhu ja kauna myyvät. Tuntuu kuin Venäjä olisi välittömästi hyökkäämässä Suomeen, kun taas Venäjän media vääristelee ja keksii juttuja Suomen ihmisoikeusloukkauksista ja varsinkin venäläisten huonosta kohtelusta.
Krimin miehittämistä ei saa koskaan unohtaa eikä hyväksyä. Se oli vastoin kansainvälistä oikeutta. Kansalaisten keskuudessa tapahtuma herättää oikeutetun kysymyksen: mikä naapureista on seuraava? Rajojen koskemattomus lienee Venäjällä tulkittu etupiirin koskemattomuudeksi. Krim ei saa kuitenkaan loputtomiin olla ainakaan tekosyy uuden alun löytämiselle.
Suomen ulko-ja turvallisuuspoliittisen linjan tulee rakentua luonnollisesti tärkeään voimavaraan, Euroopan Unioniin ja sen mahdollisuuksiin, mutta samalla myös kahdenvälisen vuoropuhelun ylläpitämiseen.