Vihavaalit USA:ssa

Yhdysvalloissa käydään vihavaaleja. Riippumatta siitä kuinka vaaleissa käy, trumpismi on jo jättänyt jälkensä.  Poliittinen järjestelmä natisee kaikkialla liitoksistaan. On vaikea kuvitella, miten katkeran vaalikamppailun jälkeen – valittiinpa presidentiksi kumpi tahansa – poliittinen järjestelmä kykenee määrätietoisiin päätöksiin.

Yhdysvaltojen kykyä selviytyä kriiseistään on Euroopassa aina aliarvioitu. Monet ylivoimaisilta tuntuneet ongelmat ovat siellä jo muutaman vuoden kuluttua historiaa. Demokratia myös osaa korjata virheitään, jos niikseen tulee.

Yhdysvallat kuuluu niihin harvalukuisten maiden joukkoon, jossa talouden kasvun strategia on mahdollista rakentaa kasvavan väestön varaa. Amerikan ja amerikkalaisuuden vetovoima on edelleen suuri.

Trumpin suurin virhe on mielestäni vihan lietsominen maahanmuuttoa ja maahanmuuttajia kohtaan.

Myös Euroopassa viha on useiden populistipoliitikkojen energialähde. Nopeasti uusiutuvan vihaenergian kohteena ovat milloin maahanmuuttajat milloin feministit, mutta aina Euroopan unioni. Olikin aika etovaa katsella Trumpin vaalitilaisuudessa Brexit- johtaja Nigel Faragen uhoamista.

Maailma on globaali. Talous on globaali, mutta politiikka yhtä enemmän kansallista. Vanha äitini sanoisi, että ” maailmankirjat ovat nyt sekaisin”. Niin ne todella nyt ovatkin.

Yhdysvallat on johtanut maailmaa viimeiset 25 vuotta. Hegemonia päättyi finanssikriisiin, mutta tänään tuo vihavaaleja käyvä maa USA on edelleen ylivoimainen. Missään muualla maailmassa digivallankumous ei ole luonut niin paljon uutta kuin Yhdysvalloissa, mutta USA:n ja koko ns. lännen globaali vaikutusvalta on vähentynyt. Kiina ja Intia puskevat eteenpäin niin taloudessa kuin diplomatiassa.

Venäjä tietää lännen alamäen ja hakee omaa paikkaansa uudessa vallan arkkitehtuurissa. Eurooppa ei myöskään ole enää mikään malli ja esikuva. Karismaattiset persoonat merkitsevät enemmän kuin demokratia kuten Turkin tapaus osoittaa. Viha valtaa alaa…

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top