EU-Venäjä suhteet vaarassa lukkiutua kielteiselle uralle, neuvotteluyhteys Venäjän kanssa pakotteista avattava

Viime viikolla keskustelu EU:n Venäjään kohdistuvista pakotteista heräsi uudelleen. Perjantaina 27.5 Saksan ulkoministeri Frank-Walter Steinmeier väläytti mahdollisuutta höllentää Venäjään kohdistuvia pakotteita.

On hyvä muistaa, ettei Krimin liittämistä saa koskaan hyväksyä. Venäjän toiminta on kansainvälisen oikeuden vastaista, mutta dialogia tarvitaan.  EU:n on nyt mietittävä kumpi palvelee paremmin: vastakkainasettelu vai lähentyminen. On nimittäin vaara, että EU:n Venäjän suhteet lukkiutuvat kielteiselle uralle.

Saksan avaus tulee oikeaan aikaan, koska nykymuotoiset pakotteet tulevat uudelleenkäsiteltäväksi heinäkuussa. Viime jouluna Euroopan neuvosto päätti jatkaa pakotteita vielä puolella vuodella. On aika tarkastella millaisia vaikutuksia pakotteilla on ollut ja miten haluamme edetä.

Varsinkin Suomen talous ja vienti ovat kärsineet suuresti Venäjään kohdistuvien pakotteiden ja Venäjän vastapakotteiden vuoksi. Ulkoministeri Timo Soini tapaa Venäjän ulkoministerin Sergei Lavrovin Moskovassa tänä maanantaina. EU:n ja Venäjän pakotteiden tulevaisuus noussee tapaamisen asialistalle.

Nykymuotoinen pattitilanne on huono kaikille. Euroopan unionin tavoitteena on konfliktin ratkaiseminen, ei pakotteiden ylläpito. Keskusteluyhteys Venäjän kanssa pakotteista on nyt avattava, mutta vielä tärkeämpää on löytää yhteinen ratkaisu ja säilyttää EU:n yhtenäisyys.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top