Madrid, Lontoo, Pariisi ja Bryssel ovat hienoja Eurooppalaisia kaupunkeja, joita nyt yhdistää dramaattiset kokemukset terrori- iskuista.
Myös minulle henkilökohtaisesti runsaan viikon takaiset Brysselin iskut olivat lamaannuttavaa kokemus. Kovin helposti ei unohdu ajatus siitä, että ilman ulkoasianvaliokunnan äänestyksiä olisin saattanut olla tutulla metroasemalla iskun sattuessa.
Mitä nyt tapahtuu? Onko Euroopan unioni kyvytön taistelemaan terrorismia vastaan?
EU:n toimivalta on rajattu ja moni asia kiinni jäsenvaltioiden poliittisesta tahdosta ja halusta tehdä yhteistyötä. Aina iskujen jälkeen tapahtuu jotain, ja varmasti joitakin iskuja on pystytty ehkäisemään, mutta hidasta on.
Ensimmäinen toimintaohjelma terrorismia vastaan päätettiin nopeasti, kaksi viikkoa syyskuun 11.päivän iskujen jälkeen.Madridin iskujen jälkeen vuonna 2004 tehostettiin koordinaatiota. Lontoon dramaattiset tapahtumat vuonna 2005 saivat aikaan terrorismin vastaisen strategian. Pariisin tapahtumat käynnistivät tärkeän työn laittomien aseiden rajoittamiseksi Euroopassa.
Parasta aikaa on Euroopan parlamentissa käsittelyssä EU:n ja USA:n välinen sopimus matkusjatietojen valvonnasta. Hanke käynnistyi syyskuun 11.päivän iskujen jälkeen.
Terrorismin torjunnan tähänastinen historia on siis vähemmän kunniakas varsinkin kun otetaan huomioon iskujen ennaltaehkäisyn kannata välttämätön tiedustelutietojen vaihdon heikkous.
Hämmentävää monelle on ollut, että vasta nyt on herätty miettimään sitä, missä terrorismi oikein sikiää. Suurkaupunkien lohduttomat lähiöt ovat tarjonneet kasvualustan radikalisoitumiselle. Ääriryhmien fanatismi houkuttaa ja koukuttaa syrjäytyneitä nuoria.
Jos EU ja jäsenvaltiot ottavat haasteen vakavasti, niin tulosta syntyy. Terrorismi on globaali ongelma ja siihen tarvitaan globaaleja ratkaisuja. Voi olla, että tähänkin kriisin kätkeytyy mahdollisuus: yhteistyö EU:n, Yhdysvaltojen ja Venäjän välillä tiivistyy ja yhteisen uhan edessä EU:n jäsenvaltioiden väliset kylätappelut vähenevät.