Tunnelmat Euroopan parlamentissa ovat kireät ja ahdistuneet.
EU:n yhteinen pakolaispolitiikkaa on pahasti epäonnistumassa. Samaan aikaan kun Kreikan saaret täyttyvät epätoivoisista Eurooppaan pyrkijöistä, Euroopan maat sulkevat rajojaan.
Toisen maailmansodan jälkeinen pahin humanitaarinen kriisi koettelee paitsi rajoja myös eurooppalaisia arvoja.
Eurooppaan pyrkijöiden määrä on yllättänyt varmasti kaikki, mutta vielä suurempi yllätys on mielestäni ollut nihkeys kehittää yhteistä ulkorajojen valvontaa. Liian monille yhteinen rajavalvonta on pahaa federalismia eli puuttumista kansalliseen suvereniteettiin.
Ainoa mielenmalttinsa säilyttänyt taitaa olla Saksan liittokansleri Angela Merkel.
Angela Merkel on nyt myös minun sankarini erityisesti siksi, että hän on pitänyt linjansa vaikka omassa puolueessa kampittajat hyökkäävät häntä vastaan kuin hyeenat.
Kiitokset ansaitsee myös saksalaisen sisarpuolueeni Spd:n maltti ja turnauskestävyys. Saksassakin kasvaa muukalaisviha ja populismi.
Puheenjohtaja Sigmar Gabriel on vastikään tuonut keskusteluun tärkeän näkökulman: maahanmuutto ei saa jakaa kansaa. Politiikkaa pitää uudistaa niin, ettei yksikään saksalainen saa tuntee elämänsä ja elintasonsa heikentyvän turvapaikanhakijoiden takia.
Gabriel toi julki hiljakkoin ehdotuksen suuresta Solidaarisuuspaketista kotimaansa köyhyyden vähentämiseksi. Hänen visionsa on, että vierasvihaa ja maahanmuuttovastaisuutta torjutaan parhaiten nostamalla pieniä eläkkeitä, minimipalkkoja ja panostamalla sosiaaliseen asuntotuotantoon ja päiväkoteihin.
Suomessa menetellään juuri toisinpäin.
Suomi voisi ottaa oppia Saksasta myös panostamisesta maahanmuuttajalapsiin. Monilla heistä on traumaattisia kokemuksia, mutta lapset ovat kaikissa olosuhteissa lähes aina täynnä elämäniloa ja oppimisen halua. Lapset integroituvat nopeasti.
Maahanmuuttajataustaisten lasten määrä tulee kasvamaan myös Suomessa. Lapsille ja nuorille koulunkäynti on paras mahdollinen kotouttamiskeino. Opetuksen mahdollistaa yksi yhteiskunnan tukipilareista: opettajat. Maailman parhaat opettajat ovat Suomessa, joten tukemalla ja kannustamalla heitä tässäkin asiassa voimme kansakuntana saada ihmeitä aikaan.
Huomasin uutisen, jonka mukaan pakolaislapsia vastaanottavat koulut saavat Helsingissä erityisrahoitusta.
Myös muilla paikkakunnalla on Suomessa jo aloitettu turvapaikanhakijalapsille ja nuorisolle perusopetukseen valmistava opetus, joka on opetus- ja kulttuuriministeriön tukemaa.
Tällä hetkellä kouluissa vasta kartoitetaan lasten osaamistasoa eikä useimpien opiskeluhistoriaa tiedetä tarkasti.
Opetuksessa edetään pienin askelin. Suomen kielen luku- ja kirjoitustaidon lisäksi opetellaan aluksi ainakin matikkaa, kuvataidetta, musiikkia ja liikuntaa.
Mukautettua opetusta tarvitsevat erityislapset pyritään saamaan erityisopetuksen piiriin, kuten esimerkiksi kuulorajoitteisille opetetaan suomalaisia viittomia. Pienimmät saavat päivähoitoa ja esiopetusta.
Samaan aikaan kun Suomessa rajoitetaan lasten oikeutta päivähoitoon, monissa Euroopan maissa ihaillaan Suomen päivähoitoa myös maahanmuuttajien kotouttamisen näkökulmasta.
Päivähoidossa lapset oppivat nopeasti uuden kotimaansa kielen ja äiti saa yhteyden uuden kotimaansa aikuisiin. Lapsille uuteen koulujärjestelmään sopeutumisessa voi mennä aikaa, varsinkin kun moni elää edelleen epävarmuudessa.
Opettajille on tarjolla työnohjausta ja hyviä käytäntöjä ministeriöstä sekä opetusalan ammattijärjestö OAJ:ltä.
Kotoutuminen on kahdensuuntainen prosessi, joka vaatii sopeutumista sekä maahanmuuttajalta että uudelta kotimaaltaan.
Lasten kanssa päivittäin tunteja viettäviä opettajia on kuunneltava, jotta lasten ja nuorten kotouttamisprosessi menisi oikeaan suuntaan.
Opettajien ääni tulisi saada entistä voimakkaammin kuuluviin kotouttamiskeinoista ja -käytännöistä keskusteltaessa.
Myös tulkit, koulukuraattorit, terveydenhoitajat, psykologit ja perheneuvojat tekevät työtä, joka on mielestäni jäänyt liian vähälle huomiolle viimeaikaisessa keskustelussa.
Näistä lapsista ja nuorista tulee sitä varmemmin aktiivisia kansalaisia, joilla on kykyjä ja mahdollisuuksia osallistua omien yhteisöjensä tulevaisuuden rakentamiseen, mitä onnistuneemmin kotouttamisprosessi voidaan heti heidän osaltaan käynnistää.
Opettajat, tuokaa toiveenne, ideanne ja mielipiteenne entistä kuuluvammin esille, sillä teidän äänenne on jälleen kerran kullan arvoista päättäjille.