EU:lle oma armeija?

Suomessa ulko- ja turvallisuuspoliittinen keskustelu on tosi kummallista. Ensiksi puoluejohtajat sopivat, että ennen vaaleja ei puhuta, vaan osoitetaan yksituumaisuutta ulko-ja turvallisuuspolitiikassa , sillä  kaikenlainen pohdiskelu “voisi antaa väärän viestin”. Sitten komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker sanoo puolihuolimattomasti haastattelussaan Welt am Sonntag lehdelle, että Euroopan pitäisi perustaa armeija. Ja keskustelu ryöpsähti käyntiin presidentin johdolla.

Suomessa innostuttiin  Junckerin ehdotuksesta. Ulkopoliittisen Insituutin johtaja tervehti ajatusta “raikkaana”, vaikka  hanke  on moneen kertaan kuopattu epärealistisena.  Rohkeimmat EU- johtajat kommentoivat aloitteeseen ” ehkä joskus tulevaisuudessa”. Kyllä on raikasta.

Minua  hämmästytti erityisesti  Jean-Claude Junckerin perustelut: oma armeija olisi viesti Venäjälle, että Eurooppa on valmis puolustamaan arvojaan. Ei kai nyt sentään EU:ssa suunnitella militääriratkaisua EU:n ja Venäjän kehnoihin suhteisiin?

No ei tietenkään! Juncker täsmensi myöhemmin sd-ryhmän kokouksessa Strasbourgissa, että hän tarkoittaa erimerkiksi  jäsenmaiden yhteistyötä puolustushankinnoissa jne.  Tärkeä asia, josta keskustellaan jatkuvasti.

Miksi Suomessa sitten innostuttiin asiasta? Monet innostuivat, koska kuvittelivat hankkeen olevan vaihtoehto Natolle. Juncker itse kuitenkin korosti, että hanke ei ole mikään  vaihtoehto NATOlle, johon kuuluu 22 jäsentä Euroopan 28:sta jäsenmaasta eli  NATO:n sateenvarjon alla on 90 prosenttia Euroopan kansalaisista.

Presidentti Sauli Niinistö on joskus puhunut “eurooppalaisesta Natosta”.  Pohdiskelu jäi aikoinaan hieman epäselväksi, mutta siinä lienee jotain samaa kuin Junckerin ajatuksissa.  Jäsenmaat tiivistäisivät yhteistyötään puolustuskysymyksiss., Näin Euroopasta tulisi vahvempi NATO:n sisällä ja liittoutumattomillekin maille ehkä avautuisi uusia mahdollisuuksia.

Venäjän kanssa kyllä pitää rakentaa “yhteistä eurooppalaista taloa” ihan muilla keinoilla kuin militarisoimalla politiikkaa. Yhteisiä haasteita ovat: terrorismin torjunta,Iran, ilmastonmuutos, arktinen yhteistyö ja Pohjoinen ulottuvuus.

 

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top