Angela Merkel Euroopan tulevaisuudesta

Odotettu vieras Saksan liittokansleri Angela Merkel osallistui keskusteluun Europopan tulevaisuudesta parlamentin töysistunnossa tiistaina 13.11. ja sai suosionosoituksia jo ennen kuin aloitti puheensa. Harvinaista Euroopan parlamentissa. Hän puolusti voimakkaasti Euroopan integraatiota.  

Minulla oli reilut 20 vuotta sitten mahdollisuus tutustua Merkeliin, kun olimme molemmat puhumassa Berliinissä eräässä seminaarissa. Vieressäni istui vaatimattoman oloinen saksalainen kansanedustaja Angela Merkel. Silloinen Suomen Saksan suurlähettiläs Antero Mansala tuli korvaani kuiskuttamaa: Tuosta ”tytöstä” tulee vielä merkittävä poliittinen vaikuttaja. Niin tulikin.

”Nationalismille ja itsekkyydelle ei pidä antaa pienintäkään jalansijaa Euroopassa” totesi hän mepeille puheensa alussa ja ”suvaitsevaisuus on Euroopan sielu ja itseisarvo.” Vielen Dank, olen samaa mieltä. Vain suvaitsevaisuudella ymmärrämme toistemme tarpeet. Tämä on eurooppalaisen solidaarisuuden ydin ja avainkysymys Euroopan tulevaisuudelle.

Hän puhui solidaarisuudesta, sana joka on erityisen tärkeä ja rakas sosialidemokraateille, mutta usein vieras Merkelin johtamalle omalle puolueelle. Merkelin sanat otettiin salissa vastaan välillä aplodein ja välillä myrskyisästi, mutta kylmäksi hän ei jättänyt ketään.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top